Eloton Ässät vierailee Lappeenrannassa

LIIGA / Ennakko
Kummankin maalin edessä on ruuhkaisaa.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Lappeenrannan illassa kohtaavat kaksi joukkuetta, joiden pelikirjasta löytyy puolustuspelaamisen kohdalta "Tuki keskialue". SaiPan ja Ässien ottelut Lappeenrannassa ovat olleet aina tasaisia, eikä tämän iltainen ottelukaan tuo siihen todennäköisesti muutosta.

Vajaa kaksi viikko sitten pahan ryöpytyksen illan vastustajaltaan saannella SaiPalla on nyt revanssin paikka. Viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa Kisapuistoon saapuva Ässät ei ole kuitenkaan suupala Lukon kustannuksella voittokantaan palanneille lappeenrantalaisille.

Alkutalvesta SaiPan heikointa lenkkiä ei kaukaa tarvinnut etsiä. Joukkueen puolustus hukkasi omalla alueellaan liian usein kiekon, joka johti vaikeuksiin omassa päässä. Nyt nuo vaikeudet on selätetty ainakin suurimmaksi osaksi.

Yksi syy puolustuspelin parantumiseen on joukkueen ulkomaalaispuolustajien Brian Salcidon ja Sam Lofquistin tason nosto. Kumpikin haki onnistumisia vielä viime vuoden puolella, mutta edellinen ottelu Lukkoa vastaan näytti, että Salcidon puolustuspelaaminen on parantunut huimasti viime kuukausien aikana ja Lofquistkin alkaa vihdoin saada onnistumisia hyökkäyspäässä.

Ilman tähtihyökkääjä Eero Eloa edellisessä ottelussa pelannut Ässät puolestaan otti voiton vieraskentällä KalPasta jalkapallolukemin 0-1. Ottelun ainoan maalin teki toisessa erässä puolustaja Patrik Parkkonen.

Kuopiossa Ässät sumputtivat tehokkaasti keskialueen pakottaen KalPan ampumaan huomattavan määrän päätykiekkoja. Tämä sama taktiikka ei sellaisenaan toimi SaiPaa vastaan, vaan päävalmentaja Pekka Rautakallion on kehitettävä jonkinlaista variaatiota puolustuspeliinsä.

Vaikka Ässien maalivahti Juuso Riksman pelasi edellisellä kierroksella KalPaa vastaan kauden ensimmäisen nollapelinsä, on vielä epäselvää, aloittaako maalissa hän vai joukkueen kakkosmaalivahti Rasmus Rinne.

Tilastot puoltavat SaiPan voittoa

Viimeisen neljäntoista kauden aikana, nykyinen kausi mukaan luettuna, joukkueet ovat kohdanneet 30 kertaa Lappeenrannassa. SaiPa on onnistunut nipistämään näistä 17 voittoa, porilaisten juhliessa sarjapisteiden varastusta 13 kertaa.

Samalla ajanjaksolla tehtyjen maalien määräkin puoltaa Sputnikkien voittoa, sillä SaiPa on Lappeenrannassa pelatuissa otteluissa onnistunut maalinteossa 85 kertaa, porilaisten maalimäärän jäädessä 79 osumaan.

Mutta tilastot ovat tilastoja. Yhtäkään kiekko-ottelua ei ole, eikä koskaan ratkaista tilastojen pohjalta.

Käyttäjän kmantere kuva

Arvio ottelusta: Kalle Mantere

SaiPa ja Ässät ovat  pelanneet useasti tasaisia otteluita Kisapuistossa. Tämäkään ottelu ei tee asiaan poikkeusta, vaan ottelusta tulee vähämaalinen.

SaiPa on saanut oman pelinsä jälleen uomiin ja lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Ässiä ei ole syytä aliarvioida. Vaikka SaiPa on tällähetkellä viimeisen viiden ottelun kuntopuntarilla mitattuna liigan kärkijoukkue on Ässät osoittanut tälläkin kaudella, että se pystyy vieraissa voittamaan minkä tahansa liigajoukkueen. Siitä osoituksena Ässät onkin liigan paras vierasjoukkue tähän mennessä.

Kummallakin joukkuella on tärkeitä pelaajia sivussa, mutta SaiPalta niitä on palaamassa mahdollisesti jo illan kamppailuun. Siksi uskonkin SaiPan ottavan tärkeän kotivoiton Ässistä.

Seuraa Heitä

Sam Lofquist #3 |

Puolustaja

Yhdysvaltalaispuolustaja on joukkueen hanakin laukoja ja tästä johtuen omaa heikon laukaisuprosentin, mutta viimeaikoina Lofquist on saanut onnistumisia niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.

Esa Lindell #23 | Dallas

Puolustaja

Puolustajien pistepörssissä kolmannen sijan jakava Lindell on tammikuun aikana tehnyt lähes puolet koko kauden pisteistään. Jatkuuko Lindellin nousu kohti puolustajien pistepörssin kärkeä?

» Lähetä palautetta toimitukselle