Pallokerho kesyttämään pohjoisen levännyttä petoa

LIIGA / Ennakko
Joukkueiden edellinen kohtaaminen Oulussa päättyi ihmiskasaan.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Tammikuu on jo taakse jäänyttä elämää ja joukkueet alkavat vähitellen keskittymään kevään pudotuspeleihin. Raksilan illassa kohtaavista joukkueista toisella on kuitenkin kivinen tie edessään päästäkseen tosipeleihin asti.

Sarjataulukon viimeiseksi jämähtänyt HPK on jo pidemmän aikaa pyrkinyt parhaansa mukaan parantamaan sijoitustaan. Tulos ei kuitenkaan ole ollut halutulla tasolla. Kymmenen parhaan joukkokin alkaa vähitellen karata ulottumattomiin. 

Tammikuu tunnetaan jääkiekkoilijoille hankalana aikana. Sitä se on ollut etenkin hämeenlinnalaisille. Koko kuukauden kahdestatoista ottelusta HPK onnistui haalimaan 15 pistettä. Otteluista seitsemän oli Pallokerholle tappiollisia.

Viimeisimmältä vastustajaltaan HIFK:lta hyvin taistellut HPK onnistui niistämään lauantain ottelussa kaksi pistettä jatkoajalla. Perättäisinä päivinä pelatuista kamppailuista jälkimmäisen HIFK vei kuitenkin nimiinsä 3-5.

Kotijoukkue Kärpät pelasi puolestaan tammikuussa vain yhdeksän Liiga-peliä, joista kuudessa oululaiset juhlivat voittoa. Keskiviikon kotipelissä oululaiset jäivät pisteittä ensimmäistä kertaa sitten marraskuun JYPin viedessä voiton lukemin 1-4.

Vaikka sarjan toisena porskuttava Kärpät on onnistunut haalimaan itselleen kiitettävästi pisteitä jo pitkään, ovat otteet kaukalossa olleet epätasaisia. Toisinaan oululaiset ovat hallinneet peliä mielin määrin Sami Aittokallion toimiessa viimeisenä lukkona maalinsuulla, kun taas ajoittain pelaaminen on ollut löysää ja halutonta virkamieskiekkoa. Rutiini on kuitenkin usein riittänyt oululaisille tiukoissa peleissä.

Vaihtoaition uudet kasvot

Tammikuun aikana myös Kerhon valmennusjohto koki muutoksia päävalmentaja Pasi Arvosen ja apuvalmentaja Vesa Viitakosken saatua potkut. Tilalle saapui HPK:n A-junioreita pitkään valmentanut Olli Salo apuvalmentajinaan Matti Tiilikainen sekä Marko Tuulola.

Arvonen oli jo pitkään ollut hämeenlinnalaisten fanien hampaissa, eivätkä tulokset kaukalossakaan liiemmin vakuuttaneet. Sanonnan mukaan vaihtamalla ei parane, mutta Pallokerhon ensiaskeleet Salon ohjissa ovat olleet varsin lupaavia. Aika on kuitenkin tiukalla: valmennusjohdolla on täysi työ hioa HPK:sta haastajajoukkue kymmenen parhaan joukkoon loppukauden puitteissa.

Kärpät pääsee lähtemään illan kamppailuun allaan lähes viikon mittainen tauko peleistä. Joukkue käyttikin miniloman hyödykseen matkaten viikonlopun ajaksi Rukalle lataamaan akkuja. Pelituntumassa etu on näin ollen hämeenlinnalaisilla.

Pelillisesti katsoen Kärpät on Pallokerhoa edellä lähes jokaisella osa-alueella. Tästä huolimatta kotijoukkueen täytyy olla tarkkana: mikäli oululaiset jäävät mielessään haikailemaan Lapin maisemia hetkeksikään, voi illasta tulla yllättävän vaikea.

Maalivahtien tasonnoston paikka

Niin Kärppien kuin Pallokerhonkin maalivahtipeli on jättänyt toivomisen varaa viime aikoina. Lauantain kamppailussa HIFK:ta vastaan kovasti kritisoitu Jere Myllyniemi loisti maalillaan pitäen helsinkiläiset pitkään nollilla. Seuraavana päivänä kiekot löysivät kuitenkin tiensä selän taakse luvattoman helposti.

Kuopiosta lainalla olevan Samu Perhosen esitykset ovat olleet vakuuttavia, mutta Blues-ottelussa tullut laukaus maskiin vei miehen valitettavalle sairaslomalle. Myllyniemen täytyy nostaa tasoaan reilusti edellisestä ottelusta, mikäli HPK mielii taistella pisteistä Oulussa.

Myös virkaveli Aittokallio on hapuillut viime aikoina. Iiro Tarkin yllättävän lopetusuutisen jälkeen Aittokallio pelasi useamman ottelun varsin hyvällä tasolla. Muutaman lupaavan pelin jälkeen edellinen kamppailu JYPiä vastaan oli kuitenkin valitettavan heikko suoritus kärppävahdilta.

Kärpät jatkoi lainavahti Sami Rajaniemen sopimusta viikolla. Oululaisten maalivahtitilanne onkin tällä hetkellä lievä kysymysmerkki: kiinnitetäänkö Rajaniemi loppukaudeksi vai onko Juha Junnon ja kumppanien nuotta vesillä isomman kalan perässä?

Sekavasta tilanteesta huolimatta Aittokallion annetaan todennäköisesti ottaa torjuntavastuu ja hakea itseluottamusta tulevaan CHL-finaaliin. Tuleeko peli-ilo HPK:n kustannuksella?

Seuraa Heitä

Taneli Ronkainen #22 | Olimpija Ljubljana

Puolustaja

Nuori puolustaja murtautui Kärppien pelaavaan pakistoon Markus Nutivaaran loukkaannuttua KalPaa vastaan. Yllättänyt monet varmalla pelaamisellaan niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.

Vojtech Polak #33 |

Laitahyökkääjä

Tšekkikonkari pelasi läpi tammikuun tasaisen varmalla tasolla tehden hyvän määrän pisteitä. On ollut tärkeä osa HPK:n hyökkäyspeliä saatuaan moottorinsa käyntiin vaikean alkukauden jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle