SaiPa kiusaamaan Lukkoa

LIIGA / Ennakko
Lauantai-iltana Rauman kiekkoavauksessa kohtaavat kaksi eri merkeissä kauden aloittanutta joukkuetta, kun Lukko saa vieraita Lappeenrannasta. Avauskierroksella kotitappion Kärppiä vastaan kokenut SaiPa saapuu haastamaan vierasvoiton Porista hakeneen raumalaisryhmän.

Kuntokäyrät

Kaksi mollivoittoisesti harjoituskautta pelannutta seuraa aloittivat liigakauden eri merkeissä. Nousevalla käyrällä pelannut Lukko jatkoi piristyviä otteitaan ja nappasi makean vierasvoiton Porista moninaisten vaiheiden jälkeen. Puolustusvoittoisesti pelannut ja paikat tehokkaasti käyttänyt Lukko oli varsinkin kolmannessa erässä altavastaajana ja jatkuvan prässin alla, mutta tiivis ja uhrautuva puolustus kesti loppuun asti porilaisten rynnistykset Mika Noronen joukkueen viimeisenä lukkona.

Myös SaiPa esiintyi avauksessa pirteästi, mutta kaatui lopulta tehottomuuteen, kun se kärsi tappion oululaisia vastaan. Lähes 50 kertaa ottelussa laukoneet lappeenrantalaiset eivät onnistuneet maalinteossa kuin kertaalleen, joten jo harjoitusotteluissa vaivannut maaliteon vaikeus tuntuu painavan yhä yleisesti liigajumboksi ennustetun joukkueen peliä.

Ratkaisun paikat

Edellisenä iltana huhkinut Lukko saa vastaansa yhden välipäivän viettäneen ja tuoreilla jaloilla peliin tulevan SaiPan, joten on mielenkiintoista nähdä, miten tilanne vaikuttaa joukkueiden otteisiin. Todennäköisesti Lukko pääsee peliin sisään nopeammin ja paremmin, mutta fiksusti pelaamalla SaiPa voi väsyttää kapealla kokoonpanolla tällä kaudella operoivat raumalaiset ottelun edetessä.


Otto Honkaheimosta on kehittynyt puolustuksen johtohahmo.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Toinen mielenkiintoinen seikka on millaisella pelityylillä Lukko tulee kotiyleisön eteen. Rauli Urama kertoili ennen kauden alkua joukkueen pelitavan muutoksesta puolustusvoittoisempaan suuntaan. Porissa Uraman joukkue keskittyi pelaamaan perinteistä vieraskiekkoa. Tiiviisti puolustanut joukkue keskittyi lähinnä vastahyökkäyksiin ja oman maalin varjelemiseen. Lauantaina kotiyleisön edessä se ei riitä. Ennakkosuosikkina otteluun lähtevän kotijoukkueen on oltava pelissä aktiivisempi ja miten Lukko tuon roolin ottaa vastaan, on yksi ratkaisun paikka.

SaiPalle maistuu varmasti kiusaajan rooli, mikä on tuottanut viime vuosina suhteellisen hyviä tuloksia Raumalta. Tuloksellinen vieraspelaaminen edellyttää kuitenkin lappeenrantalaisten maalinteon huomattavaa parantumista Niistä harvoista paikoista mitä joukkue saa, pitää pystyä iskemään. Puolustukseen odotetun kaksikon Richard Lintnerin sekä Brian Salcidon puuttuminen edellyttää uusien kasvojen vastuunottamista varsinkin ylivoimalla.

Kokoonpanot

Lukko joutuu otteluun ilman kakkossentteriään Kris Beechiä, joka hölmöili itselleen ottelurangaistuksen liiga-avauksessa. Mies provosoitui puskemaan Jani Honkasta, ja on vähintään yhden ottelun sivussa. Onkin mielenkiintoista, kenet Urama löytää kentälle, kun aikaa on alle 24 tuntia. Lisäksi Lukolta puuttuu edelleen pitkäaikaispotilas Lauri Tukonen.

SaiPasta puutuu varmasti ainoastaan loukkaantuneena oleva pommikone Ville Paalanen. Toinen potilas Elmeri Kaksonen on kuntoutumassa, mutta pelaaminen Raumalla on vielä epävarmaa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Teemu Nurmi 1 2 3
2.Jussi Pesonen 1 2 3
3.Perttu Lindgren 1 2 3
4.Charles Bertrand 0 2 2
5.Jarkko Kauvosaari 2 0 2
SaiPa M S P
1.Elmeri Kaksonen 0 1 1
2.Jesse Saarinen 0 1 1
3.Mikko Pukka 0 1 1
4.Simon Backman 0 1 1
5.Antti Aarnio 1 0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle