Hurrikaani saapuu Etelä-Karjalaan

LIIGA / Ennakko
Pääsevätkö JYPin pelaajat nostamaan kätensä ilmaan myös perjantaina?
Kuva © Markus Ilves
Lappeenrannan kisapuistossa pelataan taas vajaan viikon tauon jälkeen liigakiekkoa, kun sarjataulukoissa peräkkäisillä sijoilla majailevat SaiPa ja JYP kohtaavat toisensa. Illan kamppailu on ensimmäinen osa viikonlopun back-to-back-otteluista.

SaiPa aloitti viikkonsa tappiolla, kun se kävi Espoossa haastamassa Bluesin. Espoolaisten viimeisen erän rynnistys oli liikaa keltamustalle vierasjoukkueelle ja ottelu päättyikin lopulta SaiPan 3–4-tappioon. Blues iski viimeisellä kymmenminuuttisella peräti 3 maalia jättäen SaiPan vaille mahdollisuuksia.

Jyväskylästä Lappeenrantaan matkustavan JYPin alkuviikko sujui lappeenrantalaisia paremmin, sillä se onnistui tiistaisessa kotiottelussaan voittamaan Tapparan. Ottelun sankariksi nousi jatkoajalla lopulta puolustaja Mikko Luoma, joka hienolla yksilösuorituksellaan upotti tamperelaiset.

SaiPa ja JYP eivät ole kohdanneet toisiaan tällä kaudella vielä kertaakaan. Nyt joukkueet kohtaavat toisensa kuitenkin kahdesti vuorokauden sisään, kun luvassa on Liigassa jo pienoiseksi perinteeksi muodostunut back-to-back-viikonloppu. Huomenna osat siis vaihtuvat ja JYP pääsee isännöimään SaiPaa.

JYP on ollut SaiPalle äärimmäisen paha vastus jo vuosien ajan. Viime kaudella nämä joukkueet kohtasivat toisensa yhteensä peräti seitsemän kertaa. Näistä otteluista jyväskyläläiset saalistivat yhteensä 17 pistettä SaiPan jäätyä neljään pisteeseen. On siis sanomattakin selvää, että SaiPalla on erittäin kova työ edessään myös perjantaina, mikäli se haluaa pitää pisteet Lappeenrannassa.

Heikot kohdat

Isäntäjoukkue SaiPan otteet ovat viime aikoina olleet vaihtelevia ja ongelmia on ollut muutamilla eri osa-alueilla. Viime tiistaisen Blues-ottelun jälkeen suurimmat huolenaiheet kohdistuvat kuitenkin viimeisen erän romahdukseen, sekä lappeenrantalaisten jäähyherkkyyteen.

SaiPan pelaajat kuluttivat tiistaina jäähypenkkiä yhteensä peräti 39 minuutin verran. Pienen vääristymän tähän tilastoon tekee Tommi Jokisen saama suihkukomennus, mutta seitsemän kaksiminuuttista yhdessä ottelussa on liikaa joukkueelle, jonka päätavoite on voittaminen. JYP on ollut tällä kaudella vahva ylivoimajoukkue ja tämän takia SaiPalle olisikin tärkeää saada karsittua turhat jäähyt pois pelistä.

Vierasjoukkue JYP on yksi kuntopuntarin ykkösnimistä ja se saapuukin Lappeenrantaan neljän ottelun pisteputkessa. Pisteistä ja voitoista huolimatta myös jyväskyläläisten otteista löytyy kuitenkin parantamisen varaa. Alkuviikon Tappara-pelissä JYPin ongelmat kulminoituivat keskialueen kiekonmenetyksiin, joista tamperelaiset onnistuivat luomaan useita ylivoimahyökkäyksiä.

Kokoonpanot

Kotijoukkue SaiPan osalta suurin mielenkiinto kokoonpanoissa keskittyy illan maalivahtivalintaan. Lappeenrantalaisseura ilmoitti torstaina viime kaudelta tutun Miika Wiikmanin paluusta sputnik-paitaan, joten nähtäväksi jää, onko Wiikman jo perjantai-iltana aloittavana maalivahtina. Loukkaantuneiden varamaalivahtien Andreas Bernardin ja Santeri Lipiäisen lisäksi myös puolustaja Simo-Pekka Riikola täyttänee vielä sairastupaa.

JYPiltä poissa pelistä varmasti on ainoastaan puolustaja Mikko Viitanen. Viime pelin katsomon puolelta seuranneet hyökkääjät Anssi Löfman ja Jari Jääskeläinen saatetaan nähdä jo perjantaina kaukalossa. Löfmanin poissaolo olisi harmillista myös SaiPa-kannattajien näkökulmasta, sillä ennen Jyväskylään siirtymistä Löfman kurvaili Lappeenrannan jäillä juniori-ikäisestä saakka. Lappeenrantalaisista olisi siis varmasti mieluisaa nähdä, kuinka oman kasvatin luistin kulkee tänä päivänä.

Seuraa Heitä

Tommi Jokinen #42 | Nottingham

Laitahyökkääjä

Kahdessa ottelussa peräkkäin maalinteossa onnistunut laitahyökkääjä on viime aikoina ollut yksi lappeenrantalaisten pirteimmistä pelaajista.

Ossi Louhivaara #23 |

Laitahyökkääjä

Iski viime kaudella SaiPaa vastaan yhteensä yhdeksän tehopistettä, joista kuusi oli maaleja. Jatkuuko sama trendi myös tällä kaudella?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Janne Tavi 1 3 4
2.Jesse Mankinen 3 1 4
3.Ryan Glenn 1 3 4
4.Simon Backman 1 2 3
5.Stefano Giliati 2 1 3
JYP M S P
1.Petr Hubacek 3 4 7
2.Éric Perrin 0 6 6
3.Jani Tuppurainen 1 4 5
4.Max Wärn 1 4 5
5.Kristian Näkyvä 3 2 5

» Lähetä palautetta toimitukselle