4 - 3

Jatkuuko Jokereiden kiito?

Lauantai-iltana Helsingissä kohtaavat kaksi vuorokauden sisään pelannutta joukkuetta, kun Jokerit saa vieraita Raumalta.

Kuntokäyrät

Sekä Jokerit että Lukko hakivat perjantai-illalta tärkeät voitot. Helsinkiläisjoukkue vieraili Jyväskylässä, jossa sitkeys palkittiin kahdella pisteellä, kun Erkka Westerlundin ryhmä haki tärkeän voiton lopulta voittomaalikilpailusta. Tiistainen nousu kahden maalin takaa takasi Jokereille jo neljännen voiton putkeen maajoukkuetauon jälkeen, joten kotijoukkue tulee otteluun selvässä nosteessa.

Vierailijoiden paluu maajoukkuetauolta ei ole sujunut yhtä ruusuisesti. Perjantain Tappara-voitto tulikin tärkeään paikkaan, kun joukkue katkaisi orastavan kahden ottelun tappioputken.

Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella, ja joka kerta vierasjoukkue on poistunut voittajana. Lukko voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen Helsingissä, mutta sen jälkeen Jokerit on ollut vahvempi.

Ratkaisun paikat

Jokerit on palannut tauolta tuloksekkaasti. Joukkueella on alla jo neljä voitettua peliä, eikä pelkän sattuman vuoksi. Erityisesti joukkueen ykkösketju on ollut vireessä, ja se olikin nostamassa helsinkiläisiä perjantaina Jyväskylässä kahden maalin takaa.

Muutenkin joukkueen itseluottamus on tuntunut ottaneen huimia askelia eteenpäin, mikä näkyi Jyväskylässä vahvana kolmantena eränä ja tärkeänä nousuna tasoihin. Ja kun peli kulkee, myös voittomaalikilpailuissa on alettu näkemään rentoutuneempia yrityksiä.


Jokerit on ollut lennokas joukkueiden aikaisimmissa kohtaamisissa.

Lukko on paininut viime aikoina otteluiden alkujen kanssa. Sekä Ässät- että Kärpät-tappiossa joukkue romahti jo avausminuuteilla. Siinä mielessä perjantaina nähtiin tärkeä avauserä, kun Lukko sai vihdoin myös ottelun alkuun terävän lähdön.

Myös erikoistilannepelaaminen on mennyt hiljalleen eteenpäin ja Tappara-pelissä silläkin osa-alueella nähtiin onnistumisia. Sekä ylivoima että alivoima olivat perjantaina hyvää, joten lauantaina nähdäänkin tässä suhteessa oliko kyseessä vain suonenveto, vai saako raumalaisryhmä pidettyä tekemisen tason nähdyllä tasolla.

Jokereiden alakerta ei ole voitoista huolimatta vielä kuitenkaan häikäissyt. Tähän kun lisätään joukkueen parhaimman puolustajan, Teemu Erosen poissaolo, löytyy joukkueen selvä heikkous omasta päästä. Tässä onkin Lukon iskun paikka. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka kovan prässin ja paineen Juha Vuori uskaltaa laittaa lauantaina. Kun molemmat joukkueet köröttelevät päivän Helsinkiä kohti, matkaväsymys on ainakin joukkueiden välillä sama.

Kokoonpanot

Jokerit tulee otteluun ilman Erosta sekä jalkavammaa kärsivää Janne Lahtea. Ilari Filppula sai kolhun Jyväskylässä ja huilaa kamppailun. Myös Antti-Jussi Niemi huilaa tänään alavartalovamman vuoksi.

Lukko puolestaan joutuu pärjäämään ilman Mikko Kuukkaa ja Jussi Pesosta. Lauri Tukonen huilasi perjantaina kolmannen erän kokonaan, mutta saattaa olla pelikuntoinen tässä ottelussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Ben Eaves 4 4 8
2.Nichlas Hardt 4 2 6
3.Ilari Filppula 1 5 6
4.Riku Hahl 2 1 3
5.Jarkko Ruutu 1 2 3
Lukko M S P
1.Lauri Tukonen 2 4 6
2.Richard Lintner 1 5 6
3.Janne Keränen 3 3 6
4.Björn Melin 2 3 5
5.Charles Bertrand 1 3 4

Kommentit

Koko Liiga Ruudussa. Voit valita mitä ottelua haluat katsoa, me näytämme ne KAIKKI. Lue lisää »»

X