Tie loppuotteluun käy Raksilan kautta

LIIGA / Ennakko
Kärpät ja JYP ratkaisevat välieräsarjansa maanantaina Oulussa.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Oulun Kärpät ja JYP ratkaisevat välieräsarjansa maanantaina Raksilassa. Sarjassa on nähty hurja määrä maaleja, tulisia kaksinkamppailuja ja piinaavan jännittäviä yhden maalin ratkaisuja. Kummatkin joukkueet ovat nousseet vuorotellen henkisestä sillasta voittoon. Kauden loppuhuipennus on lähellä. Nyt kamppaillaan pääsystä mestaruuspeleihin.

Kotimaisen kiekon ystäville tarjoillaan jälleen huikean jännittävä urheilutapahtuma. Kärppien ja JYPin seitsemäs ja ratkaiseva ottelu päättää sen, kumpi kahdesta kenties kevään vahvimmasta ja vakuuttavimmasta joukkueesta jatkaa finaaleihin.

Tämän voi sanoa täysin objektiivisesti – seitsemännen ottelun voi viedä kumpi vain.

Onnistuneet ketjumuutokset

Kärppien ja JYPin kokoonpanoissa riittää leveyttä ja laatua hyökkäyksestä puolustukseen sekä maalivahteihin. Kummallakin joukkueella on sekä maalintekovoimaa, että vuorenvarmaa puolustusosaamista.

Seitsemännen ottelun isännillä Kärpillä kokoonpanon leveys oli kuitenkin puolivälierissä ja välieräsarjan alkuvaiheilla täysin hukassa. Oululaisten onneksi heidän paras ketjunsa otti jälleen kerran koko joukkueen reppuselkäänsä.

Kärppien veturina toimi tulivoimainen, taitava ja nopea JJJ-ketju, eli Joonas Donskoin, Joonas Kemppaisen ja Julius Junttilan miehittämä kolmas hyökkäysketju. Kärppien omista pojista koostuva ketju on ollut oululaisten paras hyökkääjäkolmikko koko kauden ajan, eikä tahti ole hidastunut hetkeksikään pudotuspeleissäkään.

Muiden ketjujen kanssa Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki onkin saanut raapia päätään. Kaksi ylintä kärkiketjua painivat aina puolivälieristä asti heikon tehotuotannon kanssa.

Katseet kohdistuivat erityisesti Kärppien korkean profiilin ulkomaalaisvahvistuksiin. Ivan Huml, Lukas Kaspar, Ryan Glenn ja Patrick Davis hiihtelivät kaikki pudotuspeliottelunsa onnistumatta juuri missään.

Kärkimiehistä puhtaat paperit voitiin antaa voin Ben Maxwellille, Mika Pyörälälle, Esa Pirnekselle ja Dan Spangille, jotka nostivat pudotuspelien vaatimuksien mukaisesti tasoaan välieriin.

Lauri Marjamäen Kärpät ei kuitenkaan kaatunut kärkiketjujen tason heittelyyn. Kärppäkäskijä teki radikaaleja kokoonpanomuutoksia, jotka osoittautuivat juuri oikeiksi ratkaisuiksi.

Viidenteen otteluun Esa Pirneksen johtamaan kakkosketjuun nostettiin nuoret hyökkääjälupaukset Saku Mäenalanen ja Sebastian Aho, jotka korvasivat kokoonpanossa Lukas Kasparin ja Patrick Davisin. Lasse Kukkosen loukkaannuttua jo ensimmäisessä ottelussa kokoonpanoon nousi vielä Markus Nutivaara.

Nälkäiset nuorisolupaukset kiittivät päävalmentajan luottamuksesta, ja esiintyivät viidennessä ja kuudennessa pelissä selvästi edukseen. Kärppien hyökkäyspeli ja viisikkopuolustaminen kohentuivat aikaisempaan verrattuna reilusti, kun kentän kumpaankin päähän saatiin tasapainoa, eikä joukkueen pelin taso ei heitellyt niin suuresti ottelun sisällä.

JYP ei onnekseen ollut kärsinyt vastaavista hyökkäysosaston vaikeuksista. Hävityn viidennen ottelun jälkeen jyväskyläläisten päävalmentaja Marko Virtanen katsoi kuitenkin parhaaksi virittää ketjuja muutamalla muutoksella. Petr Hubacek ja Darryl Boyce saivat vaihtaa keskenään paikkoja. Nelosketjuun nostettiin lisäksi vielä 21-vuotias hyökkääjä Topi Nättinen.

JYPin suurimpia onnistujia sarjassa ovat olleet muun muassa Jani Tuppurainen, Mikko Kalteva, Tuomas Pihlman, Eric Perrin, Petr Hubacek ja Markus Hännikäinen. Hurrikaanipaitojen kärkipelaajiin kuuluvat miehet ovat pelanneet isoja minuutteja ja olleet suuressa osassa JYPin välieräsarjan voitoissa.

Tarkan puolustamisen tärkeys

Vaikka JYPin hyökkäyksellä meneekin mainiosti, jyväskyläläisten puolustuksen on nostettava edelleen tasoaan. Puolustus on paperilla rautaisen kova, mutta useimmissa välieräsarjan peleissä se on päästänyt Kärpät liian monesti parhaalle maalintekosektorille.

JYPin puolustusosasto on syyllistynyt turhan usein löysään puolustustyöskentelyyn, jonka vuoksi JYPin puolustusalueella on ollut liikaa tilaa ja aukkoja. Kärppien hyökkääjät ovat käyttäneet nämä tilaisuudet reilusti hyväkseen, kuten sarjan maalimääristä voi helposti todeta.

Samanlaisia virheitä on sattunut toki myös Kärppien puolustajille. Kolmannen ottelun murskavoittoa lukuun ottamatta Kärpät on päästänyt JYPin yllättämään Iiro Tarkin suunnilleen yhtä useasti kuin se on itse tehnyt samoin Tuomas Tarkille.

Kärpät on kärsinyt puolustuspelien läpi JYPin tavoin ajoittaisista viisikkopuolustamisen ongelmista, ja tärkeimpien puolustajien alisuorittamisesta. Kukkosen menettäminen olisi voinut koitua kohtalokkaaksi, mutta oululaisten onneksi Nutivaara on täyttänyt kärppäkapteenin suuret saappaat varsin miehekkäästi.

JYPin Miika Lahden, Darryl Boycen ja Markus Poukkulan kolmas hyökkäysketju on pelannut välieräsarjassa suurimmaksi osaksi Donskoin kolmikkoa vastaan. Sarjan alussa Donskoita ja kumppaneita ei kyetty pysäyttämään millään, mutta kuudenteen otteluun mennessä Lahden ketju pääsi kärryille. Lauantaina Kärppien paras ketju pimennettiin reilusti paremmin kuin aiemmin, ja samaa on odotettavissa myös maanantaina.

Sarjan maalimääristä puhuttaessa on toki otettava huomioon, että merkittävä osa maaleista on tehty ylivoimalla. Se ei toki ole yllättävää, sillä erikoistilanteet ovat aina suuressa osassa pudotuspeleissä. Kummankin joukkueen onkin kyettävä tarkempaan alivoimapelaamiseen ja vältettävä paremmin jäähyjä, sillä joukkueiden alivoimamiehistöt eivät ole todistetusti onnistuneet tehtävässään tässä sarjassa kovin usein.

Tarkkien hermot koetukseen

Vaikka sarjassa onkin isketty erikoisen suuri määrä maaleja, ovat Tarkin veljekset pelanneet armottoman tiukan välieräsarjan vaatimalla tasolla. Kummankin veskarin sarjaan on kuitenkin mahtunut myös yksi synkkä hetki.

Tuomas Tarkilla se oli 6. huhtikuuta Raksilassa pelattu kolmas ottelu, jossa kotijoukkue pommitti neljä maalia kokeneen hurrikaanivahdin taakse jo avauserässä. Nuorempi Iiro taas joutui väistymään Tomi Karhusen tieltä lauantaisessa kuudennessa ottelussa, jossa hän päästi jopa kolme maalia ennen ottelun puoliväliä.

Kummatkin veräjänvartijat ovat kuitenkin todistaneet voivansa torjua joukkueensa voittoon. Pudotuspeleissä otteluja ratkaistaan usein puolustuksen kautta, ja Tarkit ovat enemmän kuin valmiita torjumaan joukkueensa finaaleihin.

Oululaisten valinta seitsemännen ottelun maalivahdiksi ei ole vielä täysin varma, sillä tuoreimmassa kohtaamisessa Jyväskylässä Iiro Tarkki vaihdettiin jo toisessa erässä Tomi Karhuseen. Marjamäellä on riittänyt kuitenkin luottoa pudotuspelien ykköstorjujaansa, jonka vuoksi seitsemänteen otteluun tolppien väliin luistelee todennäköisesti Iiro Tarkki.

Kotikaukalon taika

Tässä ottelussa voimasuhteet eivät kallistu kumpaankaan suuntaan erityisen selvästi. Pääsylippu finaalisarjaan on täysin kummankin otettavissa. Joukkueet lähtevät kauden viimeiseen kohtaamiseensa hämmästyttävän tasaisista lähtökohdista.

Jos kuitenkin halutaan välttämättä määritellä ennakkosuosikki, on sen oltava Kärpät. Ainoastaan siitä syystä, että ottelu pelataan Raksilassa. Tässä sarjassa kotonaan pelannut osapuoli on voittanut ottelun jokaisella kerralla.

Jostakin syystä kotijäällä pelaaminen on noussut niin merkittäväksi tekijäksi. Ehkä se on kotiyleisön antaman henkisen latauksen vaikutus.

Seitsemäs ottelu pelataan oululaisten "hornankattilassa" Raksilassa. Vierasjoukkueella on varmasti hurjat paineet pelatessaan usean tuhannen hengen yleisön huutokuoron alla.

Paineita on toki varmasti isännilläkin. Kärpät puolustaa mestaruutta, kun JYPillä on taas pelkästään voitettavaa. Henkiset voimavarat ovat pudotuspeleissä lähes yhtä suuressa osassa kuin itse pelaamisen laadukkuus.

Kotikaukalon ja henkisten paineiden merkitystä näiden otteluiden voittamiseen on kuitenkin mahdotonta arvioida katsomosta käsin.

Sen tietävät vain pelaajat, jotka luistelevat maanantai-iltana Raksilan jäälle.

Seuraa Heitä

Sebastian Aho #20 | Carolina

Keskushyökkääjä

17-vuotias hyökkäyslupaus sai viidennessä ottelussa mahdollisuuden näyttää nälkänsä ja kykynsä pudotuspelien armottoman tarkassa ja fyysisessä myllyssä. Aho onnistui siinä varsin hyvin, ja on ollut kahdessa pelaamassaan ottelussa Esa Pirneksen ja Saku Mäenalasen kanssa mukana usean maalin taustatyössä.

Markus Hännikäinen #33 | Adler Mannheim

Laitahyökkääjä

Yksi JYPin hyökkäyskaluston vaarallisimmista aseista. Hännikäisen kevätvire on ollut hurjaa katseltavaa, eikä vauhti näytä hidastuvan.

» Lähetä palautetta toimitukselle