Ympäri käydään ja yhteen tullaan

LIIGA / Ennakko
Edellinen Raumalla pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen juhliin.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Lukko ja HIFK kohtaavat toisensa jo kolmannen kerran tällä kaudella. Molemmat ovat päättäneet kotiottelunsa voitokkaasti. Jatkuuko sama trendi myös tänään?

Liiga on vanhentunut noin kuudenneksen ja molemmat joukkueet ovat pelanneet 11 ottelua. Kotijoukkueen pelaaminen kotikaukalossa on ollut kovin vaikeaa viimeiset ottelut.

Ensin se kärsi Pelicansia vastaan suurinumeroisen tappion, kun maalivahtipelaaminen petti. Tiistaisessa ottelussa Kärppiä vastaan oli vastaavasti ongelmana maalinteko, ja oululaiset kävivätkin hakemassa fiksulla vieraspelaamisella täyden pistepotin. Viime viikonlopun vieraskiertue JYPin ja HIFK:n vieraana toi sentään neljä sarjapistettä.

Lukon startti kauteen olisi kuitenkin voinut alkaa paremminkin. Raumalaiset ovat sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, ja Blues hengittää niskaan kahden pisteen päässä. Kausi on tosin vasta alussa, ja yksikin voitto tai tappio voi muuttaa voimasuhteita suurestikin.

Tämä ei kuitenkaan ollut sitä, mitä raumalainen kiekkokansa, joukkueesta itsestä puhumattakaan, sarjan avaukselta odotti. Lukon sijoituksen selittää suurelta osin maalinteko-ongelma.

Maalin saadakseen joutuu Risto Dufvan käskyttämä joukkue tekemään hirmuisen määrän töitä. Yksittäisissä peleissä myös maalivahtipeli on pettänyt, jolloin taival ei ole helpottunut. Päinvastoin.

Lukon maalinteko-ongelma on osittain henkilöitynyt myös peliä tekevän sentterin puutteeseen. Aki Uusikartano ei ole vastannut täysin odotuksia, ja Jerry Ahtolan paikka ei hyvällä tahdollakaan ole ykkösketjun keskellä. Tähän ongelmaan haetaankin ratkaisua uudesta hankinnasta, Aaron Gagnonista, joka debytoi lauantain ottelussa.

HIFK ei myöskään aloittanut kauttaan kovin hyvin, eikä loukkaantumissuma helpottanut tilannetta yhtään. Tällä hetkellä se seilaa kuitenkin vahvassa myötätuulessa. Helsinkiläiset kasvattivat voittoputkensa torstain ottelussa Turun Palloseuraa vastaan viiteen puhtaalla 4-0-voitolla. HIFK onkin vahvasti matkalla kohti täyden pistepotin viikkoa.

Helsinkiläisten pelaaminen on tasakentällisin vielä hakusessa, mutta senkin edestä toimivat niin erikoistilanteet kuin maalivahtipelikin, vaikka alkukaudesta ehdittiin jo spekuloimaan Brad Thiessenin potkuilla. Myös hänen molemmat virkaveljensä Ville Husso ja Antti Ore ovat saaneet hyvällä prosentilla kiekkoja kiinni. 

Helsinkiläisten sairastuvan oven saranat ovat valittaneet pitkin syksyä, kun miestä on tullut toipilaaksi jatkuvasti. Tällä hetkellä vammojaan parantelevat puolustajat Mikko Kurvinen, Mikko Jokela, Oscar Eklund ja Juuso Salmi sekä hyökkääjät Tony Salmelainen, Thomas Nykopp, Trevor Gillies ja Roope Talaja.

Raumalaisista paikkailtavana jatkavat Jarkko Kauvosaari, Teemu Nurmi sekä Steven Zalewski. Pitkään poissa ollut Jesse Virtanen on jälleen pelikunnossa, minkä lisäksi Lukko esittelee illan ottelussa uuden hankintansa, kanadalaishyökkääjä Aaron Gagnonin.

Seuraa Heitä

Aaron Gagnon #11 | MoDo

Keskushyökkääjä

Sai ehkä hieman hätiköidysti potkut HV-71:n vahvuudesta. Onko vastaus läpi kauden vaivanneisiin sentteriongelmiin?

Juuso Puustinen #71 | JYP

Laitahyökkääjä

Tykitti HIFK:n juhlaottelussa TPS:n kumoon hattutempullaan. Laittaako myös Raumalla verkkoja tuulettumaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Ville Vahalahti 3 2 5
2.Jerry Ahtola 1 3 4
3.Petteri Nummelin 3 1 4
4.Toni Koivisto 0 3 3
5.Lauri Tukonen 0 3 3
HIFK M S P
1.Juuso Puustinen 6 0 6
2.Corey Elkins 1 3 4
3.Ville Peltonen 0 4 4
4.Iiro Pakarinen 2 2 4
5.Toni Söderholm 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle