Traktori on käynnistynyt

LIIGA / Ennakko
Eric Perrinin kipparoimalla hurrikaanilaumalla on vihdoinkin nälkä.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
JYPin ja SaiPan pudotuspelisarja jatkuu lauantaina, kun joukkueet kohtaavat toisensa kuudennen kerran yhdeksän päivän sisään. Lappeenrantalaiset ovat totisen paikan edessä Jyväskylässä, kun kaksi peräkkäistä voittoa napsinut hurrikaaniryhmä janoaa kotiyleisön edessä ottelusarjan tasoittamista.

Perjantaina onnistuneen ryöstöretken Lappeenrannassa tehnyt JYP saa loistavan mahdollisuuden tasoittaa voitot SaiPaa vastaan. Joukkueiden viidennessä pudotuspelikamppailussa sputnikeilla oli kahden ensimmäisen erän aikana mahdollisuus iskeä jyväskyläläiset kesäloman viettoon, mutta kotijoukkue ei onnistunut käyttämään omaa etsikkoaikaansa hyväkseen. Kolmannessa erässä lappeenrantalaiset iskivät peruutusvaihteen silmään, eivätkä hurrikaaninutut jättäneet tilaisuuttaan käyttämättä.

Ennakkokaavailujen mukaan pudotuspelisarjan marginaalit ovat olleet seitin ohuita, sillä joukkueiden kaikki viisi ottelua ovat päättyneet maalin erolla. Viime hetken jäähyt ovat olleet suuressa roolissa ottelusarjassa, sillä ensimmäisessä ottelussa SaiPa onnistui niittaamaan voitto-osuman ylivoimalla reilu kaksi minuuttia ennen ottelun päättymistä. Perjantaina oli JYPin vuoro juhlia ylivoimalla ratkaisuosumaa reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Kristian Näkyvä jatkoi jyväskyläläisten kautta ainakin ottelun verran.

Loppuhetkien tapahtumien jälkipuinnilta ei säästytty perjantainakaan, sillä vihelletyt ja viheltämättömät rangaistukset saivat ottelun lopussa lappeenrantalaisryhmän näkemään punaista. Varsinkin Lauri Taipaluksen kaataneen Miika Lahden jäähyttä jättäminen juuri ennen ratkaisumaalia ei miellyttänyt sputnikkeja.

Kolmas ottelupallo

Ennakkokaavailuissa povatusta JYPin kokemuksen tuomasta edusta nähtiin ensimmäistä kertaa viitteitä perjantai-illan kamppailun kolmannessa erässä. Suoraviivaisesti hyökänneet jyväskyläläiset saivat runsaasti loistavia tekopaikkoja, mikä tuotti lopulta myös tulosta. Lappeenrantalaiset saivat kokea myös JYPin mestaruusvuosilta tuttua ilkeyttä Kisapuiston pudotuspeliväännössä. Tähän kun lisätään vielä Tuomas Tarkin perjantaina löytämä loistava vire, niin helppoa sputnikeilla ei tule Jyväskylässä olemaan.

Lauantai-illan mielenkiintoisin anti on nähdä, kuinka SaiPa on pystynyt käsittelemään kaksi peräkkäistä tappiota. Vierailijoilla on maukas mahdollisuus lähettää viime vuosien kestomenestyjä kesäloman viettoon oman kotiyleisönsä edessä, mutta samaan aikaan lappeenrantalaisten mielensopukoihin herää varmasti ajatuksia hukatuista ottelupalloista. Suurikaan ennustaja ei tarvitse kuitenkaan olla arvioidessaan, että myös joukkueiden kuudes kamppailu tulee olemaan pienten marginaalien tahtojen taistelu.

Seuraa Heitä

Miika Lahti #28 |

Keskushyökkääjä

Jyväskyläläisten ikitaistelija ei pysy edelleenkään pystyssä, mutta perjantaina Lahti oppi tekemään maalin myös mahalla maaten. Tämä ei tiedä hyvää SaiPalle.

Patrick Davis #71 |

Oikea laitahyökkääjä

Davisin johdattama ketju loi perjantaina useita vaarallisia paikkoja Tarkin vartioimalle maalille. Lauantaina maalintekoprojekti olisi syytä viedä pääteasemalle asti.

Kristian Näkyvä #51 | Örebro

Puolustaja

Kolmannessa pudotuspeliottelussa ulos jätetty Näkyvä sai perjantaina tärkeän onnistumisen laukoessaan pudotuspelisarjan vielä kerran Jyväskylään.

Jesse Mankinen #15 |

Laitahyökkääjä

Perjantaina SaiPan ainokaisen tehnyt Mankinen oli joukkueensa parhaimmistoa katkerassa tappioon päättyneessä ottelussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Jani Tuppurainen 2 3 5
2.Éric Perrin 1 2 3
3.Petr Hubacek 2 1 3
4.Brian Salcido 0 2 2
5.Kristian Näkyvä 1 1 2
SaiPa M S P
1.Dan Spang 2 2 4
2.Stefano Giliati 0 3 3
3.Jesse Mankinen 1 2 3
4.Patrick Davis 1 1 2
5.Janne Tavi 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle