Tampereella pelätään jo SaiPaa

LIIGA / Ennakko
Hakametsässä nähdään maalivahtien taisto.
Kuva © Jarno Hietanen
SaiPa saapuu Hakametsään rinta rottingilla. Tampereen menestyneempi seura Tappara kaatui viime viikonloppuna kahdesti keltamustien käsittelyssä. Luikkiiko Ilves pakoon?

SaiPa ja Ilves tulevat otteluun tappioputkensa kukistaneina. Molemmat käänsivät joko viikonloppuna tai viimeistään tiistaina tappiokierteensä kohti uutta nousua.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat lappeenrantalaisille 2-1 ja vieraspelistä huolimatta selvä ennakkosuosikki onkin SaiPa.

Vielä tiukasti runkosarjan kakkostilasta taisteleva SaiPa kaipaa kipeästi lisäpisteitä ja haavoittuvainen ilvesryhmä tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden.

Pelinopeudella voittoon

Ilveksen mahdollisuudet piilevät sen pelinopeudessa, pelirohkeudessa ja joukkueen tehokkuudessa kotikentällään.

Ennen HPK- ja HIFK-tappioita Ilves pelasi kauden parasta jääkiekkoaan juuri Hakametsässä. Päävalmentaja Tuomas Tuokkolan luoma kiekollinen pelisysteemi nojaa nopeaan pelaamiseen ja kiekko pyritään viemään mahdollisimman vikkelään vastustajan keskialueen yli.

Hyökkäysalueella Ilveksen ykköskenttä taikoo Michael Keräsen johdolla maaleja ja parin roskamaalin jälkeen voitto onkin jo lähellä.

Ilves tuli huonosti valmistautuneena viime viikon kotipeleihinsä ja ihmekiri ei onnistunutkaan, joten tuloksena oli kaksi rumaa tappiota. Henkisen puolen on oltava tikissä SaiPan kaltaista konetta vastaan.

Puolustuspäässä Ilves sortuu juuri nyt turhan usein kiekonmenetyksiin ja merkkausvirheisiin, joka johtuu pääosin melko kokemattomasta puolustuskaartista. Esimerkiksi Simon Gysbersin virheiden määrä vähentynee Pelicans-ottelun voittomaalin kaltaisten suorituksien kautta.

Maalin suulla Ville Kolppanen palasi tiistaina heikohkon viime viikon jälkeen päiväjärjestykseen. Loistava ottelu ja 2-1-vierasvoitto plakkariin.

SaiPa painaa päälle kuin yleinen syyttäjä

SaiPa todisti kykynsä Tampereella jo viime viikolla. Tasausviikonlopun otteluissaan Tapparaa vastaan keltamustat hallitsivat kiekkoa, pitivät omaa tempoaan yllä ja tukkivat keskialueensa jopa kirvesrintoja paremmin.

Tuloksena kaksi isoa voittoa ja teoreettinen mahdollisuus nousta vielä runkosarjan kakkostilalle. Menestyksekkään kevään jatkuessa toki.

Pekka Tirkkosen luotsaama SaiPa pelaa vieraskentällä loistavasti tällä hetkellä. Joulutauon jälkeen SaiPa on napannut ryöstöretkillään jo Jokereilta, Tapparalta ja TPS:ltä. Lisäksi taskuun mahtuu jatkoaikatappio JYPille Hippoksella.

SaiPan sankariksi on viime otteluissa noussut sentteri Markku Flinck. Flinck on Ilves-peliin tultaessa kolmen ottelun pisteputkessa.

− Kyllä se hyvältä maistuu, kun saa tehdä maaleja. Ei niitä liikaa ole tullut tehtyä. Tuollaisia välillä tulee ja pitää toivoa, että noita tulisi lisää, kuvaili Flinck tiistain Ässät-ottelun osumaansa.

Kolppanen vastaan Markkanen

Ottelussa nähdään maalin suulla nuoren ja kokeneen huippuveskarin taisto. Ville Kolppanen haastaa SaiPan maalille asettuvan Jussi Markkasen veräjänvahtien mittelöön.

SaiPa on puolustajapulastaan huolimatta pelannut jo useamman ottelun samalla pakkikuusikolla. Ex-Ilves Ryan Glenn ratkaisi voittomaalikilpailussa voiton SaiPalle Tapparaa vastaan ja pelasi Hakametsässä perjantainakin kuin "kotonaan".

SaiPan italialaishyökkääjä Stefano Giliati hakee pelituntumaa kahden kuukauden tauon jälkeen Mestiksestä SaPKon paidasta.

Ilves kärsii pitkäaikaispotilaiden Arto Tukion, Sami Sandellin ja Konsta Mäkisen loukkaantumisista.

Seuraa Heitä

Martti Järventie #77 |

Puolustaja

Konkari on parantanut peliään joulutauon jälkeen. Pakkipari Konsta Mäkisen pudottua riveistä joutuu jälleen uuden tilanteen eteen. Henkinen johtaja puolustuksessa.

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Voimahyökkääjä rouhii maalin edessä suurella sydämellä. Ei ole helppo siirrettävä puolustajille. Voittomaali Ässiä vastaan.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Michael Keränen 0 4 4
2.Simon Gysbers 2 1 3
3.Turo Asplund 2 1 3
4.Ville Korhonen 0 2 2
5.Sami Sandell 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle