Pelicans jatkaa selviytymistaisteluaan

LIIGA / Ennakko
Vieläkö Pelicans nousee pudotuspelitaisteluun mukaan?
Kuva © Erik Jokinen / erik.jokinen@jatkoaika.com
Pelicans ja HIFK kohtaavat tiistaina Lahdessa kolmatta kertaa tällä kaudella. Erityisesti lahtelaisille ottelu on tärkeä, mikäli Pelicans mielii vielä nousta pudotuspelijoukkueeksi. Vaikka Liigan runkosarjaa on jäljellä vielä vajaa kolmannes, on lahtelaisten toivo päästä pudotuspeleihin melko ohut.

Kauden molemmissa aiemmissa otteluissa HIFK on ollut tuloksellisesti lahtelaisia parempi. Ensimmäinen ottelu päättyi voittolaukauskilpailun jälkeen HIFK:n voittoon, ja marraskuun kohtaamisessa Pelicans hävisi ottelun hallittuaan peliä ensimmäisen 50 minuuttia. Ottelussa Pelicans oli HIFK:ta edellä, mutta lopussa ero kasvoi helsinkiläisten kolmen maalin voittoon.

Lauantain kierroksella Pelicans katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja otti pitkästä aikaa täyden kolmen pisteen voiton. Täysiä pisteitä joukkue tarvitsee ehdottomasti jatkossakin, sillä pudotuspelit ovat karkaamassa. Eroa pudotuspeliviivaan on jo 14 pistettä, joten kirittävää riittää. Lauantaina joukkueen suurin tähti oli jälleen Janne Juvonen, joka onnistui pitämään SaiPan nollilla. Pelicansin tämän kauden tärkeimmän pelaajan on onnistuttava hyvin tänäänkin.

Erikoistilannepelaaminen oli myös mallillaan. Liigan tehottomin ylivoima rankaisi ylivoimalla kaksi kertaa, vastaavasti alivoimalla joukkue piti SaiPan ylivoiman kurissa. Ylivoimapeli oli tehokasta siitäkin huolimatta, että joukkueen kapteeni Juha Leimu ja Tommi Paakkolanvaara eivät olleet pelikunnossa. Loukkaantuneiden paikkaajaksi hankittu Teddy da Costa sen sijaan oli ensimmäisen ottelun perusteella yllättävänkin pirteä, ja sai myös ylivoimavastuuta.

Joko HIFK:n tehot löytyvät?

HIFK on hävinnyt peräti viisi edellistä otteluaan, ja neljässä viimeisimmässä kamppailussa joukkue on jäänyt kolme kertaa maaleitta. Viime viikolla Blues nöyryytti isoveljeään kaksi kertaa jättämällä sen maaleitta molemmissa kamppailuissa. Turhautuminen tehottomuuteen alkaa myös näkyä pelaajissa. Esimerkiksi Joonas Rask on pelannut tammikuun lähes kiikaritehoilla (0+2), ja viimeisin maali on tasan kuukauden takaa.

HIFK:n maalivahtitilanne on nuorten MM-kisojen jälkeen elänyt melkoisesti. Kauteen selkeänä ykkösmaalivahtina lähtenyt Ville Husso on joutunut antamaan tilaa Kevin Lankiselle useammassa ottelussa. Bluesia vastaan Husso sai kuitenkin näyttää osaamistaan molemmissa otteluissa. Tappioputken myötä on kuitenkin mahdollista, että Lankinen saa vuorostaan kokeilla taitojaan.

Loukkaantumiset ovat koetelleet myös HIFK:ta, ja erityisesti Yohann Auvitun ja Toni Söderholmin puuttuminen on näkynyt selvästi puolustuspään kiekollisen osaamisen puuttumisena. Tämä näkyy paitsi tasaviisikoin, myös tehottomaksi lipsuneessa ylivoimapelissä. Lisäksi Matti Kuparinen olisi varmasti kaivattu lisä joukkueen hyökkäyspelaamiseen.

Pelicans ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta onnistunut pelaamaan koko kaudella kahta peräkkäistä peliään hyvin. Hyvää peliä on seurannut usein heikko esitys. HIFK puolestaan ei ole ollut koko kauden aikana näin pitkässä tappioputkessa. Muutama viikko takaperin se taisteli runkosarjan kärkipaikoista, eikä runkosarjan voitto vieläkään täysin kadotettu mahdollisuus ole, mutta tilanne on selvästi hankaloitunut.

Kummankin hyökkäyspelaaminen on ollut tukkoisaa, joten odotettavissa on niukkamaalinen kamppailu, joka ratkeaa maalivahtipeliin sekä erikoistilannepelaamiseen. Mikäli HIFK palaa tasolleen, ei ole vaikeaa ennustaa sen vievän pisteitä mukanaan.

Seuraa Heitä

Teddy Da Costa #77 |

Hyökkääjä

Lauantaina ensiesiintymisensä Pelicansissa tehnyt da Costa sai vastuuta myös ylivoimalla. Tehot jäivät silloin vielä syntymättä, vaikka peli kulkikin ajoittain hyvin Michal Repikin kanssa.

Joonas Rask #88 | HIFK

Laitahyökkääjä

Joko kuukauden maaliton putki katkeaa?

» Lähetä palautetta toimitukselle