Keskikastin joukkueiden sapelien kalistelua

LIIGA / Ennakko
Pelin virtaussuunta on vielä arvoitus.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Rauman perjantai-illassa kohtaavat keskikastissa lymyilevät Lukko ja HIFK. Kohtaaminen on joukkueille kauden viides ja kolmas laatuaan Raumalla.

Liigan tammikuun otteluruuhka käynnistyi virallisesti kuluneella viikolla. Kyseinen ottelu on joukkueille viikon toinen. Lukko lähtee otteluun vierasvoiton saattelemana, kun taas HIFK kärsi tappion kotikaukalossaan kaksi päivää sitten.

Lukon osalta tammikuu on alkanut hieman mollivoittoisesti. Ensi aneeminen kotitappio lahtelaisille, ja heti yhden nukutun yön jälkeen rökäletappio Ässille Porissa käydystä kamppailusta. Pitkä vieraspelimatka Ouluun palautti Lukon ehkä hieman yllättäenkin voittojen tielle.

Joukkue on kärsinyt paljon loukkaantumista, joten koostumukset ovat eläneet illasta toiseen. Tämä on näkynyt varsinkin silloin, kun joukkue on yrittänyt hyökätä nopeasti. Kun vierellä ei ole se tuttu pelikaveri, kemiat tahtovat mennä helposti ristiin ja syöttötyöskentely kärsii.

Sinikeltaisten parasta osaamista on nähty ylivoimalla. Lukko kuuluu Liigan kärkikolmikkoon miesylivoimalla pelatessaan. Tämän osa-alueen turvin Lukko onkin saalistanut kohtuullisesti pisteitä.

Huonoa Lukon tekemisessä on ollut puolustuspelaamisen ailahtelevuus. Välillä vastustajat ovat merkitty kuten pitääkin, mutta toisinaan taas Lukon maalille kulkee suoranainen kunniakuja.

Maalivahtipelissä jenkkitorjuja Ryan Zapolski paransi juoksuaan koko syyskauden. Joukkueen kaksi edellistä peliä menivät kuitenkin hieman alakanttiin. Kahdessa pelissä yhdeksän kiekkoa selän taakse on vaatimaton suoritus. Tosin osasyynä voidaan pitää joukkueen huonoa puolustustekemistä.

Vierasjoukkueen osalta loppusyksy kulki hyvinkin samanlaisissa merkeissä Lukon kanssa. Pisteitä tuli mukavasti, mutta vuosi 2014 on alkanut alakanttiin.

Joukkue esitti perjantaina 3.1.2014 kauden parasta osaamistaan kotikaukalossaan Kärppien ollessa vastustajana. Mutta kaksi seuraavaa ottelua olivat paljon huonompia, ja tuloksena olikin kaksi tappiota.

Erikoistilanteet ovat HIFK:n osalta olleet suurin murhe alkaneen vuoden aikana. Vielä joulukuussa joukkue viimeisteli osumia paljon ylivoimalla. Nyt tuntuu siltä, että joukkue ampui ylivoimaosaamisesta taivaan tuuliin vuodenvaihteessa.

Myös tehokas alivoimaosaaminen ei ole viime otteluissa ollut parasta luokkaa. Niin Blues kuin Tapparakin viimestelivät ylivoimaosumat HIFK:n verkkoon.

Maalivahtipelissä joukkueen tuore ruotsalaisvahvistus Joakim Lundström sai loppukauden sopimuksen neljän testiottelun jälkeen, joten hänen työskentelynsä on ollut hyvällä tasolla.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen toipilasosastolla riittää nimiä. Pois kokoonpanosta jäävät varmuudella puolustaja Otto Honkaheimo, hyökkääjät Teemu Nurmi, Jerry Ahtola ja Jarkko Kauvosaari. Puolustaja Antti Jaatinen on huilannut kaksi edellistä peliä, joten hänen pelaamisensa on epävarmaa.

Sen sijaan henkilökohtaisten syiden pois Kärpät-ottelusta ollut keskushyökkääjä Aaron Gagnon on taas mukana. Alle 20-vuotiaiden kultamitalisti Joni Nikko on myös valmis pelaamaan.

Vierasjoukkueesta pois kokoonpanosta jäävät loppukauden huilaavat puolustaja Mikko Kurvinen sekä hyökkääjä Matti Kuparinen. Myös hyökkääjä Niko Piiparinen on ollut viime otteluissa toipilaana.

Palkintosadetta

Lukon osalta kolme pelaajaa palkitaan tasalukujen ansiosta. Puolustaja Harri Tikkasella otteluita Liigan runkosarjassa on takana 700, hyökkääjä Olli Sipiläisellä 500 ja hyökkääjä Juhani Jasulla 300.

Lisäksi myös Lukko huomioi nuorten maailmanmestareita, kun kaukalossa esiintyvät Lukon Nikko sekä HIFK:n maalivahti Ville Husso.

Seuraa Heitä

Lauri Tukonen #34 |

Laitahyökkääjä

Vahvaa tekemistä joukkueen edellisessä ottelussa. Nähdäänkö taas miehen bravuudi ylivoimalla?

Ville Peltonen #16 |

Laitahyökkääjä

Onnistunut usein Lukkoa vastaan. Miten kokenut maailmanmestari selviytyy tästä ottelusta?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Ville Vahalahti 2 6 8
2.Petteri Nummelin 0 4 4
3.Aaron Gagnon 4 0 4
4.Ilkka Mikkola 0 3 3
5.Steven Zalewski 3 0 3
HIFK M S P
1.Ville Peltonen 1 4 5
2.Juuso Puustinen 1 3 4
3.Mika Partanen 0 3 3
4.Thomas Nykopp 3 0 3
5.Toni Söderholm 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle