Pysäyttääkö Pelicans HIFK:n voittokulun?

LIIGA / Ennakko
Perjantaina HIFK oli Pelicansia potkun edellä koko ajan.
Lahden lauantai-illassa Pelicans yrittää pysäyttää HIFK:n sekä päästä pudotuspelisarjan voittotaisteluun mukaan. Jotain uutta lahtelaisten on keksittävä, sillä perjantain kaltaisella esityksellä HIFK etenee tasaisella suorittamisellaan toiseen voittoon.

Perjantaina Pelicans jäi HIFK:n jalkoihin, eikä ottelun voitosta syntynyt tiukkaa taistelua oikeastaan missään vaiheessa. Ensimmäisessä erässä lahtelaiset pysyivät tuloksellisesti vielä HIFK:n mukana, mutta toisessa erässä runkosarjavoittajat karkasivat vakuuttavaan avausvoittoon. Ottelu eteni ennakko-odotusten mukaisesti; HIFK hallitsi ja Pelicans yritti pitää pintansa. Tänään lahtelaisten täytyy nostaa tasoaan lähes jokaisella osa-alueella voidakseen kamppailla voitosta runkosarjan ykköstä vastaan.

Hyökkäyksessä pussinokkien on keksittävä jotain päästäkseen maalintekopaikoille, sillä sarjan avausottelussa Helsingissä Pelicansin maalintekopaikat olivat harvassa. Ainoa maalikin syntyi HIFK:n harhasyötön turvin. Hyvin rakennettuja maalipaikkoja ei käytännössä ollut lukuun ottamatta kolmannen erän muutamaa pientä pyöritystä. Toisaalta tässä vaiheessa HIFK:lle myös riitti oman johtoaseman suojeleminen.

HIFK:n maalilla Ville Husso pääsi helpolla, eikä hänen tasostaan ole vielä varmuutta. Pelicansin täytyy päästä testaamaan Husson kevätkunto paremmin kuin perjantaina sekä saada myös vastustajan maalille enemmän liikennettä. Tähän varmasti pientä apua tarjoaa myös kotikenttäetu, sillä Lahden pienemmässä kaukalossa tilanteita tulee lähes väkisin molempiin päihin. Juhani Tyrväinen on yksi niistä pelaajista, joilta varmasti odotetaan suurempaa panosta Husson horjuttamisessa.

Pelicans yrittää löytää taistelutahtonsa
Ennen sarjaa puhuttiin paljon Pelicansin kovuudesta sekä hermokontrollista, mutta sarjan ensimmäisessä koitoksessa Pelicansin peli vaikutti hieman pehmeältä ja paikoin jopa haluttomalta. Kovuudesta ei juuri merkkejä näkynyt perjantaina, jäähyjä sen sijaan tuli ja niistä HIFK rankaisi armotta. Vain yksi osuma syntyi ylivoimalla, mutta tämän lisäksi kaksi maalia tehtiin vain muutama sekunti ylivoiman jälkeen. Jäähyt ovatkin olleet Pelicansin ongelmana koko kauden ajan. Viimeisimmissä KalPa-otteluissa lahtelaiset pysyivät poissa jäähyaitiosta ja juuri sen turvin etenivät jatkoon. Samaa kurinalaisuutta kaivataan myös HIFK:ta vastaan nyt.

Perjantaina helsinkiläiset onnistuivat luomaan tasaisesti tekopaikkoja sekä tasaviisikoin että ylivoimalla. Maalineduspelaaminen on myös puolustuspäässä ratkaisevassa roolissa, sillä HIFK pääsi luvattoman helposti maalin eteen tekopaikoille perjantain kamppailussa. HIFK:n viimeistely oli riittävällä tasolla, eikä maaleja voi laittaa Janne Juvosen piikkiin. Valitettavasti Ben Bloodin puuttuminen näkyi juuri maalineduspelaamisessa selvästi.

Kotiyleisön tuki voi olla juuri se ratkaiseva osa, jolla Pelicans saa kaivettua ekstravaihteen peliinsä lauantaina. Mikäli Pelicansin hermokontrolli kestää ja lahtelaiset saavat totuttua kovuutta otteisiinsa, nähdään lauantaina tasainen vääntö ottelusarjan toisesta voitosta. Jos kotijoukkue ottaa vastustajaansa enemmän jäähyjä, on vaikeaa ennustaa lahtelaisjuhlia lauantai-illaksi.

Seuraa Heitä

Juhani Tyrväinen #12 | Luleå

Keskushyökkääjä

Ennakkoon puhuttua kovuutta ei Tyrväisen otteissa näkynyt perjantaina. Miten käy kotiyleisön kannustamana? Kovuutta Pelicans kaipaa, mutta lataus voi mennä myös yli.

Ville Husso #35 | Detroit

Maalivahti

HIFK-vahti pääsi perjantaina helpolla. Pystyykö Pelicans haastamaan Husson lauantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle