Jatkuuko JYPin uusi alku myötätuulessa?

LIIGA / Ennakko
Jyrki Ahon komennuksessa kaudelleen uuden alun saanut JYP pyrkii jatkamaan pisteidenmetsästystään perjantaina Lahden Pelicansin kustannuksella. Pirteästi esiintyneet lahtelaiset eivät kuitenkaan tule olemaan helppoa saalista Hippoksen illassa. Kumpikin joukkue jahtaa syksyn ensimmäistä täyttä pistepottiaan.

Kuntokäyrät

Risto Dufvan lähteminen Jyväskylästä on ollut tämän kiekkoviikon kuumin puheenaihe. Tämä näkyi odotetusti myös keskiviikon Blues-kamppailussa JYPin pelaajistoon vapautuneina energiavaroina. Vaikka jatkoajalle venynyt ottelu ei numeroiden valossa suoraan sanottuna huuda sen puolesta, että JYPin peli palaisi raiteilleen, antoi se silti tästä viitteitä. Ponnettomista KalPa- ja Kärpät-tappioista petrattiin selvästi. Avausvoiton tuoman vapautuneisuuden ansiosta hurrikaanilaumalla on selvästi paremmat lähtökohdat kamppailuun kuin ennen edellistä ottelua.

Pelicans on aloittanut kautensa pirteästi, vaikka voittoa varsinaisella peliajalla ei ole lahtelaisille vielä tarjoutunutkaan. Sen sijaan komea nousu 3-0-tilanteesta Jokereita vastaan ja sitä seuranneet pisteet voittomaalikisassa ovat vahva osoitus nipun kunnosta. Perustukset mahdolliselle voittoputkelle luotiin, kun edellisessä ottelussa Ässät kaatui niin ikään voittomaalikisan jälkeen. Pelicansin voi kuntonsa puolesta nostaa jopa lieväksi ennakkosuosikiksi, huolimatta vieraskaukalosta.


Löytääkö JYP peli-ilonsa lopullisesti perjantaina?
Eriikka Hienola

Ratkaisun paikat

Ilta Jyväskylässä tulee olemaan häilyvän mielenkiintoinen, sillä joukkueet lähtevät otteluun täysin erilaisista lähtökohdista. Viime vuoden alisuorittaja Pelicans on tehnyt täydellisen imagonkohotuksen kauden alla, erityisesti Kai Suikkasen siirtyminen penkin taakse on lisännyt lahtelaisten uskottavuutta ja iskukykyä. JYPin leirissä sen sijaan pakan levähdettyä tiistaina jäi ilmaan leijumaan useita kysymyksiä vailla vastauksia. Eikä vähiten mietityttänyt se, kuka lopulta tulee pestin hurrikaanipaitojen peräsimestä ottamaan?

Jos henkisesti vapautunut JYP pelaa vetovastuuta kantavan luotsinsa Ahon mukaisesti ”JYP-kiekkoa”, saatetaan kentällä nähdä viitteitä viime vuoden runkosarjasta tutusta konemaisen tehokkaasta hurrikaanimyrskystä. Kolikon kääntöpuolella taas piilee skenaario, jossa keskiviikkona löytynyt rentous ja peli-ilo olivat vain Dufvan lähdöstä ulos kummunnutta energiaa, joka on jo perjantaina kadonnut miehistön tunnetasosta.

Niko Hovisen varmuutta huokunut esitys Ässiä vastaan tietänee vähämaalista vääntöä. JYP-maalilla liigadebyyttinsä Hippoksella tekevän Riku Heleniuksen torjuntavireestä sen sijaan ei ole täyttä varmuutta. Vierasottelussa Kärppiä vastaan Heleniuksen taakse livahti kolme kiekkoa. Liike tulee olemaan jälleen merkittävässä roolissa. Pelicansin luistin liukui erityisesti Ässiä vastaan vauhdikkaasti, joten myös hurrikaanipaitojen tulisi löytää lisää liikettä pysyäkseen lahtelaisten mukana.

Nähtäväksi jää koetaanko perjantaina todellista jääkiekkoviihdettä, joka tempaa myös hiljaiseloa vielä viettäneen jyväskyläläisyleisön mukaansa, vai jäädäänkö todellista hurmosta edelleen odottelemaan. Toisaalta, vaikka ottelu jäisikin pelillisesti flopiksi, on tiedossa ainakin lähtökohdiltaan tasaisen herkullinen pistejahti kahden erilaisen joukkueen välillä. Näiden lähtökohtien johdosta kolmen pisteen metsästys saattaa molemmille joukkueille jäädä vain haaveeksi pitkässä Jyväskylän illassa jatkoajan kutsuessa.

Kokoonpanot

Pelicansilta varmuudella pois on ennen liigaotteluiden alkua nilkkansa telonut Matias Loppi, mutta kokoonpanomuutoksia lahtelaisten ei tarvitse ainakaan loukkaantumisten takia tehdä.

JYP sen sijaan on pakotettu muutoksiin, sillä keskiviikkona reisivamman saanut Kalle Koskinen on näillä näkymin sivussa 2-3 viikkoa. Paikan täyttäjäksi nostetaan odotetusti Antti Jaatinen. Riku Helenius luistelee kotijoukkueen maalinsuulle Joni Myllykosken toimiessa luukkuvahtina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Éric Perrin 0 2 2
2.Sami Vatanen 0 2 2
3.Antti Pihlström 0 2 2
4.Arto Laatikainen 2 0 2
5.Jari Jääskeläinen 0 1 1
Pelicans M S P
1.Ryan Lasch 2 2 4
2.Aaron Brocklehurst 0 3 3
3.Pekka Jormakka 1 1 2
4.Justin Hodgman 1 1 2
5.Kari Sihvonen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle