Uutta puhtia saanut puhuri pyyhältää Ouluun

LIIGA / Ennakko
Kovassa vireessä oleva Junttila pääsee jälleen esittelemään rannelaukaustaan kotiyleisön eteen.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Vieraskiertueellaan pahoja kolauksia ja voittoputken katkeamisen kokenut Kärpät saa sunnuntaina vastaansa otteitaan kohentaneen JYPin.

Kärppien seitsemän ottelun voittoputki katkesi perjantaina Porissa, kun Ässät kukisti oululaiset maalein 4-3. Ottelun lopputulos ei ollut ainoa ikävä uutinen, sillä hyökkääjä Mika Pyörälä loukkaantui ensimmäisessä erässä eikä enää palannut jäälle.

Torstaina pelattu Lukko-ottelu päättyi lopputuloksen kannalta Kärpille mieluisasti, mutta ottelu sai karmivia piirteitä loppusummerin soitua. Lukon Ville Vahalahden ampuma kiekko muutti mailaan osuttuaan suuntaa matkallaan ja kopsahti suoraan Kärppien Sebastian Ahon suojaamattomalle niskan alueelle. Aho ja Pyörälä ovat molemmat ulkona peleistä määrittelemättömän ajan.

JYP oli hetken aikaa pienoisessa tappioputkessa, mutta sai taitettua sen voitokkaaksi torstaina Sportia vastaan. Pirteät otteet jatkuivat lauantaina kotona, kun Pelicans kaatui lopulta jatkoajalla.

Kärppien loppuviikko oli loukkaantumisten kannalta huono-onninen, mutta JYPin tämänhetkinen toipilaslista on todella ikävää katseltavaa. Loukkaantumisistaan huolimatta JYP on viime otteluissaan onnistunut poistumaan voitokkaana, joten loukkaantumisista johtuvaa epätoivoa ei joukkueessa ole havaittavissa.

Ratkaisupaikat

Kärpät korvasi Ahon poissaolon ykkösketjusta nostamalla Saku Mäenalasen nelosketjusta hänen tilalleen, mutta joukkueen monipuolisimpiin pelaajiin kuuluvan Mika Pyörälän korvaaminen on huomattavasti kinkkisempi juttu.

Erikoistilanteiden ja ratkaisumaalien erikoismiehenä tunnetun Pyörälän poissaolo tulee sekoittamaan Kärppien pakkaa pahanpäiväisesti. Ketjukoostumukset ovat todennäköisesti hyvin erilaiset verrattuna viimeisimpien otteluiden vakiintuneisiin ketjuihin.

Siinä missä Kärppien viimeisin ottelu päättyi pettymykseen, JYPin Pelicans-ottelu antoi varmasti lisää puhtia Jyväskylän puhurille, eikä ikävästi haavoittuneen Kärppien kaataminen kotonaan ole lainkaan pelkkää toiveajattelua.

Kärpät on kuitenkin osoittanut periksiantamattomuutta ja uskoa omaan tekemiseen myös synkemmillä hetkillä, joten itseensä käpertynyttä Kärppälaumaa tuskin nähdään sunnuntainakaan. Joukkueet mittelivät viime kevään välierissä varsin viihdyttävästi, joten odotettavissa on jälleen sähäkkä kiekkosunnuntai.

Seuraa Heitä

Aleksi Mäkelä #7 |

Puolustaja

Pelaa näillä näkymin lainasopimuksensa viimeisen ottelun sunnuntaina. Tärkeä näytönpaikka nuorelle Mestis-pakille, pelannut tähän saakka seitsemäntenä puolustajana.

Jani Tuppurainen #10 | Grenoble

Laitahyökkääjä

Joukkueen ehdottomia avainpelaajia. Ratkaisi edellisen ottelun jatkoaikamaalillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle