KalPa voittoputkessa länsirannikon kiertueelle

LIIGA / Ennakko
Lukko-hyökkääjien on pysyttävä rintamassa liukasliikkeisen KalPan kanssa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Rauman tiistai-illassa kohtaavat sarjanelonen Lukko sekä sarjakakkonen KalPa. Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas.

Runkosarjaa on jäljellä enää kahdeksan ottelua joukkuetta kohden. Kolmanneksi viimeinen peliviikko käynnistyy Raumalla Lukon ottaessa mittaa KalPasta.

Kaksi kertaa aiemmin kuluvalla kaudella kohdanneet joukkueet ovat molemmat voittaneet vieraspelinsä lukemin 3-2, joten etukäteen luvassa on tasainen ja jännityksen täyteinen kiekkonäytelmä.

Lukon osalta päättynyt viikko oli parasta osaamista pitkään aikaan. Varsinkin puolustuspelaaminen säilytti kasvonsa koko kolmen ottelun rypistyksen, vaikka joukkue kärsikin kirvelevän kotitappion Sportille.

Maaleja joukkue laski omaan verkkoon varsinaisella peliajalla kaksi kertaa kaksi ja kerran kolme osumaa. Se kertoo tasaisuudesta ja samalla siitä, että mahdollisuus kolmen pisteen voittoon oli olemassa joka ilta.

Hieman normaalista poiketen Lukko on menestynyt paremmin viimeaikaisissa vierasotteluissaan kuin kotikaukalossaan. Keskushyökkääjä Aaron Gagnonin toipuminen pelikuntoon ehkä heijastuu kotikaukalossa johtajan puutteeseen ja sitä kautta hieman heikompiin peliesityksiin.

− Tiistaina jäällä on taisteleva Lukko. Täysin erilainen kuin mitä kahdessa edellisessä kotipelissä on nyt nähty, Lukko-puolustaja Janne Niskala asettelee sanansa.

Välillä hieman kadoksissa olleen ylivoimatehokkuutensa Lukko on taas löytänyt, joten sen turvin joukkue pystyy taistelemaan tasapäin voitosta.

Ennen helmikuun alun maaottelutaukoa maalivahti Ryan Zapolski torjui komealla nollapelillään voiton Tapparasta. Mutta sen jälkeen kiekko ei ole tarttunut jenkkiveskarin varusteisiin samalla tavalla. Nuori Oskari Setänen onkin haastanut hyvin kokeneen virkaveljensä, ja on mielenkiintoista seurata, kumman torjujan valmennus valitsee aloittavaksi maalivahdiksi.

Vierasjoukkue KalPan osalta voidaan todeta viimeisen kuukauden menneen pienten marginaalien hallitessa tapahtumia. Maaleja on tehty vähän viimeisen kahdeksan ottelun aikana, mutta joukkue on taistellut niissä jo pitkän voittoputken.

Moni luuli maalivahti Eero Kilpeläisen loukkaannuttua, että kuopiolaisten kausi oli siinä. Mutta korvaajaksi hankittu Andy Chiodo on näyttänyt epäiljöille pitkää nenää.

Kuudessa viime ottelussa kerran nolla, neljästi yksi ja kerran kaksi kiekkoa omiin kertoo joukkueen sitoutumista oman maalin suojeluun.

Kuopiolaisten paljon harjoittama kiekkokontrollipelaaminen on toiminut päävalmentaja Pekka Virran toivomalla tavalla, eikä vastustajat ole onnistuneet purkamaan joukkueen pelisysteemiä.

Kauden kolmannessa ottelussa joukkueiden kohdatessa ensimmäisen kerran Raumalla, KalPan voiton avaimet olivat tuttua tutumpia. Kova luistelu ja kiekon hallinta. Ja tällä taktiikalla joukkue jatkaa myös toisella länsirannikon kiertueellaan.

Seuraa Heitä

Toni Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Nopeajalkainen laitahyökkääjä on osunut maalitolppien väliin viime otteluissan. Jatkuuko hyvä vire myös KalPan kustannuksella?

Arttu Ilomäki #75 |

Keskushyökkääjä

Tuttu kasvo Lukonkin pelipaidasta. Onnistuuko vanhan seuran kiusaaminen pisteiden muodossa?

» Lähetä palautetta toimitukselle