Horroksesta herännyt Huml johdattaa Kärpät kolmanteen otteluun

LIIGA / Ennakko
Ivan Huml iski perjantaina kaksi maalia. Maistuvatko maalit tšekille myös lauantaina?
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Oulun Kärpät ja Tampereen Tappara kohtaavat lauantaina kolmannen kerran tämän kauden finaaleissa. Otteluun lähdettäessä voitot ovat tasan 1-1, kun Kärpät tasoitti ottelusarjan perjantaina Hakametsässä pelatussa ottelussa.

Edellisen ottelun ratkaisu

Tappara tuli finaalien toiseen otteluun kovaa, ja hallitsi peliä kaksi ensimmäistä erää. Kotijoukkueen Josh Green iski ottelun avausmaalin jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Toista maalia saatiin odotella toisen erän loppupuolelle saakka, kunnes Tapparan Kristian Kuusela laittoi tilanteen ylivoimalla jo 2−0:aan. 

Vierasjoukkue Kärpillä oli toisessa erässä tilaisuus kaventaa ottelu 2−1:een Tapparan Teemu Aallon kärsiessä rangaistusta kiinnipitämisestä, mutta vaarallisesta pyörityksestä huolimatta kavennusmaali jäi iskemättä.

Kolmannen erän alussa kaukaloon luisteli kärppälauma, jota ei ollut tunnistaa samaksi joukkueeksi joka pelasi ottelun kaksi ensimmäistä erää. Vierasjoukkueen Joonas Donskoi teki 2−1-kavennuksen, kun kolmatta erää oli pelattu alle minuutti. Kärppien tasoitusmaali oli edellisen maalinsa tammikuun alussa iskeneen Ivan Humlin käsialaa.

Ensimmäisen finaaliottelun tapaan, myös toinen ottelu venyi jatkoerään. Tällä kertaa ensimmäistä jatkoerää ehdittiin pelata pidempään, kun tasoitusmaalin tehnyt Huml iski ottelun toisen maalinsa juuri ennen kuin 70 peliminuuttia ehti täyttyä.

Pääpointit kolmanteen finaaliotteluun

Kiekon tippuessa jäähän lauantaina iltapäivällä kello 16.00, edellisen pelin päättymisestä on vain vajaa 19 tuntia aikaa. Siinä ajassa joukkueiden täytyy matkustaa Tampereelta Ouluun, käsitellä edellinen peli ja valmistautua seuraavaan. Aikataulu on tiukka, mutta tilanne on kuitenkin molemmille sama.

Tapparan haasteena on saada ylivoimansa tehokkaammaksi. Perjantai-iltana tamperelaisilla oli viisi ylivoimamahdollisuutta, joista vain yksi tuotti tulosta. Tasakentällisin pelattaessa Tappara pelaa suoraviivaisesti kiekkoa maalille, mutta ylivoimalla aika kuluu kiekon siirtelyyn.

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki teki ennen toista finaaliottelua muutoksia joukkueensa kokoonpanoon nostamalla ulkomaalaishyökkääjät Lukas Kasparin ja Patrick Davisin takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

Marjamäellä on mietittävää lauantain kokoonpanojen suhteen. Jatkavatko Kaspar ja Davis pelaavassa kokoonpanossa, vai korvaavatko nuoret Sebastian Aho ja Saku Mäenalanen heidät jo toistamiseen.

Oho

Kärppäpelaajat hallitsevat pudotuspelien tehotilastoa. Kymmenen tehokkaimman pelaajan joukossa on kuusi kärppäpelaajaa ja vain kolme Tapparan pelaajaa. Erikoinen huomio on myös se, että Tapparan hyökkääjät Pekka Jormakka ja Kristian Kuusela ovat ainoat Tapparan pelaajat, jotka ovat tehneet pudotuspeleissä enemmän tehoja kuin Kärppien puolustaja Arto Laatikainen.

Laatikainen yltää 12 tehopisteellään pudotuspelien tehotilaston sijalle seitsemän, ja on ainoa puolustaja 20 tehokkaimman pelaajan joukossa.

Seuraa Heitä

Masi Marjamäki #16 | Almtuna IS

Vasen laitahyökkääjä

Laidat kolisee ja miehet helisee, kun Marjamäki laittaa tuulemaan. Marjamäki on tunnettu fyysisenä pelaajana, mutta perjantain ottelussa hänen fyysisyytensä nousi ihan uudelle tasolle. Kuka jää laidan ja hyökkääjän väliin lauantaina?

Arto Laatikainen #42 |

Puolustaja

Puolustava pistemies on ollut Masi Marjamäen taklauksien kohteena viimeiset kaksi finaalipeliä. Jatkuuko sama rumba vai vaihtaako Marjamäki kohdetta?

» Lähetä palautetta toimitukselle