Idän kylmä tuuli puhaltaa Ouluun

LIIGA / Ennakko
SaiPa on yhä lähempänä viime kevään huippuvirettään.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Saimaan Pallo oli viime kauden suurin kiekkoilmiö. Vaikka Lappeenrannassa on löydetty menestyksen resepti, kuluva kausi ei ole sujunut aivan yhtä hurjasti. SaiPa on sarjataulukon 7. sijalla, ja se taistelee suorasta pudotuspelipaikasta. Nyt itärajan ylpeys matkustaa Ouluun haastaakseen jälleen sarjakärjen – kaatuuko Kärpät toistamiseen?

SaiPa ja Oulun Kärpät iskevät tiistai-iltana yhteen neljättä, eli viimeistä kertaa runkosarjassa.

Aiemmista kolmesta kohtaamisesta kaksi kääntyi karuin 3−0- ja 4−0-lukemin oululaisille, mutta tuoreimmassa mittelössä oli SaiPan vuoro kostaa. Lappeenrantalaiset ottivat kotihallissaan kolme pistettä selvällä 4−1-voitolla.

Tämän kauden kamppailut ovat olleet joukkueiden kesken varsin tulisia. Kaikissa keskinäisissä otteluissa nähtiin useita jäähyjä, rähinöitä sekä lukuisia ylivoima- ja alivoimamaaleja.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Kärpät oli SaiPaa pelillisesti reilusti edellä. Hallitseva mestari löylytti lappeenrantalaisia suurilla lukemilla, eikä Itä-Suomen kiekkoilun lipunkantaja kyennyt tekemään maaliakaan. Kärppien vahvuutena näissä kohtaamisissa olivat kurinalainen puolustuspeli ja maalipaikkojen hyödyntäminen.

Vaikutti, etteivät "sputnikit" kyenneet kaatamaan millään sarjakärkeä. Liigatappioiden lisäksi idän ihme joutui taipumaan Kärpille jopa kahdesti Champions Hockey Leaguen puolivälierissä.

Viimeisimmässä joukkueiden välisessä sarjakamppailussa SaiPa alkoi väläytellä viime pudotuspelien energiaansa. Kisapuistossa Kärppiä odotti täysin eri SaiPa, joka hyökkäsi armotta heikosti valmistautuneen vierasjoukkueen kimppuun.

Sillä kerralla SaiPa puolusti tarkemmin ja sai puhkottua reikiä Kärppien suojamuuriin. Kun sen päälle lisättiin vielä Andreas Bernardin hyvä suoritus tolppien välissä, eivät oululaiset mahtaneet mitään.

Viime kevään hurmosta jahdatessa

Kaudella 2014−2015 SaiPan otteet ovat olleet enimmäkseen myönteisiä, mutta ajoittain myös varsin vaihtelevia.

Joukkue on voittanut 22 ottelua, ja hävinnyt 17. Tasapelejä runkosarjassa on kertynyt 16.

Lappeenrannassa halutaan kovasti runkosarjan kuuden parhaan joukkoon, joka oikeuttaisi suoraan pudotuspelipaikkaan. Viime aikojen liike onkin ollut oikeaan suuntaan.

SaiPa on viiden ottelun voittoputkessa. Helmikuussa joukkue pelasi kymmenen ottelua, joista kahdeksasta irtosi voitto.

Näistä kymmenestä ottelusta kuusi ratkesi varsinaisella peliajalla. Kaksi niistä olivat jatkoaikavoittoja, ja yksi voittolaukauskilpailun voitto. Helmikuun puolessavälissä SaiPa kärsi myös yhden voittolaukauskilpailun tappion.

Viimeksi SaiPa pelasi lauantaina kotonaan kaataen Ilveksen lukemin 4−2. Idän jättiläinen lähtee runkosarjan viimeiselle Oulun reissulle siis täynnä positiivista energiaa.

Hetkellistä haparointia

Sarjakärki Oulun Kärpät on ollut kevätkaudella kirkkaasti ylivoimaisin joukkue. Lähiaikoina oululaisten kone on kuitenkin ajoittain myös hieman yskinyt.

Hallitseva mestari aloitti kautensa hitaasti, mutta joulutaukoon mennessä kyyti alkoi olla jo tappavan tehokasta. Kärppälaumalla on eniten kolmen pisteen voittoja koko sarjassa, ja ottelukohtainen pistekeskiarvo on ollut jo pitkään liigan paras.

Oululaiset ovat jo kymmenen pisteen karkumatkalla sarjataulukon kakkoselta Tapparalta. SaiPaan eroa on jo 15 pistettä.

Lähiviikkoihin on mahtunut korkean profiilin pelaajahankinnoista Ben Maxwellista ja Lukas Kasparista huolimatta heikompia jaksoja.

Kärpät pelasi helmikuussa 11 ottelua, joista se voitti vain kuusi. Näistä vain neljä tuli varsinaisella peliajalla. Helmikuun neljästä tappiosta yksi oli SaiPalle lukemin 3-1 hävitty vierasottelu.

Kärppien suurimpia ongelmia ovat olleet heikko viisikkopuolustaminen ja epäviralliseksi ykkösmaalivahdiksi nousseen Tomi Karhusen ajoittain ailahteleva torjuntatyöskentely.

Vaihtelevasta peli-ilmeestä huolimatta Kärpät on pelaajamateriaaliltaan ja pelilliseltä kokonaisuudeltaan liigan vahvin joukkue.

Lauantaina Kärpät pelasi kotonaan Ässiä vastaan. Ottelusta irtosi vakuuttava 3−0-voitto, joka varmasti antaa oululaisille virtaa tiistain kamppailuun.

Kummatkin joukkueet pelasivat viimeksi lauantaina ja saivat levätä kaksi päivää, vaikka SaiPa tosin matkustaakin kaukaa idästä Ouluun.

Tiistaina Raksilassa nähdään täten varmasti kaksi energistä ja kovaa taistelevaa kiekkojoukkuetta. SaiPa taistelee suorasta pudotuspelipaikasta, Kärpät taas virittelee konettaan mestaruuden puolustamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle