Ryminää vai ylivoimien dominanssia Raksilassa?

LIIGA / Ennakko
Tuomas Tarkki pisti kolmannessa pelissä luukut kiinni.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Oulun Kärppien ja Jyväskylän JYPin kiivas välieräsarja jatkuu perjantaina Oulussa. Neljännessä ottelussa nähtiin aiempaa tiiviimpää puolustuspeliä, eikä pillikään soinut yhtä herkästi kuin aiemmin. Palataanko viidennessä pelissä maalikarkeloihin, vai jatkuuko edellisen pelin ryminä?

Joukkueiden kolme ensimmäistä kohtaamista olivat kaikkia odotuksia vastaan, kun molemmat latoivat maaleja hurjalla tahdilla. Keskiviikon neljännessä kamppailussa palattiin selvästi ennakko-odotusten kaltaiseen peliin, kun aiemmin hieman epävarmasti torjuneet Tarkin veljekset pistivät luukut kiinni ja viisikkopuolustukset hoitivat tehtävänsä.

Tiistain kamppailussa rymisteltiin ajoittain kunnolla. Etenkin kotijoukkue JYP pommitti oululasia kovilla takalauksilla jo yhden vaihdon aikanakin useita kertoja. Rutkasti energiaa syövää pelitapaa tuskin voi toteuttaa täyttä peliaikaa, mutta katsojien kannalta toivottavaa olisi myös kovan fyysisen taiston näkeminen taitokiekon oheen.

Kolmannessa kamppailussa JYP kompastui Kärppien ylivoimaan. Keskiviikkona jyväskyläläiset onnistuivat alivoimassaan paremmin, vaikka Kärpät loi paikkoja edelleen. Kovin monta rangaistusta JYP ei voi ottaa. Sama pätee myös toisin päin, sillä JYPin tehokkuus ylivoimalla on myös huikea.

Neljännen pelin tuomarilinja oli selvästi edellisiä kamppailuita löysempi. Yksi perjantain mielenkiintoisimmista kysymyksistä kuuluukin: pelataanko nyt tiukalla vai löysemmällä linjalla? Ylivoimat ovat olleet tässä sarjassa vielä rutkasti normaalia tärkeämmässä asemassa, joten valitulla linjalla on valtava merkitys koko pelin kuvalle.

Kokoonpanoissa ei perjantaina liene isoja yllätyksiä. Kärpät hakee edelleen sopivia koostumuksia pariin hyökkäyskenttäänsä ja odottaa kovasti Lasse Kukkosen paluuta. JYPin puolella tilanne on varsin stabiili.

Seuraa Heitä

Markus Nutivaara #77 |

Puolustaja

Nuori puolustaja on ottanut Kukkosen loukkaantumisen jälkeen isoa roolia, ja selvinnyt hommastaan hienosti.

Darryl Boyce #18 | ERC Ingolstadt

Hyökkääjä

Boycen tehot ovat kateissa, mutta keskiviikkona käytössä olivat muut avut. Pommitti yhteen vaihtoon monta todella kovaa ja puhdasta niittiä kärppäpelaajiaan. Jatkuuko ryminä myös perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle