Levänneet vastakkain

LIIGA / Ennakko
Tämän vuoden välieräparit ovat ainakin sopusointuiset. Kun Lahdessa vastakkain asettuvat valmiiksi väsyneet taistelijat, Jyväskylässä liikkeelle lähdetään tuorein jaloin. Se tuo varmasti lisää jännitettävää myös katsomoon.

Ratkaisun paikat

Juuri viikon pelaamattomuus aiheuttaa sen, että etukäteen on hyvin vaikeaa todeta mitään vedenpitävää joukkueiden iskukyvystä. Puolivälieräsarja oli luonteeltaan näillä joukkueilla kovin erilainen. Siinä missä HIFK ei saanut Jokereita vastaan juuri mitään järkevää aikaiseksi, paineisti Ässät JYPiä välillä hyvinkin voimallisesti.

JYP kykeni kuitenkin selvästi osoittamaan, että se kykenee hyvään rutiininomaiseen suoritukseen myös painetilassa. Tämä ei ollut aina selvää vielä runkosarjassa. Nyt vastustaja on entisestään koventunut, joten joukkueelta vaaditaan vielä yksi askellus enemmän.

Sami Vatasen loukkaantuminen verotti raskaalla kädellä hurrikaanipaitojen mahdollisuuksia, mutta ei suinkaan poistanut niitä. Tilanne on puolustuksen pelaajamateriaalin suhteen erilainen kuin vuosi takaperin.


Kotiyleisö toivoo näkevänsä tällaisia tilanteita.

Jokerit on ollut usein vaikeuksissa Jyväskylässä. Kotiedun merkitys saattaakin olla jopa ratkaiseva tekijä finaalipaikan metsästyksessä. Siksi keskiviikon pelillä on jo iso merkitys. Mikäli Jokerit onnistuu ryöväämään kotiedun itselleen, joutuisi JYP todella kovan paikan eteen Helsingissä. Juuri siinä korostuisi Vatasen poissaolo kaikkein kipeimmin, koska narripaitojen puolustusmuurin avaaminen vaatii juonikkuutta ja erityistä taitoa. Pelkillä raatajasotilailla se ei onnistu.

Ennakkosuosikin viittaa on mahdoton tässä vaiheessa heittää kummankaan harteille. Oletettavaa on, että edessä on raastava ja jännittävä välieräsarja, jonka voittaja on jo hyvin lähellä Suomen mestaruutta.

Kokoonpanot

JYPiltä puuttuu puolustuksesta kaksi tärkeää palasta, kun Sami Vatanen ja Pavel Skrbek ovat loukkaantuneina. Muutoin joukkue on jalkeilla parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

Jokerit on terveystilanteensa puolesta paremmassa tilanteessa. Kokoonpanon ulkopuolella jatkaa Teemu Pulkkinen, jonka pudottamisesta liikkuu mitä erilaisempia tarinoita.

Muuta

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Jani Tuppurainen 2 6 8
2.Éric Perrin 2 2 4
3.Petr Hubacek 0 3 3
4.Tuomas Pihlman 0 3 3
5.Miika Lahti 0 3 3
Jokerit M S P
1.Ross Lupaschuk 0 4 4
2.Ben Eaves 0 3 3
3.Janne Lahti 2 1 3
4.Josef Boumedienne 2 1 3
5.Teuvo Teräväinen 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle