Nousukuntoiset vastakkain 90-luvun klassikossa

LIIGA / Ennakko
Tiistaina Helsingin Areenalla nähdään nousukuntoisten kamppailu, kun 90-luvun mahtiseurat Jokerit ja TPS iskevät yhteen. Ottelusta voidaan odottaa vähämaalista, sillä molempien joukkueiden puolustuspeli ja maalivahdit ovat olleet vireessä viime otteluissa.

Kuntokäyrät

Jokerit käänsi kurssinsa viime viikolla. Joukkue pelasi kolme ottelua, joista se nappasi yhteensä täydet yhdeksän pistettä. Viikonlopun kahdessa vierasottelussa joukkue ei päästänyt maaliakaan. Perjantaina kaatui Pelicans kahdella maalilla ja lauantaina SaiPa yhdellä maalilla.

Myös vierasjoukkue TPS on kääntänyt kelkkansa suunnan viime viikkoina. Alkukaudesta rämpinyt ryhmä on noussut voittojen ansiosta sarjataulukossa jo kuudenneksi. Viime viikolla joukkue voitti Lukon kahdesti kotonaan ja kävi häviämässä JYPille vieraissa.


Ilari Filppula ja Teemu Pulkkinen ratkaisivat lauantain SaiPa-ottelun.
Turo Ulvinen - http://www.thudesign.com

Ratkaisun paikat

TPS on kahdessa viime ottelussaan tehnyt vain yhden maalin. Mikäli se mielii hakea pisteet tiistaina Ilmalasta, on sen pystyttävä haastamaan Jokerien todella tiivis viisikkopeli ja kuuma maalivahtikaksikko.

Jokerit ei päästänyt viikonlopun kahdessa vierasottelussa vastustajiaan kunnolla edes maalipaikoille, joten TPS:n on pystyttävä hankkimaan jäähyjä ja sitä kautta iskettävä ylivoimalla. Joukkueen tehot ovat hieman oudosti tulleet suurimmaksi osaksi alemmilta ketjuilta, joten kärkiketjujen miehiltä kuten esimerkiksi Ville Vahalahdelta kaivataan tasonnostoa.

Myös TPS:n maalivahtiosasto on pelannut hyvin, vaikkakin Marek Schwarz on kärsinyt jonkinlaisesta ramppikuumeesta. Maalivahti on lähes jokaisessa pelaamassaan ottelussa aloittanut kehnosti, mutta parantanut loppua kohden. Lauantaina Lukon nollannut Aleksis Ahlqvist on sen sijaan ollut viime otteluissa ilmiliekeissä. Maalijuhlia ei Areenalla siis todennäköisesti tiistaina nähdä, etenkin kun Jokerien kokoonpanosta ovat edelleen poissa ylivoiman tärkeät syömähampaat Janne Lahti ja Ben Eaves

TPS:n hyökkäyspeli perustuu tällä hetkellä hyvin pitkälti siihen, miten hyvin puolustajan avaus onnistuu, sillä joukkueelle on välillä tuottanut tuskaa päästä edes hyökkäysalueelle. Jokerit hyökkää kotikaukalossaan ahnaammin kuin vieraissa, joten jos Jokerit pystyy aktiivisella karvaamisellaan ottamaan tilan pois TPS-puolustukselta, on se vahvoilla.


Tuulettaako Marko Virtala myös tiistaina Ilmalassa?

Kokoonpanot

Jokereilta ovat poissa ainakin Janne Lahti, Ben Eaves sekä pitkäaikaisloukkaantunut Semir Ben-Amor. Lisäksi Antti-Jussi Niemen pelaaminen on epävarmaa. Niemi ei ollut maanantaina joukkueen mukana harjoituksissa, mutta saattaa pelata tiistaina. Mikäli Niemi ei pysty pelaamaan, ottaa Nico Manelius hänen paikkansa kotijoukkueen puolustuksessa.

Turkulaisten loukkaantumistilanne tuo ongelmia joukkueen erikoistilannepelaamiseen, sillä alivoimaspesialistit Timo Salo ja Tapio Laakso ovat poissa kokoonpanosta. Laakso tosin saattaa pelata jo tiistaina, mikäli mies saadaan parsittua kasaan. Myös puolustajat Joni Tuominen ja Miika Huczkowski ovat sairastuvalla. Vatsataudista kärsineen Ryan Stonen pitäisi sen sijaan olla takaisin joukkueen vahvuudessa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Riku Hahl 2 3 5
2.Jarkko Ruutu 2 2 4
3.Nichlas Hardt 1 2 3
4.Jani Rita 1 2 3
5.Teemu Pulkkinen 2 1 3
TPS M S P
1.Ville Vahalahti 2 3 5
2.Tomas Mojzis 1 3 4
3.Mario Scalzo 1 2 3
4.Marko Anttila 1 2 3
5.Timo Seppänen 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle