Maakuntamatkailua eteläkarjalaisittain

LIIGA / Ennakko
Joukkueiden käyrät osoittavat päinvastaisiin suuntiin.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Lukko saa tiistaina kotihallissaan vastaansa laskusuhdanteessa lainehtivan SaiPan. Lappeenrantalaisten kone on vahvan syksyn ja alkutalven jälkeen alkanut piiputtaa ja joukkueen missio lieneekin estää koneen leikkaaminen kiinni ja varmistaa paikkansa kuuden joukossa. Lukko taas hakee paluuta voittojen valaistulle tielle.

Kotijoukkue on ollut vahvassa iskussa ja onkin kuntopuntarin kärkijoukkue. 12 viime ottelua on tuonut kymmenen voittoa, jotka kaikki ovat vieläpä täysiä kolmen pisteen voittoja. Tällä harppauksella Lukko onkin pyrähtänyt sarjataulukossa kolmanneksi ja vakaa aikomus raumalaisilla on myös tuo sijoitus pitää.

Lukon peräpää on ollut erittäin tiivis ja kiekkoja ei ole päässyt juurikaan livahtamaan maaliin asti. Kymmenessä viime ottelussa vastustajan reppu on valittanut 35 kertaa, oman verkon soidessa ainoastaan 13 kertaa. Jääkiekko-ottelua on vaikea voittaa, jos maalilamppu syttyy keskimäärin hieman yli kerran per peli. 

Viimeksi Lukko pelasi lauantaina, kun se matkasi Turkuun TPS:n vieraaksi. Alkuasetelma kertoi jo ennen ottelua, että raumalaisten kohtalona voi olla tappion katkeran kalkin nieleminen. Ottelusta tulikin kaikin puolin vaikea Lukolle ja sinikeltaiset poistuivatkin Turkuhallista tyhjin käsin. 4-2 kotivoittoon päättyneestä ottelusta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin.

SaiPan ote kotiedusta ja jopa paikasta kuuden parhaan joukossa kirpoaa uhkaavasti. Kymmenen viimeistä ottelua ovat tuoneet ainoastaan yhtä monta pistettä. Sputnikkien vire onkin uhkaavasti osoittautumassa väärin painotetuksi, kun samalla sitä jahtaavat Blues ja Jokerit ovat löytäneet puolestaan omaa peliään yhä enemmän kevään koputtaessa eteisessä.

Lappeenrannan ylpeyden flow-tila on huikean syksyn jälkeen laskenut kuin se kuuluisa lehmän häntä. Ajoittain se onnistuu sen saamaan takaisinkin, mutta mitään pysyvää ei olla nähty pitkään aikaan. Kun henkisellä tasolla ei kulje, ei homma toimi myöskään kaukalossa. Maalinteko on ollut vaikeaa, joka on näkynyt sarjataulukossa sijoituksen tipahtamisena.

SaiPan edellinen ottelu on viime viikon perjantailta. Vieraaksi se sai kotipyhättöönsä sarjajumbo KalPan. Ottelussa oli vain yksi ja ainoa tavoite ja se oli kotivoitto kolmella pisteellä. Siinä SaiPa kotiyleisön riemuksi myös onnistui tyylikkään puhtaalla 4-0 voitolla

Kokoonpanot

Raumalaisten sairastuvalla jatkavat Aki Kangasmäki, Jarkko Kauvosaari, Lauri Tukonen ja Aleksi SaarelaTeemu Nurmi on palannut jo joukkueharjoituksiin, eikä hänen paluunsa vielä runkosarjan aikana ole mitenkään poissuljettua.

SaiPan sairaslistaa pitävät yllä Rony Ahonen, Ville Koho, Simon Backman, sekä Lauri Taipalus.

Muuta

Ennen ottelua pidetään hiljainen hetki hiljattain menehtyneen Juhani "Bruutta" Walleniuksen muistolle. Lyhytaikainen sairaus vei aikansa kulttipelaajan pois 58-vuotiaana.

Seuraa Heitä

Joni Nikko #72 |

Laitahyökkääjä

Teki lauantaina Turussa pitkästä aikaa maalin. Lähtikö tästä nuorten maailmanmestarin maaliputki käyntiin?

Janne Tavi #40 | Karlskoga

Laitahyökkääjä

Uransa parasta kautta tehollisesti pelaava 24-vuotias hyökkääjä on SaiPan kantavia voimia. Pystyykö auttamaan omaa joukkuettaan kohti kolmea pistettä?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle