Tamperelaiset tulevat jälleen

LIIGA / Ennakko
Peräpää vuotaa - Miro Hovinen ohjaa kiekkoa velipojan selän taakse.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Tiistaina Tappara murjoi Pelicansin rumin luvuin. Onko torstaina toisen tamperelaisen joukkueen vuoro laittaa lahtelaisten peräkkäisten tappioiden määrään yksi lisää?

Lauantaina edellisen kerran tulessa ollut Ilves saapuu Lahteen kahden ottelun voittoputkessa. Tamperelaiset ovat voittaneet kaikki neljä pelaamaansa kotiottelua varsin selvin numeroin. Kahdesta vierasottelusta (toinen Tapparaa vastaan) ei sen sijaan ole irronnut pistettäkään.

Ilveksen puolustuspelaaminen on ollut alkukaudesta hienoa katseltavaa. Kuudessa ottelussa vain kymmenen kertaa on kiekkoa viety keskelle vastustajan maalin merkiksi. Puolustuspään maestrona häärii 22 minuutin keskiarvolla 25-vuotias Veli-Matti Vittasmäki. Kokenut ja Liigan maalivahtitilastoissa korkealla oleva Hannu Toivonen on toiminut hyvin Ilveksen viimeisenä maalinteon esteenä.

Elämänsä kiekkoa pelaava Joonas Vihko johtaa koko Liigan plus/miinus-tilastoa kahdeksalla plus-merkinnällä. SaiPasta Ilvekseen siirtynyt kultakypärä Markku Flinck sai myös maisemanvaihdoksen myötä uutta nostetta uralleen.

Ilvekseen näytille saapunut kovaotteinen Dane Byers ei ole saanut vielä parasta osaamistaan kaukalossa esiin. Vauhtiin päästessään hän on erinomainen lisä Ilveksen hyökkäyskalustoon. Kenties jo tänään kanadalainen saa uuden vaihteen silmään, sillä kotijoukkueesta löytyy miehen vanha joukkuekaveri Hershey Bearsista, nimittäin Ryan Potulny.

Pelicansin ykkössentteriksi hankittu Potulny on ollut huono yhdessä muiden pisteiden tekemisestä vastuussa olevien kanssa. Vieläkö olkapää vihoittelee vai miksi ei luistin kulje?

Jos Ilves on vähiten maaleja päästänyt joukkue, toinen ääripää löytyy torstai-illan isännistä. Pelicans-maaliin on kiekkoa isketty keskimäärin 3,25 per ottelu. Niko Hovisen paluu Lahteen ei ole kovinkaan mallikkaasti sujunut. Hovisen selän taakse on kauhottu kiekkoja keskimäärin 4,5 kertaa ottelua kohden. Tiistaina kesken pelin maaliin luistelleelta Sami Rajaniemeltä nähtiin pelin jo ratkettua muutama komea venytys kiekon tielle.

Maalin tekeminenkin on ollut melkoista tervan juontia. Monilta kärkinimiltä puuttuu vielä vapauttava kauden avausmaali. Pisteitä ovat onnistuneet tekemään rouhijaosaston miehet. Kultakypärä Marko Pöyhönen on ollut alkukauden Pelicansin paras pelaaja. Hyökkääjistä eniten minuutteja tahkoava monipuolinen laitahyökkääjä on pelannut välillä sentterinä ja edellisessä ottelussa jopa puolustajana.

Yhdellä osa-alueella Pelicansilla on kenties sarjan paras ketju. Nimittäin sairastuvalta voidaan kasata varsin nimekäs Antti Erkinjuntti – Henri Heino – Vili Sopanen. Lahtelaisten riemuksi puolustajat Ben Blood sekä Niko Tuhkanen ovat lähellä pelikuntoa.

Ilves iskee levänneenä varmasti lahtelaisten kapeaan materiaaliin ja joukkueella onkin hyvä paikka napata kauden ensimmäinen vierasvoitto. Mikäli Pelicansin rökäletappio ei ollut ainoastaan pelkkä työtapaturma, vaan sama laulu jatkuu, voidaankin Lahdessa tänään keskittyä tarkkailemaan Pelicansin uusia varsinaisia kotipaitoja.

Seuraa Heitä

Dane Byers #34 | Köln

Vasen laitahyökkääjä

Kahden ottelun jälkeen pistetili avaamatta. Rooliin ei välttämättä pisteiden tekeminen kuulu, mutta pystyy tekaisemaan pisteen jos toisenkin.

Ryan Potulny #16 | Mountfield

Keskushyökkääjä

0+3 ei riitä ykkössentterin roolissa ketjukavereista huolimatta. Käsiä löytyy mutta luistin ei liiku tarpeeksi sähäkästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle