Vastoinkäymisten horjuttamat

LIIGA / Ennakko
Pysyykö luistin liukkaana otteluruuhkan alkutaipaleella?
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
Alavireiset KalPa ja HPK iskevät yhteen loppiaisen alla Kuopiossa. Molempien kuntopuntari osoittaa selkeästi alaspäin. Lisäksi molempien joukkueiden syömähampaat ovat olleet poissa rosterista nuorten MM-kisarasitteiden vuoksi, mikä on heijastellut molempien otteissa.

Tammikuu on totutusti armoton kuukausi, jolloin pelitaakka kasvaa lähes epäinhimilliseksi. Yhdenkään joukkueen taakka ei ole onneksi toistaan radikaalisti kovempi. KalPalla on vuoden aloituskuukautena kalenterissa 13 ottelua HPK:n otellessa yhden pelin enemmän.

Maanantain ottelu on molemmille kolmas peli neljän päivän sisään. Perjantai-lauantai-akselilla pelatut ottelut tuottivat KalPalle kotivoiton JYPistä ja vierastappion Lahdessa. Kerholle ei jäänyt Ilves- ja Pelicans-kohtaamisista käteen ensimmäistäkään pistettä.

Niin KalPan kuin HPK:n lauantaiset kamppailut pitivät sisällään mielenkiintoisia elementtejä. HPK hukkasi käsittämättömällä tavalla turvallisen tuntuisen 3-0-johtonsa. Pienimuotoisen maalinteko-ongelman heti avauserässä selättäneet hämeenlinnalaiset iskivät ensimmäiseen 10 minuuttiin kolme osumaa, minkä jälkeen peli lipui vaihe vaiheelta vastustajan käsiin.

KalPa-leirissä tiukasti ohjaksia käsissään pitävä Pekka Virta lausui tappiollisen Pelicans-ottelun jälkeen suorasukaisesti omiensa suuntaan. Torjuntavastuun Eero Kilpeläisen loukkaantumisen vuoksi ottaneella Samu Perhosella ei ollut paras mahdollinen päivä Lahdessa, mikä ei jäänyt Virralta huomaamatta.

- Meidän veskarilla oli kahden erän jälkeen seitsemän torjuntaa, ja taululla oli 3-0 Pelicansille. Fakta on se, että nuori mies meidän maalissa on liian kovassa paikassa, mutta se ei ole missään nimessä hänen vikansa. Ymmärrän häntäkin, mutta jotainhan meidän on keksittävä, ettei joukkue ala oireilemaan ja nuori maalivahtikin on pidettävä "hengissä", Virta muotoili.

Harvinaisen suora lausahdus yksittäisen pelaajan niskaan sekä maininta joukkueen mahdollisesta "oireilemisesta" kertoo omalla tavallaan KalPan haavoittuvuudesta vuoden 2015 alkumainingeissa. Kyky pelata voittavaa kiekkoa ei ole kadonnut minnekään, mutta pienet asiat voivat vaikuttaa tällä hetkellä peliin merkittävästi.

Toisaalta HPK ei ole kuopiolaisia juuri tasapainoisemmassa tilanteessa. Juuse Sarosta paikannut Joni Myllykoski ei ole vakuuttanut maalillaan, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta hämeenlinnalaisten pelaamiseen.

Seisoopa maanantaina kumman tahansa joukkueen tolppien välissä kuka tahansa, ovat molemmat joukkueet pienen hämmennyksen tilassa. Kriisijoukkueista on turha puhua, mutta molemmat joukkueet kaipaavat selkeää tasapainoa tekemiseensä. 

Seuraa Heitä

Veli-Matti Vittasmäki #33 | Tappara

Puolustaja

Ollut suhteellisen näkymätön, mutta samalla tasaisen suoritusvarma. Pelaajatyyppi, jota KalPa tällä hetkellä tarvitsee.

Juhani Jasu #61 | TPS

Keskushyökkääjä

Roolipelaaja, joka ei pisteillä koreile. Kuitenkin saumat saavuttaa henkilökohtainen piste-ennätys. Sytyttäjäainesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle