Pudotuspelijunan perävalot palavat

LIIGA / Ennakko
HPK tarvitsee voittoja nyt, muuten pudotuspelit jäävät haaveeksi.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Jyväskylässä perjantai-iltana kohtaa kaksi joukkuetta jotka tarvitsevat kipeästi pisteitä - tosin eri syistä. JYP taistelee pudotuspelien kotiedusta, ja HPK paikasta villikortti-kierroksella.

JYPin viimeviikkoinen taival on ollut enemmänkin huvipuistosta tuttua vuoristorataa. Erinomaisia esityksiä, ja sitten täydellisiä romahduksia, kuten tammikuun lopussa vierasottelu Ilvestä vastaan oli.

Viimeisin ottelu oli tiistaina vieraissa Jokereita vastaan. Ottelu päättyi JYPin voittoon voittamaalikisassa.  Itse ottelu oli pudotuspelimäinen, jossa vauhtia ja taklauksia oli, mutta maalipaikat olivat kortilla. JYP esiintyi kuitenkin sangen ryhdikkäästi, ja kamppailu osoitti, että tietyt kenttäkoostumukset alkavat löytää muotonsa.

Hurrikaanipaitojen parhaimmistoa viimeisimmissä karkeloissa on ollut kenttä Anssi LöfmanEric PerrinJani Tuppurainen, näin myös Jokereita ja HIFK:ta vastaan.

Suurimmat ongelmat jyväskyläläisten pelissä ovat olleet – ailahtelevuuden lisäksi – pelin rytmittämisessä. Pystysuunnan ja kiekkokontrollin välillä pallotteleva JYP on ollut ajoittain sangen sekainen ryhmä pelitavallisesti, jopa ottelun sisällä ja kentällisten välillä.

Joukkueen rotaatio on myös herättänyt kysymysmerkkejä. Tiettyjen pelaajien alisuorittaminen ei johda katsomo- tai Akatemia-komennukseen koskaan, kun taas joidenkin pelipaikka Liiga-joukkueessa on vastaavasti todella herkällä liipaisimella. Myös Marko Virtasen ketjulottoa on ihmetelty - osin syystäkin.

Vaikka JYPin kausi on tähän mennessä jättänyt hieman sekaisen mielikuvan seuraajille - loukkaantumisineen ja pelitapamuutoksineen - niin pisteitä JYP on kerännyt silti hyvällä tahdilla. Sama tahti riittänee runkosarjassa neljän joukkoon ja siten myös kotietuun puolivälierissä.

JYP on sinänsä mielenkiintoisessa asemassa perjantai-iltana, että vierailija HPK on voittanut tällä kaudella kummatkin kohtaamiset Jyväskylässä.

Ritaripaidat suurten kysymysten äärellä

HPK:n tilanne on, jos ei tukala, niin ainakin henkisesti todella vaativa. Kymmenes sija ei ole vielä tavoittamattomissa, mutta voittoja on alettava tulemaan nyt, ei huomenna. Viimeisestä viidestä ottelusta voittoja on vain yksi, ja sillä tahdilla aikainen kesäloma on tosiasia.

Viimeiseen viiteen otteluun on HPK tehnyt vain seitsemän maalia, ja kahdessa noista peleistä joukkue on jäänyt kokonaan maaleitta. Tuo lukema kertoo ongelman ytimen – jääkiekko on maalintekopeli.

Viime lauantain äärettömän tärkeä peli Pelicansia vastaan päättyi kirvelevään 3-4-tappioon. Tuon ottelun jälkeen HPK on saanut levätä ja treenata lähes viikon ilman otteluita. Jää nähtäväksi onko hämeenlinnalaisten kurssi kääntynyt viikossa.

HPK:n ykköskenttä Joonas VihkoVille ViitaluomaBorna Rendulic on ollut alati vaarallinen. Joukkue tarvitsee kuitenkin taustatukea kolmelta muulta ketjulta. Mainittavaa ovat myös Ossi-Petteri Grönholmin tehot 0+3 viimeiseen viiteen otteluun. Mies ei ole pisteidentekijänä tunnetuksi tullut, mutta viime kierroksilla passit ovat löytäneet tiensä omien miesten lapaan.

Perjantain kamppailuun HPK tulee levänneenä ja varmasti taistelutahtoa täynnä. On mielenkiintoista nähdä loppuuko into JYPin tiiviiseen puolustamiseen, vai saavatko vierailijat heti alkuun onnistumisia, ja sitä kautta uskoa voittoon ja pudotuspelipaikkaan.

Seuraa Heitä

Anssi Löfman #14 |

Keskushyökkääjä

Anssi Löfman on löytänyt Eric Perrinin ja Jani Tuppuraisen viereltä uuden kodin. Tärkeä tasoitusmaali tiistaina Jokereita vastaan, ja muutenkin pirteitä otteita viime aikoina.

Marko Tuulola #36 |

Puolustaja

Isäntä. Tuulola kuulee jo sikakatsomon tuskahuudon ajatellen pudotuspelipaikan kariutumista. Nyt jos koskaan on Tuulolan paikka nostaa tasoaan vielä parilla napsulla. Pudotuspelien lähestyminen sytyttää miehen varmasti vielä kerran liekkeihin alakerran johtajana.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Jani Tuppurainen 1 3 4
2.Éric Perrin 1 3 4
3.Tuomas Pihlman 1 2 3
4.Brian Salcido 1 2 3
5.Anssi Löfman 2 1 3
HPK M S P
1.Jesse Saarinen 1 2 3
2.Jyri Niemi 0 2 2
3.Ossi-Petteri Grönholm 1 1 2
4.Juha Koivisto 1 1 2
5.Aleksi Laakso 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle