HIFK haastamaan Ilmalan isännät

LIIGA / Ennakko
Steve Moses oli lauantain Lukko-ottelussa liikkeellä vauhdikkaalla jalalla, vain tehot jäivät puuttumaan.
Kuva © Jussi Kivimäki
Aikaisemmista liigakausista poiketen sarja ei tällä kertaa alkanutkaan paikallispeleillä. Paikalliset herkkupalat ovat tarjolla vasta toisella sarjakierroksella, jolloin ainakaan Helsingissä ei tule puuttumaan tunnetta.

Jokerit ja HIFK ovat syyskesästä ehtineet jo kohtaamaan European Trophyn tiimoilta kaksi kertaa, jolloin Jokerit vei molemmat ottelut puhtaasti pitämällä oman maalinsa koskemattomana.

Kyseisiä otteluita odotettiin jopa hieman pelonsekaisin tuntein. Edellisen kauden kamppailuissa sattuneet huomiota herättäneet tapahtumat nostivat etenkin lehdistön keskuudessa otteluiden huomioarvon äärimmäisen korkeaksi. Tätä vielä alleviivasi HIFK:n viimeisin hyökkääjähankinta Trevor Gillies, jonka vahvuudet ovat eritoten kovan pelaamisen puolella. Lopulta molemmat ottelut olivat kuitenkin varsin rehtejä ja vauhdikkaita, ja antoivat osviittaa molempien joukkueiden lähtökohdista liigakauteen.

Jokereille sunnuntain ottelu on kauden ensimmäinen kotipeli. Lauantaina joukkue kävi Raumalla avaamassa kautensa maalin tappiolla Lukolle. Tappiosta huolimatta joukkueen peli etenkin puolustussuuntaan on varsin jämäkkää. Vankka puolustuspeli antaa joukkueelle hyvät lähtökohdat taistella voitosta joka ilta. Lisäksi koe-ajalla oleva maalivahti Leland Irving on antanut itsestään varsin vakuuttavan kuvan.

Lukko-kamppailu antoi myös vahvistusta sille, että joukkueen hyökkäyspelaamisessa on vielä paljon tekemistä. Vaikka Steve Moses, Janne Lahti ja Nichlas Hardt olivat lauantaina vauhdikkaalla pelipäällä, tuntui joukkueen hyökkäyspelistä puuttuvan "se jokin". Hyökkäyspelaamisen takkuilua lisää Chicagon harjoitusleirillä olevan Teuvo Teräväisen puuttuminen kokoonpanosta.

Vierailija HIFK aloitti myös kautensa tappiolla, taipumalla perjantaina kotonaan Espoon Bluesille. Joukkueen valmentaja Raimo Summanen vihjaili ottelun jälkeen, että ei ole missään nimessä tyytyväinen kaikkien pelaajien otteisiin, ja aikoo huolellisesti tutkia ovatko kaikki nykyjoukkueen pelaajat ansainneet paikkansa. Vierailijoilla on ollut havaittavissa ennen kauden alkua vastaavia ongelmia kuin isäntäjoukkueella, eli maalinteko on ollut varsinaista tervanjuontia. Odotukset maalintekotehokkuuden parantumisesta osuvat mm. Tony Salmelaisen, Rico Fatan, Matti Kuparisen sekä Eero Somervuoren suuntaan.

Kokoonpanot

Jokerit pääsee liigakauteen lähes täydellä kokoonpanolla. Joukkueen loukkaantuneiden listalla ovat ainoastaan maalivahdit Eero Kilpeläinen ja Joonas Korpisalo. Kaksikon lisäksi ainoa varma poisjäänti on hyökkääjä Teräväinen. Muilta osin joukkueen valmentajat Tomi Lämsä ja Tomek Valtonen pääsevät operoimaan varsin laajan pelaajaringin kanssa.

Vierailija HIFK:n kokoonpanosta on varmuudella pois hyökkääjä Corey Elkins, jonka paluuta voidaan odotella aikaisintaan 3-4 viikon päästä. Lisäksi kauden avauksesta olivat poissa Juuso Salmi sekä try-out sopimuksella pelaava Petr Stloukal. Viime helmikuusta asti pelaamatta ollut joukkueen kapteeni Ville Peltonen on lähellä paluuta, mutta ei vielä todennäköisesti esiinny sunnuntain paikallisottelussa.

Seuraa Heitä

Philip DeSimone #55 |

Keskushyökkääjä

Koe-ajalla oleva kanukki ei ole vielä lunastanut ykkössentterille kohdistettuja odotuksia. Väläyttelee välllä, mutta toisaalta välillä katoaa kuvasta.

Tony Salmelainen #8 |

Vasen laitahyökkääjä

Maalikuningas kaudelta 2006. Ei enää aivan yhtä sähäkkä, mutta omaa silti suuren maalintekopotentiaalin. Avainasemassa joukkueensa hyökkäyspelin prantamisessa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Jere Karalahti 0 2 2
2.Mikko Kousa 0 1 1
3.Juhani Tyrväinen 0 1 1
4.Nichlas Hardt 0 1 1
5.Teemu Eronen 0 1 1
HIFK M S P
1.Tony Salmelainen 0 2 2
2.Mikko Kurvinen 0 1 1
3.Juuso Puustinen 0 1 1
4.Thomas Nykopp 1 0 1
5.Iiro Pakarinen 1 0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle