Lahdessa pääosissa hassut siniviivat, Pelicans ja HPK

LIIGA / Ennakko
Lahdessa väännetään perjantaina joukkueiden avauspisteistä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Lahden kiekkokausi pärähtää käyntiin kohtaamisella naapurijoukkue HPK:n kanssa. Uusien pelaajien ohella huomio kiinnittyy torstaina uutisoituun Lahdessa olevaan poikkeukselliseen siniviivan sijaintiin.

Reilu viikko sitten harjoituspelissä Hämeenlinnassa kohdanneet Pelicans ja HPK aloittavat sarjakautensa perjantain Lahdessa. Torstaina naurua, epäuskoa ja ihmetystä aiheutti joukkueiden sijaan kuitenkin IIHF:n uusista säännöistä poikkeava siniviiva. Uudet sääntömuutokset siirsivät kesän loppupuolella siniviivoja noin 1,5 metriä päädystä keskemmäksi, mutta Lahdessa siniviivat siirtyivät 70 senttimetriä vähemmän − mainoksen takia.

Perusteluksi kerrottiin poikkeuslupa, jonka Lahden jäähallin kerrotaan saaneen. Ero ei täten ole yhtä dramaattinen kuin muualla.

Kaukalossa joukkueet koettavat keskittyä olennaiseen pienestä ihmetyksestä huolimatta. Harjoitusottelussa kaksikon kohtaaminen päättyi lukemin 2-1 HPK:lle, mutta kotona Pelicans ei aio pettyä.

Pelicansin miehistö askeleen lähempänä täyttä

Pelicansista harjoituspelikauden loppupuolella loukkaantuneina olleet Tommi Paakkolanvaara, Niko Tuhkanen ja Tyler Redenbach ovat kaikki nyt pelikunnossa. Marko Pöyhönen, Anrei Hakulinen ja Hannes Björninen ovat vielä pitkään sivussa.

Hakuliselle loukkaantuminen hyvän harjoitussesongin päälle oli paha pettymys.

− Kyllä se vähän koville otti, että kyllä siinä mieli vähän maissa oli. Hyvin oli kuitenkin mennyt harjoituspelit, että olisi ollut ilo aloittaa kausi, kun muutkin aloittaa, mutta nyt tuli vähän takapakkia. Treenataan kunnolla ja kuntoutetaan ja tullaan vielä kovempana takaisin, kertoo Hakulinen Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.

Pelicansin terävimmät hankinnat Michal Repik ja Jordan Smotherman esittäytyvät kotiyleisölle ensimmäistä kertaa runkosarjassa. Etenkin Smotherman oli terävässä iskussa harjoituspeleissä, sillä maaleja syntyi melkein maali per ottelu -tahdilla. Maalissa aloittaa todennäköisimmin luottovahti Jere Myllyniemi, joka urakoi viime vuoden runkosarjassa 57 ottelua. 

Kerhon terveystilanne hyvä

HPK lähtee perjantain otteluun päättäväisenä. Torstaina ajatuksiaan ottelusta ja kauden alkamisesta jakoivat valmentaja Pasi Arvonen ja kapteeni Joonas Vihko.

− Kaiken pitäisi olla suurin piirtein valmiina perjantain ottelua varten. Kellään ei saa olla mitään "excusea", sanoo päättäväinen Arvonen.

Perjantain kokoonpano on sama kuin edellisellä viikolla harjoituspelissä Pelicansia vastaan. Sivussa on hyvän viime kauden pelannut Petteri Nikkilä. Kesän kuntoutuksesta toipunut Ville Järveläinen on hakenut kuntoaan menestyksekkäästi Mestis-avauksesta Heinolassa. Järveläisen tilannetta arvioidaan rehellisesti valmentajan ja pelaajan välillä puhelimessa. On mahdollista, että Järveläinen jatkaa vielä tovin Mestiksessä.

Maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen ei ollut päättänyt vielä viikonlopun maalivahtipeluutuksista. Perjantaina maalilla nähdään Juuse Saros, mutta lauantaina maalivahti saattaa vaihtua.

Vihko ja joukkue hihkuvat jo kentälle

Viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Joonas Vihko on pystynyt treenaamaan kesän täysipainoisesti.

− Hommat ovat kunnossa. Jengissä on ollut koko kesän pirun hyvä fiilis. Olemme tehneet oikeita asioita ja joukkueessa on "sähköä ilmassa", kertoo puolestaan Vihko.

Arvonen kehui vastustajaansa taitavaksi ja työteliääksi.

− Ylivoimalla on taitoa ja tulivoimaa. Erittäin vaarallinen joukkue. Aika helposti tulee näköjään jäähyjä tähän alkuun.

− Alivoimalla on nyt aluksi vaikeampi puolustaa. Ylivoimalla on opittava käyttämään tilaa hyväkseen, kommentoi Vihko sääntömuutoksen myötä siirtynyttä siniviivaa.

Ottaako Pelicans itseään niskasta kiinni?

Kauden ennakkoarvioissa Pelicans on saanut HPK:ta enemmän luottamusta menestysmahdollsuuksiensa suhteen.

Hämeenlinnan kohtaamisessa kaksikosta vahvemmin esiintyi kuitenkin HPK. Hämeenlinnalaiset liikuttivat pelitavalleen uskollisesti nopeasti kiekkoa poikittaissuunnassa päästäkseen vapaalta kaistalta pystyhyökkäyksiin. Tämä sai aikaan pitkiä "juoksuja" Pelicansin päädyssä, mikä puolestaan sai lahtelaiset ottamaan monta jäähyä.

Tuomarilinja on ollut tarkka myös kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa muilla paikkakunnilla. Torstaina aktiivisempaa otetta ja vähempiä jäähyjä odotetaan Tomi Lämsän Pelicansilta.

Seuraa Heitä

Jordan Smotherman #16 |

Laitahyökkääjä

Kookas ja terävästi laukova Smotherman oli kovassa iskussa harjoituskaudella. Repikin ohella potentiaalisin Pelicansin maalintekijä, jonka laukausta pitää varoa etenkin pussinokkien pelatessa ylivoimaa.

Marek Viedensky #25 | Slovan

Keskushyökkääjä

Kärkäs keskushyökkääjä pelasi hyvän harjoituskauden vaisuista tehoista huolimatta. Hakee rohkeasti ratkaisua ja on terävä kiekon kanssa. Luistelu parantunut hiljalleen liigavauhtiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle