Sport hakee Jyväskylästä pientä ihmettä

LIIGA / Ennakko
Jatkaako uuden sopimuksen tehnyt Pulli huimaa virettään?
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Vaasan Sport lähtee vierailulle Jyväskylään vaikeista lähtokohdista. Joukkue on ajautunut viiden ottelun tappioputkeen, ja saa nyt vastaansa pistekeskiarvoltaan sarjan kovimman kotijoukkueen. Mielenkiintoiseksi kohtaamisen tekee se, että molemmilla joukkueilla on alla ottelut edelliseltä päivältä.

Jyväskylään lauantain vieraaksi saapuva Sport on ajautunut viime aikoina viiden ottelun tappioputkeen. Yksi suurimmista tekijöistä on ollut joukkueen hyökkäyspeli. Joukkue on tehnyt vain kertaalleen kaksi maalia yksittäisessä ottelussa viimeisen viiden ottelun aikana. Joukkue lepää liikaa ranskalaisten ykköspyssyjensä varassa.

Kotijoukkueen kohdalla näyttää hieman paremmalta, mutta vaisu KalPa-ottelu edellisenä iltana tuo pieniä tummia pilviä Jyväskylän taivaalle. Fakta on kuitenkin se, että hurrikaanilauma ei ole jäänyt kotonaan vielä kertaakaan pisteittä, ja lähteekin illan otteluun suurena ennakkosuosikkina.

Yksi suuntaa määrittävä tekijä illalle on se, kummalla riittää bensa loppuun asti. Varsinkin Sportilla oli edellisenä iltana rankka ottelu sarjajohtaja Kärppiä vastaan kotiluolassaan. Laajemmalla rosterilla varustettu hurrikaanilauma pystyy kierrättämään miehiään tarpeen mukaan, ja tekeekin varmasti lauantaina näin. Tämä luo pienen etulyöntiaseman kotijoukkueelle.

Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat menneet voitoissa tasan 1-1. Kauden avauksessa Jyväskylässä JYP kukisti Tomek Valtosen suojatit lukemin 4-2, kun taas Vaasassa Sport sai revanssinsa voittamalla rangaistuslaukausten jälkeen 4-3.

Sportin täytyy saada hyökkäyspeliinsä kaivattua laajuutta, mikäli joukkue edes kuvittelee ottavansa pisteitä Jyväskylästä. Lisäksi oman pään pitää pysyä tiiviinä. Kotijoukkue JYP on kunnostautunut erityisesti maalinteossa kotiluolassaan, eikä tässä kilpailussa vaasalaisilla ole mitään saumaa. Sportin suurin ase lepää viisikkopelissä, sekä Ville Hostikan superillassa. 

Jyväskyläläisten suurin uhkakuva on viime aikoina silloin tällöin yskähdellyt puolustus. Alakerralle tulee välillä järkyttäviä henkilökohtaisia virheitä omassa päässä. Joukkueen pitää petrata edellisen illan tappiosta KalPaa vastaan suuresti, jos jyväskyläläiset mielivät palata takaisin voittokantaan. 

Käyttäjän vtahkola kuva

Arvio ottelusta: Valtteri Tahkola

Kotona loistanut hurrikaanilauma ei anna Sportille lauantaina mitään saumaa. Tuomas Tarkki pesee virkaveljensä maalivahtien taistossa, ja pistepörssin kolmen kärjessä viilettävät Perrin ja Jani Tuppurainen vievät kärkimiesten taistossa ranskalaisvahvistuksia Charles Bertrandia ja Fleurya. Jyväskyläläisten hyökkäyksen laajuus on liikaa vaasalaisille, jotka joutuvat poistumaan Jyväskylästä tyhjin käsin. 

Seuraa Heitä

Ville Hostikka #35 |

Maalivahti

Saa peräkkäisinä pelipäivinä mahdollisuuden Sport-maalilla. Pystyykö täyttämään erinomaisesti torjuneen Hannu Toivosen suuret saappaat?

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Huimassa vireessä oleva kokenut kanadalainen on noussut viime aikojen otteillaan jo pistepörssin kärkeen. Perrinin asennetta on ihailtavaa katsoa. On edelleen terävä hyökkäyspäässä, mutta varsinkin väsyneenä tekee virheitä omassa päässä. Kuormittuuko liikaa?

» Lähetä palautetta toimitukselle