Sulat solmussa oululaisia vastaanottamaan

LIIGA / Ennakko
Tomi Lämsällä on pohdittavaa. Omissa on soinut monesti ja viimeistely takkuaa.
Kuva © Teemu Eirtovaara, teemu.eirtovaara@gmail.com
Kauden ensimmäinen Pelicansin ja Kärppien kohtaaminen tapahtuu Lahdessa lauantai-iltana. Kummallakin joukkueella on alkukausi kangerrellut ja otteluun ne lähtevät tappiot allaan.

Evoluutioteoria on saanut uusia muotoja, kun näätäeläimet pystyvät havaintojen mukaan muuttumaan pelikaaneiksi. Viime kausilla Oulusta on siirrytty varsin vilkkaasti Lahteen pelaamaan. Nykyinen kärppämiehistö saa siis pientä tuulahdusta menneisyydestä lauantaina.

Kärpät on voittanut kolmesti vieraissa tällä kaudella, kun taas Pelicansin voitot ovat kahta lukuun ottamatta olleet Lahdessa. Lahtelaiset sijaitsevat epäimartelevalla tappiolistalla kolmansina seitsemällä hävityllä pelillä.

Pelicansin sairaspoissaolot ovat myös lauantaina tosiasia, kun joukkueen lääkärin vastaanotto on viime viikosta kasvanut. Lahden viime kauden kultakypärä Vili Sopanen joutui jättämään perjantaisen vierasottelun Kuopiossa väliin. Paluuajankohta kaukaloihin on toistaiseksi kysymysmerkki. Myös Jesse Rohtlan poissaolon pituudesta ei ole varmuutta.

Lahtelaiskokoonpanot ovat kärsineet suuresti täynnä olevasta sairastuvasta. Kokoonpanojakaan ei voi silti ikuisesti syyttää, vaan varmasti näiden hiomiseen on käytetty runsaasti harjoituksissa aikaa.

− Ei niissä kokoonpanoissa ole ihmeempää ollut. Ei niiden taaksekaan voi koko ajan piiloutua ongelmien edessä, totesi pelikaanipakki Juha-Pekka Pietilä tiistain ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Tomi Lämsä on varmasti kääntänyt katseensa myös Pelicansin takkuilevaan viimeistelyyn. Kärpissäkin pitkään vaikuttanut Tommi Paakkolanvaara on ollut varsin yksin maalinteossa ja kantaa ansaitusti kultaista kypärää.

− Kyllä sinne "Paakkiksen" rinnalle täytyisi saada lisää miehiä maaleja tekemään, päivitteli Pietilä.

Joel Mustonen saattaa palata kokoonpanoon aivan lähiaikoina, mikä tuo helpotusta Pelicansin hyökkäyspäähän. Mustonen kuuluu nuoresta iästään huolimatta Pelicansin vakiokalustoon ja on yksi avainhahmoista. Turkoosipaita ahkeroi kaukalossa ja kykenee iskemään maaleja taidokkaasti.

Kaikesta huolimatta lahtelaismiehistö tekee kovasti töitä illasta toiseen, ja kentälliset ovat melko tasaisia keskenään. Tosin maalit ovat olleet lähinnä ykköskentän hommia. Puolustuksen johtohahmon Juha Leimun poissaolo tosin näkyy, sillä pakki on luotettu ykköskentässä ja erikoistilanteissa.

Kärpät jäi perjantai-illan ottelussa nollille niin pisteissä kuin tehdyissä maaleissakin. Kokoonpanomuutokset ovat oululaisten neljän ottelun viikossa tosiasia. Kakkosketju ei ole ottanut onnistuakseen, mikä edesauttaa ketjuvaihdoksia.

Yksilötasolla saattaa olla oululaisilla kehitettävää, mutta positiivisia yllätyksiäkin löytyy. Nuori Markus Nutivaara on esittänyt rohkeita kiekollisia ratkaisuja Kärppien puolustuksessa, ja rooli saattaa hyvinkin kasvaa kauden edetessä.

Kärpät lähtee ennakkosuosikkina lauantai-illan otteluun, sillä joukkue on sarjataulukossa muutamaa pykälää Pelicansia ylempänä. Mikäli erikoistilanteita joukkueet joutuvat pelaamaan, saattavat tuulet olla suotuisat Pelicansille. Yli- ja alivoima toimivat tällä hetkellä tilastojen valossa paremmin kuin vierasjoukkueella.

Pelicans-verkot ovat viuhuneet muutamassa pelissä runsaasti, joten Jere Myllyniemikään ei ole tällä hetkellä parhaimmassa vireessään. Kärpät on paremmin perillä maalinteosta kuin kotijoukkue, joten lahtelaispuolustuksen täytyy olla hyvin tarkkana. 

 

Seuraa Heitä

Markus Nutivaara #77 |

Puolustaja

Puolustuja on esiintynyt hyvin tällä kaudella, ja alkaa saada entistä enemmän vastuuta. Positiivinen yllättäjä.

Jere Myllyniemi #58 |

Maalivahti

Omissa on soinut viimeisissä peleissä useasti. Onko vire kadoksissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle