Merkityksetön jumbofinaali?

LIIGA / Ennakko
Torstaina Lahdessa iskevät yhteen liigan kaksi huonointa joukkuetta, Pelicans ja Ilves. Molemmilta on playoff-haaveet jo karanneet, joten loppukausi voidaan keskittyä pelailuun. Mitään sen suurempaa jääkiekko-ottelua ei olekaan luvassa.

Kotijoukkueen peli on kangerrellut pahemman kerran viime viikkoina. Jossain vaiheessa oli alkaa pieni nousuputki, mutta viimeiset pelit ovat olleet kannattajille ja joukkueelle täyttä tuskaa, tappioita tappioiden perään. Viimeksi tiistaina Oulussa johdettiin kahden erän jälkeen jo 2-0, mutta kolmannessa erässä onnistuttiin päästämään vastustaja neljä kertaa maalintekoon ja loppulukemat olivat Kärpille 4-2.

Jossain vaiheessa puhuttiin Pelicansin pahimman ongelman löytyvän maalinteosta. Maaleja on kyllä tehty turhan vähän, mutta silti puolustus näyttäisi olevan suurin huolen aihe. Puolustajien avaukset ovat heikkoja ja kun varmuutta ei takalinjoilta löydy, on hyökkäyksenkin vaikea keskittyä täysillä maalintekoon. Heikkojen esitysten seurauksena pudotuspeliviiva onkin karannut jo 13 pisteen päähän, joten Lahdessa ei tällä kaudella pelata jatkopeleissä ilman järisyttäviä muutoksia.

Torstain ottelussa onkin lähinnä kyse kunniasta. Kun liigan huonoin ja toiseksi huonoin kohtaavat ei peliltä voi paljoa odottaa, mutta voitto tekisi silti terää, molemmille. Pelicansin kaikki kaikessa hyökkäyspelissä on Jari Kauppila ja hänen ketjunsa. Myös kakkosesta voi satunnaisesti löytyä ratkaisijoita, mutta Jääskeläinen - Kauppila - Mäkiaho on ollut hyökkäysalueella vahvin, tosin omiin on ropissut liikaa osumia. Maalissa pelannee Pasi Kuivalainen.

Ilveksellä ei valoa tunnelin päässä

Ilveksen tämän kauden ainoa tavoite on enää jättää jumbosija taakseen, paljon muuhun ei joukkue pysty. Ainoa, joka oikeastaan voi tulla selkä edellä vastaan onkin torstain vastus, Pelicans. Tästä syystä pelissä on jotain tunnetta, sillä kukapa tahtoisi jäädä SM-liigan hännille.

Ilveksen kausi on mennyt täysin penkin alle. Koko kaudella joukkue on saalistanut vasta neljä voittoa ja kolme tasapeliä, loput ovat päättyneet pienempään tai suurempaan tappioon. Ainoa valoisa puoli on, että viimeisimmästä voitosta ei ole aikaa kuin vajaa viikko, kun Ilves voitti Lukon vieraissa 6-3.

Ilveksen pelissä ei ole toiminut oikein mikään. Puolustus on vuotanut ja hyökkäys on ollut tehoton. Raimo Helminen on ollut kuin varjo edellisistä kausista ja hän kärsiikin juuri pelikieltoaan. Vesa Viitakoski on edelliskausina ollut huima maalitykki, mutta tällä kaudella on ollut hiljaisempaa ajoittaisia välähdyksiä lukuun ottamatta. Mies on silti oman joukkueensa pistepörssin kärjessä. Kun Ilves myi David Nemirovskyn Jokereihin, ei todellisia pistenikkareita enää jäljelle jäänyt.

Mitä siis luvassa?

Pahimmillaan torstai tarjoaa SM-liigan vuoden heikoimman ottelun. Syötöt menevät harakoille ja maalinteko tökkii. Ainut toimiva elementti voikin olla maalivahtipeli. Toisaalta joukkueiden saadessa pienen hengen päälle, voidaan odottaa jopa katseltavaa kamppailua. Mitään jääkiekon hienouksia on kuitenkaan turha mennä jäähallille katsomaan, Kauppilan jalkakikat voivat jäädä ainoiksi kohokohdiksi.

Pelicansilta sivussa ottelusta ovat Veli-Pekka Nutikka, Jermu Pisto, Jarkko Väänänen ja Jussi-Mikko Makkonen.

Ilvekseltä on poissa pelikiellon takia Raimo Helminen. Loukkaantuneina ovat Bruce Racine ja Tomi Källarsson. Tapio Sammalkankaan ja Antti Bruunin pelaaminen on epävarmaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle