Lukko ja Blues sunnuntain koitoksessa

LIIGA / Ennakko
Edellisessä kohtaamisessa oli aikaa juttutuokiolle.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Lukko ja Blues iskevät yhteen Rauman sunnuntain alkuillassa. Syynä harvinaisempaan pelipäivään on Lukon CHL-kamppailu, joka pelataan tämän ottelun alkuperäisellä paikalla.

Lukolle kamppailu on jo viikon neljäs. Kun rumbaan kuuluu myös bussimatka Kuopion kautta Jyväskylään ja sieltä takaisin Raumalle, voidaan Lukon viikkoa kutsua hyvällä syyllä kiekkotäyteiseksi.

Neljäs peli tarkoittaa myös sitä, että Lukko on kulkenut viikon pelkästään pelien ehdoilla. Harjoittelu on ollut lähinnä palauttelevaa ja viisikkoharjoitukset ovat jääneet tekemättä.

Raskas peliviikko käänsi hieman Lukon alavirettä parempaan suuntaan. Kolmen kamppailun saldoksi merkittiin viisi sarjapistettä, joka on huimasti edellisviikoista paremmin. Silloin Lukon kolmen ottelun rypistys jätti käteen vain kokemuksia.

Hurjassa peliruuhkassa Lukko on pyrkinyt jakamaan peliaikaa mahdollisimman tasaisesti, mutta kun otteluista kaksi meni aina voittomaalikilpailuun asti, ovat kärkinimet saaneet niskaansa pakostakin kovaa rasitetta.

Kotijoukkueen alkukausi oli varsin menestyksekäs kotiotteluiden osalta. Nyt siihen saldoon on tullut jo kaksi negatiivista merkintää peräkkäin. TPS ja Sport hakivat Raumalta voitot Lukon pelin ollessa pienessä suvantovaiheessa. Ottelun teemana kotijoukkueen osalta onkin saada voitto kotiyleisön edessä.

Vierasjoukkue Blues luistelee kaukaloon myös neljännen kerran kuluvalla viikolla. Rasitusta löytyy siis myös vierasjoukkueen pelaajista.

Espoolaisten tavaramerkiksi viime aikoina on muodostunut tasaisten otteluiden pelaaminen. Viisi viimeistä kohtaamista ovat päättyneet vain maalin erolla suuntaan tai toiseen. Aiemmin myös hyvänä kotijoukkueena tunnettu Blues on nyt saanut paremmin pelijuonesta kiinni myös vieraskaukaloissa. Viimeisen kuukauden saldona vierasotteluista on puolet voittoja.

Ennustamisen vaikeus

Joukkueiden edellinen kohtaaminen on puolentoista viikon takaa. Silloin Blues oli Espoossa käydyssä kamppailussa vahvempi maalein 2-0.

− Nämä ovat aina tiukkoja pelejä ja maaleja on tehtävä, ei nollalla maalilla koskaan voittoa tule. Blues hyökkää vastaan tosi nopeasti. Kun päätämme hyökkäyksiä, täytyy yhden miehen olla heti valmiina puolustamaan, laitahyökkääjä Teemu Nurmi selvittää Lukon taktiikkaa.

Lukon päävalmentaja Risto Dufva oli pois vaihtoaitiosta edellisen pelin flunssan takia. Syksyinen vaiva on nyt selätetty, ja valmentaja on valmis tekemään paluun pääkäskijän paikalle. Näin vaihtoaitioon saadaan hyvin toisensa tuntevien miesten kohtaaminen, kun vierasjoukkueen aitiossa suurinta äänivaltaa käyttää Jyrki Aho.

Liigan sarjataulukkoa tutkimalla huomaa helposti, että sarja on tällä hetkellä erittäin tasainen, vaikka pelimäärät joukkueiden välillä ovatkin varsin suuret. Näin tällaisessa otteluruuhkassa pelaavien joukkueiden kohtaamisen ennustaminen on kuin lottorivin tekemistä. Molemmilla on takanaan tappio. Se on vahvoilla, kumpi osaa tappion paremmin kääntää positiiviseksi tekemiseksi.

Kokoonpanojen osalta kotijoukkueen puolustaja Mikko Kousa sai iskua alavartaloonsa JYP-ottelussa. Näin miehen pelaaminen on epätodennäköistä. Vierasturneen huilannut hyökkääjä Ville Nieminen sen sijaan saattaa tehdä paluun pelaavaan kokoonpanoon.

Vierasjoukkueen osalta keskushyökkääjä Jussi Makkonen joutui jättämään Ilves-pelin kesken, joten pelaaminen on epävarmaa.

Seuraa Heitä

Toni Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Vauhtia on, mutta tehottomuus vaivaa. Olisiko nyt kyseessä ottelu, jossa laitahyökkääjä sytyttää punalampun maalin merkiksi?

Stefano Giliati #9 | Bolzano

Laitahyökkääjä

Vauhtia löytyy myös vaikka muille jakaa, mutta tehopisteitä ei ole tullut odotetulla vauhdilla. Onko Rauma se paikka, jossa laitahyökkääjä iskee kiekon verkkoon?

» Lähetä palautetta toimitukselle