Kärpät−TPS osa 5: Ilkka Pikkaraisen paluu

LIIGA / Ennakko
Ilkka Pikkaraisen kahden ottelun pelikielto on nyt lusittu.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Kärppien ja TPS:n puolivälieräsarja on jälleen tasatilanteessa. Lauantaina TPS saa pelikieltonsa kärsineen avainpelaajansa takaisin kokoonpanoon.

Kärppien ja TPS:n välinen puolivälieräsarja sai jälleen uutta tuulta alleen Turun torstai-illassa, kun TPS kaatoi Kärpät maalein 2−1. Ottelusarjan voitot ovat ennen illan ottelua tasan 2−2.

Kärpät aloitti edellisen ottelun hyvin ja onnistuikin tinttaamaan ottelun avausmaalin, mutta TPS pääsi Niklas Frimanin tasoitusmaalin myötä loistavasti peliin mukaan. Kolmannen erän alussa nähty Eric Perrinin videotarkasteltu maali jäi TPS:n kurinalaisen puolustamisen ansiosta illan viimeiseksi.

Talonmies palaa tontilleen

Ottelusarjan toinen ottelu oli kolmeen muuhun tähän saakka pelattuun otteluun verrattuna varsin erikoinen. TPS otti kyseisessä ottelussa yhteensä 156 jäähyminuuttia, jonka lisäksi kolme pelaajaa ja päävalmentaja komennettiin ennenaikaisesti pukukoppiin.

Tuolloin merkittävin menetys oli ehdottomasti Ilkka Pikkaraisen kahden ottelun pelikielto. Ensimmäisen huilatun ottelun Kärpät vei melko suvereenisti, mutta torstain ottelussa TPS onnistui ilman Pikkaraisen apua.

Vaikka TPS sortui sarjan toisessa ottelussa pahoihin ylilyönteihin, on se kuitenkin kyennyt pitämään pään kylmänä ja ajatuksen pelaamisessa kyseisen episodin jälkeen. Kaksi jälkimmäistä ottelua sujuivatkin varsin kesyissä tunnelmissa molempien joukkueiden osalta.

Pikkaraisesta ehti kehkeytyä kahden pelaamansa ottelun aikana selkeä silmätikku Kärppien ärsytykselle, ja pelikieltoon johtaneessa ottelussa Pikkaraisen härnääminen poiki hänelle pelikiellon.

Oulussa Pikkaraisen ihon alle halajaa myös yleisö, ja tarkkakorvaiset kuulevat varmasti jälleen lauantaina jo alkulämmittelyn aikana alkavat Pikkarainen-huudot eräästä katsomonosasta.

Kärppien rotaatiopelaajat

Julius Junttilan ja Jesse Puljujärven toipumisten myötä Kärppien sairastupa on tällä hetkellä tyhjä, mutta rotaation myötä katsomosta löytyy silti nimekkäitä pelaajia. Esimerkiksi Kim Hirschovits ja Ivan Huml pelasivat ainoastaan puolivälieräsarjan avausottelussa, joten heidät saatetaan hyvinkin nähdä lauantain ottelussa.

Kärppien maalivahti Sami Rajaniemi on pelannut puolivälieräsarjan jokaisen ottelun, eikä huilivuorolle olisi pelillisten otteiden takia perusteita. Tästä huolimatta ei olisi lainkaan yllätys vaikka lauantaina maalilla aloittaisi Sami Aittokallio, jolla on hetkellisestä luukkuvahdin virastaan huolimatta kokemusta tärkeistä otteluista jo kuluvan kauden ajalta.

Aittokallio loisti läpi CHL-turnauksen, eikä finaalissa koettu tappiokaan ollut kiinni maalivahtipelistä. Kärpät ovat viime kausilla käyttäneet pudotuspeleissäkin melko tasaisesti kahta maalivahtia, joten Aittokallion näytönpaikka Liigan tosipeleissä kärppäpaidassa on todennäköisesti aivan kulman takana.

Vaikka Aittokallion pudotuspelit ovat tähän saakka kuluneet vaihtopenkillä, on hän silti osallistunut hieman pelin tapahtumiin. Sarjan ensimmäisessä ottelussa Aittokallion väitettiin lyöneen ohiluistellutta Pikkaraista vaihtoaitiosta käsin, ja toisessa ottelussa TPS:n Patrik Moision heittämä kyynärsuoja jatkoi Aittokallion kautta matkaansa pleksien ulkopuolelle.

Muutaman maalin ottelut

Joukkueiden välisen sarjan otteluissa on toista ottelua lukuunottamatta nähty vain kolme maalia per ottelu. Ensimmäinen ottelu päättyi jatkoajalla TPS:lle 1−2, kolmas ottelu Kärpille 3−0 ja edellinen ottelu TPS:lle 2−1.

Joukkueet ovat olleet tasakentällisin melko tasaväkisiä, joten ilman ylilyöntejä myös lauantain ottelusta voidaan povata vähämaalista, tarkkaan puolustamiseen painottuvaa pelaamista.

Juttua muokattu la 26.3.16 klo 13:30: Puljujärven paluu kokoonpanoon

Seuraa Heitä

Julius Junttila #13 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Junttila palasi torstaina pelaavaan kokoonpanoon noin kuukauden sairastupavisiitiltään, mutta pudotuspelien pistesaldo ei vielä avautunut. Oli edelliskaudella osa Kärppien pudotuspelien tärkeintä ketjua.

Niklas Friman #3 | Ilves

Puolustaja

Tälläsi edellisen ottelun tasoitusmaalin. Taklasi Lasse Kukkosen toisessa ottelussa pahannäköisesti, mutta molemmat selvisivät tapauksesta ilman suurempia ongelmia.

» Lähetä palautetta toimitukselle