Kenraaliharjoitus SM-liigaan

LIIGA / Ennakko
Tänään Lahdessa kohtaavat syksyn viimeisissä harjoituspeleissään Lahden Pelicans ja Helsingin Jokerit. Molempien viimeisimmät harjoitusottelut ovat menneet aika lailla vaihtelevasti, mutta kokematon Pelicans-pakka on silti selvä haastaja tässä taistossa.

Pelicans pelasi tuloksellisesti murheellisella Ruotsin kiertueella kolme ottelua ja hävisi ne kaikki yhteismaalein 14-5. Kolmessa ottelussa 14 maalia omiin on aivan liikaa ja toisaalta viisi tehtyä aivan liian vähän. Pelicansin nuori ryhmä ei pysynyt vahvojen ruotsalais-rymien vauhdissa eikä kovuudessa mukana ja tulos oli sen mukaista.


Viimeisin ottelu JYPiä vastaan sujui kuitenkin hyvin. Pelicans voitti Jyväskylässä pelatun ottelun puhtaasti 5-0 ja se antaa uskoa tulevaan kauteen. Tänään vastus on lähes kovin mahdollinen, mutta pääasia on, että saataisiin onnistumisia ja yhteispeli kulkemaan.


Jokereiden harjoitusottelut eivät ole menneet myöskään tuloksellisesti aivan nappiin. Viidestä viimeisimmästä ottelusta on saldona kolme tappiota ja kaksi voittoa. Kahdesti joukkue on taipunut Kärpille, sekä kotona että vieraissa ja kerran Espoon Bluesille. Kuitenkin harjoitusotteluiden tulokset eivät loppupelissä paljoakaan merkitse, tärkeintä on löytää toimivat ketjukoostumukset ja päästä vauhtiin mukaan.

Kumpi saa pakan paremmin toimimaan?

Mitään suurta urheilujuhlaa ei tänään ole Lahdessa odotettavissa, vaikka pelin tason pitäisi pikkuhiljaa molemmilla alkaa näyttää liigakelpoiselta. Liiga alkaa viiden päivän päästä, Pelicansilla vierasottelulla HPK:ta vastaan ja Jokereilla paikalliskamppailulla HIFK:ta vastaan niin ikään vieraskentällä. Tämänpäiväisessä ottelussa haetaan jo viimeistä silausta ketjukokoonpanoihin ja muihin taktisiin osa-alueisiin, mutta turhan kovaa peliä tuskin tullaan näkemään, molemmat haluavat lähteä terveillä kokoonpanoilla sarjakauteen.


Tämän päivän ottelun ratkaisu löytyy luultavasti siitä, kummalla toimivat ketjut ja yhteispeli paremmin. Vaikka Jokerit on paperilla huomattavasti Pelicansia kovempi joukkue, ei se vielä tässä vaiheessa näy välttämättä kovinkaan selvästi, mikäli Pelicansin joukkuepeli toimii, eikä turhia virheitä tehdä. Sopii odottaa tasaista kamppailua, melko rauhallista ja tuskin kovin runsasmaalista, molemmat haluavat pitää pakan tiiviinä kautta ajatellen.

» Lähetä palautetta toimitukselle