Kahden suunnan kriisijoukkueet

LIIGA / Ennakko
Jani Nieminen piti nollan perjantaina.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
KalPan ja Bluesin saama julkisuus on ollut koko alkukauden ajan lähinnä negatiivissävytteistä. Molemmilla joukkueilla on omat, hieman erityyliset, kriisinsä. Espoolaiset ovat kuitenkin saaneet kaiken myllerryksen keskellä pelinsä kulkemaan.

Ennen lauantaista kamppailua ainakin yksi asia voidaan todeta varmaksi – KalPa on liigajumbo maaottelutauolle lähtiessä. Toki voiton ansiosta joukkue nousee tasapisteisiin TPS:n kanssa, ja maalieron turvin voi jopa nousta turkulaisten ohi. Käytännössä joukkue kuitenkin on Blues-ottelunkin jälkeen sarjassa viimeisenä ja alkukauden suurin epäonnistuja.

Espoossakin on tuskailtu melkein koko alkukausi kehnon pelin ja seuran sisäisten riitojen kanssa. Kuuma peruna joukkueessa on edelleen nuori hyökkääjä Juuso Ikonen, jonka kohtalo on epäselvä tämän riitauduttua valmentaja Jyrki Ahon kanssa.

Ikonen on monissa huhuissa yhdistetty nimenomaan KalPaan, mutta toistaiseksi kuopiolaisseura ei ole ainakaan vielä aikeissa hankkia Ikosta riveihinsä.

Vasta yksi piste

KalPalla oli edessään ennen taukoa elintärkeä viikko. Viimeisessä rypistyksessä ennen hengähdystä luvassa oli kolme päävastustajaa nykyisten sijoitusten perusteella. Kahden ottelun jälkeen kuopiolaiset ovat onnistuneet hankkimaan vasta yhden pisteen.

Tiistaina joukkue nöyrtyi kotonaan heikkotasoisessa ottelussa HPK:lle voittomaalikilpailussa ja torstaina KalPa joutui nöyrtymään Turussa selvin numeroin. Hyvävireinen Blues on ennakkoon ajatellen viikon kovin vastustaja, joten joukkue joutuu venymään taatusti parhaimmilleen hankkiakseen lisäpisteitä.

Blues on majaillut myös koko alkukauden pohjakerroksissa, mutta on pikku hiljaa saanut nostettua sijoitustaan hyvällä pelillä, vaikka kabineteissa on kuohunutkin. Perjantainen voitto HIFK:sta nosti espoolaiset jo pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Jos vertaa KalPan esitystä turkulaisia vastaan ja Bluesin ilmettä perjantaina kotikaukalossaan, espoolaisten kaksinkamppailutahto ja energia ovat aivan eri luokkaa kuin KalPalla. Blues ei sorru omassa päässä turhaan näpräilyyn, eikä ota turhia riskejä hyökkäyksiin lähdöissä. Peli kääntyy nopeasti omasta päästä kohti vastustajan kenttäpuoliskoa ja pelaajista pursuaa aivan eri luokan peli-ilo.

Tutut ongelmat

Blues kesti mainiosti HIFK:n loppurynnistyksen ja etenkin alivoima toimi todella hyvin. Jani Nieminen sai lopulta ansaitun nollapelin, joten myös espoolaisten osalta alakerran voidaan todeta olevan kunnossa.

Vaikka KalPa on ollut tanakasti pohjasijoilla, omissa ei ole hirveästi soinut. Alivoima on ollut liigan parhaimmistoa ja Pekka Tuokkola häärii alakerran tukipilarina illasta toiseen. Näihin faktoihin pohjaten lauantaisesta ottelusta ei ole luvassa maalijuhlaa.

Etenkin kuopiolaisten osalta on koko kausi odotettu kärkikenttien miesten heräämistä vastuunkantoon. Kovin hiljaista on kuitenkin ollut isopalkkaisimpien miesten rintamalla. Pyyteetöntä työtä paiskiva Jyri Junnila on lähes illasta toiseen kenttäpelaajien parhaimmistoa ja paremmalla onnella raahelaisella olisi useampikin osuma maalisarakkeessaan.

Torstainakin KalPan parasta peliä esitti Joonas Riekkisen johtama kolmoskentällinen, jonka laidoilla pelasivat Jasse Ikonen ja Kalle Kerman.

Saa nähdä, minkä verran seurajohdon luomat paineet näkyvät joissakin pelaajissa. KalPa on urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapasen suulla uhkaillut pelaajistoa julkisesti. Muutoksia on kuulemma luvassa, mikäli touhu kaukalossa ei parane. Jatkaako johtoporras ekstrapaineen luomista pelaajiin, vai ottaako joukkueen kasannut taho jossain vaiheessa myös itse vastuuta seuran nykytilasta?

Seuraa Heitä

Kalle Kerman #21 |

Laitahyökkääjä

Kokenut hyökkääjä palasi loukkaantumisen jälkeen kaukaloon torstaina ja oli heti joukkueensa parhaimmistoa. MM-kisoissakin aikanaan pelanneelta laiturilta odotetaan esimerkkiä maalien tekoon.

Ilmari Pitkänen #73 |

Laitahyökkääjä

Viljakkalassa syntynyt Jokerit-kasvatti haki vauhtia Jokipojista ja on nyt saanut vakiinnutettua paikkansa Bluesin kokoonpanosta. Pörräsi energisesti perjantaina ja sai aikaiseksi myös yllättäviä kiekollisia ratkaisuja.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Joonas Riekkinen 1 1 2
2.Kalle Kerman 1 1 2
3.Miika Koivisto 0 2 2
4.Jukka Voutilainen 2 0 2
5.Joona Harjama 0 1 1
Blues M S P
1.Tomi Sallinen 4 2 6
2.Eetu Pöysti 2 3 5
3.Kalle Kaijomaa 0 3 3
4.Philip McRae 2 1 3
5.Miro Aaltonen 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle