Muuttavatko Kärpät ja HIFK Raksilan pyhäpäivänä kirkosta hornankattilaksi?

LIIGA / Ennakko
Kumpi vie sunnuntain taiston?
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Sunnuntain ainoassa liigaottelussa vastakkain asettuvat kautensa voitokkaasti aloittaneet Oulun Kärpät ja Helsingin IFK. Joukkueiden pelit ovat olleet yleensä Oulussa kauden kohokohtia, mutta saavatko Kärpät ja HIFK muutettu pyhäpäivänä Raksilan kirkosta hornankattilaksi?

Kotijoukkue Kärpät on aloittanut kauden kahdella tyylipuhtaalla voitolla. Joukkue avasi liigakauden isännöimällä Tapparaa keskiviikkona ja kävi hakemassa pisteet Turusta perjantaina.

Kärpistä esiin ovat astuneet ensimmäisissä peleissä kolme maalia kahdessa pelissä viimeistellyt Julius Junttila, kahden maalin Juha-Pekka Haataja sekä junioripelaajat Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho, joka avasi maalitilnsä liigassa perjantain pelissä.

Oululaisten peli on ollut uomissaan, vaikka yksittäisiä kalliiksi käyviä virheitä sattuukin silloin tällöin. Joukkueeseen on tullut sen verran uusia pelaajia, ettei pelitavan sisäänajo tapahdu aivan hetkessä.

Perjantaina Iiro Tarkki osoitti Kärppien pystyvän heittämään maalille kumman tahansa maalivahdeistaan, sillä Tomi Karhusen tapaan myös Tarkin esitys oli vahva.

Myös sunnuntain ottelussa oululaisten juinorit saanevat peliaikaa, sillä Joonas Donskoi ja Patrick Davis ovat luultavasti edelleen sairastuvalla. Kaksi ensimmäistä peliä pelannut Puljujärvi saattaa tehdä tilaa vielä ilman peliaikaa olevalle Saku Mäenalaselle. Asia varmistuu vasta pelipäivänä aamujäiden jälkeen.  

Täksi kaudeksi paljon uudistunut HIFK aloitti oman liigataipaleensa torstaina uutta rakkainta vihollistaan Espoon Bluesia vastaan. Blues iski avauserässä helsinkiläiset köysiin, mutta helsinkiläisten tuore päävalmentaja Antti Törmänen osoitti jälleen olevansa valmentajana ennen kaikkea ihmisjohtaja, ja niinpä punapaidat tulivat toiseen erään uudella ilmeellä kairaten lopulta ottelusta voiton.

Mielenkiintoisin nimi joukkueessa on ehdottomasti toissakaudella Äsissä mellastanut Tomas Zaborskyssä. Slovakihyökkääjän jalkanopeus on sitä luokkaa, että Kärppien puolustuksessa Ari Vallinin, Ryan Glennin ja kumppaneiden on syytä ottaa alkulämmittelyt tosissaan, jotta putki liikkuu itse pelissä.

Sama neuvo voidaan heittää myös HIFK:n puolustukselle, joka ei nykykoostumuksessa paperilla suoranaisesti vakuuta. Kärppien hyökkäyskalusto vauhditettuna suuremmalla hyökkäysalueella pitää helsinkiläisten puolustuksen iltapäiväpuhteen taatusti työn täyteisenä.

Sunnuntain ottelun yksi ratkaisun paikka onkin se, kumman pakisto ja maalivahti onnistuvat paremmin. Kärpät on voittanut nyt kaksi ensimmäistä peliä melko tyylipuhtaasti. Oululaisten kannalta toivottavaa on kuitenkin, ettei se olisi tuonut yhtään liikaa tyytyväisyyttä puseroon. Muuten iltapäiväpuhteesta voi tulla vaikea, sillä outo pelipäivä yhdistettynä pieneen tyytyväisyyteen on vaarallinen yhdistelmä.

Joukkueiden kokoonpanoissa on tuskin suuria eroja edellisiin kamppailuihin nähden. Kärppien maalille palaa luultavasti Tomi Karhunen. HIFK:n maalia vartioinee Ville Husso.

Seuraa Heitä

Julius Junttila #13 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Kolme maalia kahdessa ensimmäisessä pelissä iskenyt Junttila on liekeissä. Jatkuuko vahva meno sunnuntaina?

Tomáš Záborský #67 | Wild Wings

Laitahyökkääjä

Tätä pelaajaa on yksinkertaisesti pakko seurata. Kun Zaborsky vieraili viimeksi Raksilassa, ei Ilkka Mikkola ehtinyt kissaa sanoa kun slovakki viiletti ohi. Vauhti on tallella, onko tehot?

» Lähetä palautetta toimitukselle