Lukolla haussa kauden avausvoitto

LIIGA / Ennakko
Tänään joko katkeaa tai jatkuu putkia.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Kauteen lähdettäessä TPS ja Lukko asetettiin ennakkoarvioissa Liigan kärkikastiin, mutta kummallakaan ei ole kausi startannut aivan haluttuun tapaan. Lukko ei ole vieläkään juhlinut tällä kaudella voittoa, mutta vierailijaksi saapuva TPS sentään on saanut juonesta hieman kiinni kahdella perättäisellä voitolla.

Isäntäjoukkue Rauman Lukko jahtaa siis edelleen kauden avausvoittoaan kotimaisessa Liigassa. Takkiin on tullut kotona sekä Ässiä että KalPaa vastaan voittomaalikisassa, ja Lappeenrannan visiitti päättyi ilman tuliaisia. Erikoisinta tässä saldossa on se, että ennen kautta pelatut CHL-pelit sujuivat raumalaisilta erinomaisesti ilman pistemenetyksiä.

Lukon päävalmentaja Risto Dufva sekä laitahyökkäjä Ville Nieminen ovat etunenässä painottaneet kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden tärkeyttä. Syksyn mestareita ei muista loppupeleissä kukaan.

Turusta saapuvien vieraiden kurssi on lähtenyt hieman nousuun, kun voitot irtosivat kotona niin Bluesia kuin KalPaa vastaan. Peliä ei siltikään voi kutsua silmiä hiveleväksi, joten TPS:n täytyy pystyä parhaimpaansa tänään. Kotijoukkueella on alkukauden otteluista sen verran hampaankolossa, että painetta on luvassa ottelun alusta asti.

Lukon syöttöpeli tukossa

Raumalaisten pelistä ei tunnu löytyvän oikeanlaista rytmiä. Ajoitukset eivät toimi syöttöjen osalta aina edes ajoittain ja varsinkin avaussyötöissä on vielä viilaamista. Edellä mainitut asiat vaikeuttavat vastustajan puolustusalueelle pääsemistä, eikä sellaisessa tilanteessa luonnollisesti pysty hankkimaan vastustajalle rangaistuksia, puhumattakaan pääsystä maalintekopaikoille.

Kyvykkäitä pelaajia sinikeltaisten rivistöstä kyllä löytyy. Kakkossentterin ruutua täyttämään tullut Henrik Koivisto on kuitenkin vielä hakenut peliään ja Janne Niskalakin pystyy paljon parempaan. Lyhyesti ilmaisten juuri kukaan Lukon kenttäpelaajista ei ole vielä pelannut tasolla, johon he parhaimmillaan pystyvät.

Tappioputki olisi tärkeää saada mahdollisimman pikaisesti poikki, sillä muutenkin kovien paineiden ja suurennuslasin alla pelaavat raumalaiset eivät varmastikaan nauti tilanteesta, jossa paine kasvaa jatkuvasti.

Turussa näkyvissä valoisampi tulevaisuus

Täski kaudeksi ylempien tahojen toimesta urheilullisuuden ja menestyksen kaiken keskiöön nostanut TPS on voittoputkessa. Urheilullisen uskottavuuden hankkimista takaisinkaan ei voi liikaa korostaa ja se on näkynyt hankinnoissa sekä ennen kaikkea joukkueen pelillisessä ilmeessä, jota ei voi edes verrata viime kauden vastaavaan.

Pelillinen ilme ei kuitenkaan välttämättä riitä, kun taito loppuu kesken. Tällä hetkellä turkulaisten kokoonpanossa on vain kuusi pelaajaa, jotka ovat onnistuneet maalinteossa tällä kaudella. Näistäkin Radek Smolenakilla on kasassa yksi maali, vaikka hänet on hankittu nimenomaan maalintekijäksi. Niclas Luceniuksen saldo on vain yksi syöttöpiste, vaikka hänen pitäisi olla Tero Koskirannan ohella joukkueen kärkisentteri. Monen pelaajan on löydettävä yksi ylimääräinen vaihde itsestään.

Oman lisämausteensa TPS:n pelaajistoon tuo viiden ottelun sopimuksella pakkivajetta paikkaamaan tullut Arto LaatikainenPetteri Nummelinin silmävamman johdosta puolustus olisi ollutkin ilman 34-vuotiaan espoolaisen sopimusta todella nuori ja kokematon. Laatikaisen pelillisestä tasosta tosin ei ole tällä hetkellä mitään varmuutta.

Seuraa Heitä

Henrik Koivisto #82 |

Keskushyökkääjä

Käsistään taitava ja kiekollisesti näppärä sentteri ei ole pystynyt ulosmittaamaan parastaan, ainakaan vielä. Vain ajan kysymys, kun saa hanat auki ja tulos näkyy konkreettisesti.

Lauri Tukonen #34 |

Laitahyökkääjä

Paluu vanhalle työpaikalle, jossa nousi kannattajien suosioon periksiantamattomalla pelityylillään. Terveenä aina vaarallinen, eikä tämä ilta tehne poikkeusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle