JYP lähestymässä tasoaan

LIIGA / Ennakko
Lappeenrannasta saapuva vierasjoukkue SaiPa joutuu kovaan paikkaan kohdatessaan nousuvireisen JYPin. Sarjajumbonakin jo vierailleet jyväskyläläiset saivat itseluottamusruiskeen edellisestä ottelustaan perjantaina, käytyään Helsingissä kaatamassa hyvällä peliesityksellä hallitsevan mestarin selvin lukemin, kun JYP nappasi kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa HIFK:n kustannuksella.

Kuntokäyrät

JYPin otteissa oli viime viikon peleissä nähtävissä jo paljon positiivisia asioita, vaikka helponnäköisiä kömmähdyksiä sattui kokeneillekin pelaajille edelleen liikaa. Pelillisesti eteenpäin tiiviistä ottelutahdista huolimatta on Jyväskylässä menty, vaikka maalinteko olikin yhä tuskaisen vaikeaa.

Tiistaina Raumalla hurrikaanien hyökkäilyt hoiteli suvereenisti viimeistään Lukko-vahti Mika Noronen, eikä Riku Helenius pystynyt JYP-maalilla samanlaiseen varmuuteen ja niin JYP oli lopulta sangen helppo päänahka Lukolle.

Torstaina kotipelissä JYPiä vastaan luisteli hyvävireinen Ässät. Etenkin viimeisessä erässä nähdyt pitkät painostusjaksot porilaispäädyssä ja hurja taistelu eivät kuitenkaan vielä riittäneet pisteille patapaitoja vastaan, vaan viimeistely maalipaikoissa ontui edelleen. Hyvä peli-ilme kuitenkin jatkui seuraavana päivänä kun Helsingissä JYP suorastaan nöyryytti viikon pelitauolta palannutta HIFK:ta lukemin 2-5 ja helpotus huokui maalinteon kanssa tuskailleesta JYP-miehistöstä.

SaiPan viime viikko alkoi erinomaisesti kun se kaatoi hyvällä pelillä kotonaan Ilveksen puhtaasti 3-0. Loppuviikko ei sujunut enää voitokkaasti, vaikka peli näyttikin ajoittain hyvältä. Saldoksi tuli niukat maalin tappiot Bluesille vieraissa ja kotona TPS:lle harmittavasti jatkoajalla, vaikka SaiPa oli hallinnut kenttätapahtumia läpi ottelun. Jos on JYPin maalinteko tökkinyt, myös SaiPan suurimmat ongelmat tappiopeleissä olivat juuri maalinteossa.

Viimeisten kierrosten perusteella JYP on siis vihdoin saamassa peliään uomiinsa ja ennen kaikkea maalihanojaan auki. SaiPalla puolestaan maalinteko on muuttumassa taas tervanjuonniksi. SaiPan ja JYPin rostereita vertaillessa tuo molemmilla havaittu trendi onkin varsin ymmärrettävää.

Helpotusta SaiPan maalintekovaikeuksiin tosin on jo luvassa nopeastikin mikäli Suomeen tiistaina saapuva, viime kaudella lappeenrantalaiset ihastuttanut slovakialainen tehopuolustaja, Richard Lintner on heti täydessä iskussaan.


Richard Lintneriltä odotetaan paljon.

Ratkaisun paikat

Toipuminen päävalmentajan vaihdoksen myllerryksistä JYP-leirissä on alkanut ja alkukauden uinuneiden JYP-pyssyjen ruuti vihdoin kuivumaan päin. SaiPalle onkin luvassa hikinen iltapuhde Jyväskylässä, vaikka JYPin tuore valmentajapari Jyrki AhoMarko Virtanen ei tässä otteluruuhkassa pelitaktisia hienouksia tule taatusti esittämään.

JYPin pelaajamateriaalilla pitäisi yksinkertaisessa peruspelissä onnistuminen riittää kotivoittoon, kun joukkueen pelihuumori on kunnossa. SaiPan epäonneksi näyttää vahvasti siltä, että JYP on nosteessa ja pelaajilla taas hymy herkässä.

Mitä juonia SaiPa-käskijä Ari-Pekka Selinillä ja kumppaneilla mahtaa olla JYPin pelihuumorin sotkemiseksi ja orastavan pyörremyrskyn tyynnyttämiseksi. Onko taktiikkana lähteä hämmentämään hämillään alkukauden seilanneita hurrikaaninuttuja? SaiPa oletettavasti pyrkii rikkomaan jyväskyläläisten pelinrakentelua hurjalla karvaamisella sekä horjuttamaan ja kuumentamaan JYPin pieniä tähtipelaajia ronskilla fyysisellä pelillä.

Tuoko Lintner mukanaan SaiPan pukukoppiin ja kentälle sellaisen määrän johtajuutta ja taitoa välittömästi, että JYPin orastava nousukiito ei toteudukaan ainakaan lappeenrantalaisten kustannuksella?

SaiPa on kova taistelujoukkue mutta riittävätkö sen vahvuudet tähtipakki Lintnerillä vahvistettunakaan voiton makuun päässyttä, liukasta, taitavaa ja ärsytettyä hurrikaanilaumaa vastaan tiistaina Jyväskylän Hippoksella. Kovin paljon ei jyväskyläläisten kannata jäähypenkkiä ottelussa kuluttaa jo pelkästään Lintnerin yv-vaarallisuuden takia. JYPin kotiluola oli lappeenrantalaisille erityisen synkkä paikka viime kaudella. SaiPa vieraili Synergia-areenalla kolmesti häviten yhtä monesti yhteismaalierolla 16-2.

Kokoonpanot

JYPin valmennus Jyrki Ahon johdolla on kierrättänyt pelaajiaan aktiivisesti etsiessään sopivia koostumuksia ja haistellessaan ”kuumia” pelureita. Nälkäisiä pelaajia olisi tarjolla jonoksi asti ja sairastuvalla vain puolustaja Kalle Koskinen.

Lisäksi uutena vanhana kasvona JYPin puolustusvahvuuteen liittyi viikonloppuna satakiloinen ja 191-senttinen jämerästi puolustava kokenut peruspakki Mikko Viitanen tuomaan kaivattua kovuutta ja kokoa maalineduspeliin. Toistaiseksi Marraskuun 5. päivään asti kestävän sopimuksen JYPin kanssa kirjoittanut Viitanen on mukana kokoonpanossa jo tiistaina, kun vastapuolella rymistelee esimerkiksi viime kaudella Jyväskylän SaiPa-murskajaisissa (9-1) erityisen kuumana kimpoillut ja Viitasen tukevaan tanssiotteeseen lopulta päätynyt jättiläismäinen Pauli Levokari.

Viitanen puolustaa tiistaina Harri Ilvosen kanssa kolmosparissa. Ranskalaispakki Yohann Auvitu puuttuu illan kokoonpanosta henkilökohtaisista syistä.

Jyväskyläläisvahdeista selvästi paremmin pelannut Joni Myllykoski voisi olla JYPin näkökulmasta turvallisempi valinta maalinsuulle tähän tärkeään viikolle suuntaa antavaan taistoon. Heleniuksenkin olisi kuitenkin tärkeää saada piakkoin onnistumisia ja se ensimmäinen voittopeli listalleen.

SaiPan kentällisiin lienee luvassa joitakin muutoksia sitten viime ottelun, kun todennäköisesti jo tiistaina pelaava tehopakki Lintner liittyy lappeenrantalaisten vahvuuteen. Puolustajajätti Levokari nosti parin pelin katsomokomennuksen jälkeen tasoaan niin, että hänet saatetaan nähdä Jyväskylässä jäällä siitäkin huolimatta, että myös Lintner olisi jo tiistaina kokoonpanossa.

SaiPa-valmennukselle päänvaivaa saattaa tuottaa laitahyökkääjä Elmeri Kaksosen polvivamma. Kaksosen jäätyä pois viimeisten pelien paras hyökkäysvitja Kaksonen – Anssi LöfmanRoberts Jekimovs rikkoutui. Kaksosen vamman laadusta ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa tarkempaa tietoa.

Lappeenrantalaisten sairastuvalla jatkavat ainakin Antti Aarnio ja Ville Paalanen. Ville Koho puolestaan pääsi kentälle lauantaina. Maalinsuulle palannee Jere Myllyniemi, vaikka nuori Andreas Bernard pelasikin hyvin TPS-ottelussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle