Ilves SaiPan kaatoon hurmoksessa

LIIGA / Ennakko
Kiittävätkö Ilves-pelaajat tänäänkin fanikatsomoa?
Kuva © Jarno Hietanen
Kierroksen kärkiottelusta voidaan odottaa perustelluin syin tasaista ja vähämaalista. Liigan kuumimmat maalivahdit pitävät huolen, että maalijuhlia ei nähdä.

Lokakuun SaiPa-kamppailua käytetään usein vertauskuvana tylsimmästä ja vähiten kiinnostavasta liigaottelusta. Tällä kertaa Hakametsässä tilanne on kuitenkin toinen. Liigan sarjataulukossa sijalla 2. ja 3. majailevat Ilves ja SaiPa nimittäin kohtaavat kärkikamppailussa.

Molemmat joukkueet ovat esiintyneet viime kierroksilla vakuuttavasti. Ilves kaatoi tiistaina kotonaan KalPan 4-2 ja SaiPa niin ikään kotonaan Lukon 3-1. Kun molemmat ottivat myös viikonlopun peleistään voitot, lähtevät kilpakumppanit perjantai-illan otteluun kahden ottelun voittoputkissa.

Ottelusta ei tule SaiPalle helppo. Ilves ei ole hävinnyt tällä kaudella Hakametsässä vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla, eikä kabinettikohusta huolimatta hurmoksessa laulava ja hyppivä kotiyleisö ainakaan helpota vierailijoiden ryöstöretkeä.

Toisaalta, Ilves on edellisen kerran onnistunut voittamaan SaiPan Hakametsässä varsinaisella peliajalla lähes kolme vuotta sitten, joulukuussa 2010.

Kuumat veskarit vastakkain

Tuttu klišee on, että ottelut ratkaistaan tolppien välissä. Tämän ottelun kohdalla se korostuu vielä entisestään, sillä vastakkain ovat liigan kaksi kuuminta maalivahtia.

Torjuntaprosenttitilaston ykkönen Ville Kolppanen vartioi tupsukorvien maalia, ja SaiPan maalille luistelee puolestaan seuran osaomistaja, Liigan voittotilaston kärkinimi Jussi Markkanen. Ottelusta voi siis hyvällä omallatunnolla povata vähämaalista.

Kentälläkin puntit tasan

Jos ovat maalivahdit liekeissä, niin kenttäpelaajaosastollakaan ei joukkueisiin saa ennakolta tehtyä eroja. Joukkueet erottaa toisistaan sarjataulukossa vain yksi piste, ja maalisarakkeessakin eroa on vain yksi pykälä Ilveksen hyväksi.

Joukkueiden parhaat pistemiehet, Ilveksen Michael Keränen ja SaiPan Patrick Davis, ovat hekin ovat tasoissa yhdellätoista tehopisteellä.

Ratkaisijoita löytyy molemmista joukkueista myös laajalta rintamalta. SaiPan kolmessa edellisessä ottelussa tekemissä kymmenessä maalissa on kaikissa ollut eri maalintekijä. Ilves ei pääse ihan samanlaiseen lukemaan, mutta kaikki neljä ketjua ovat kuitenkin onnistuneet maalinteossa viimeisen viikon sisään.

Pelaako SaiPa Kohotta?

Ilveksen sairastuvalla ei ole ruuhkaa. Koko kauden poissaolleita Masi Marjamäkeä, Arto Tukiota ja Miro Hovista lukuun ottamatta koko joukkue on terveenä, ja päävalmentaja Tuomas Tuokkolalla on mahdollisuus pyörittää rotaatiota isostikin. Edellisessä ottelussa huilanneet Jussi Pesonen ja Martti Järventie nähtäneen tänään kokoonpanossa.

SaiPa sai tiistaina jobin postia tuvan täydeltä, kun joukkueen ykkössentteri Ville Koho loukkaantui Lukko-ottelussa, ja hänen pelaamisensa Hakametsässä on epävarmaa. Varmuudella ottelusta ovat sivussa puolustajat Simo-Pekka Riikola ja Kalle Maalahti.

Seuraa Heitä

Jarkko Näppilä #27 |

Puolustaja

Näppilällä on viimeisessä kuudesta pelistä kasassa peräti kuusi tehopistettä. Ilveksen ykköspuolustaja on vaarallinen erityisesti ylivoimalla.

Roberts Jekimovs #91 | Rapaces de Gap

Laitahyökkääjä

Vielä viime kaudella SaiPassa pelannut latvialainen iski tiistaina KalPaa vastaan kaksi osumaa. Motivaation luulisi olevan kunnossa myös entistä seuraa vastaan.

Ryan Glenn #4 | Peliitat

Puolustaja

Myös SaiPan puolustajien pistepörssiä johtava Ryan Glenn pelaa entistä seuraansa vastaan. Yhdeksän tehopistettä tällä kaudella iskenyt Glenn on tuttu pelaaja monelle Ilveksen kokoonpanossa.

Jaakko Rissanen #28 | KalPa

Keskushyökkääjä

Viime kaudella peräti 27 tehopistettä nakuttaneen Rissasen ruuti on tällä kaudella ollut märkää. 35 laukauksesta yksikään ei ole vielä uponnut maaliin asti, ja syöttöpisteitäkin on kasassa vasta kaksi.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Sami Sandell 2 4 6
2.Michael Keränen 3 3 6
3.Jarkko Näppilä 1 5 6
4.Roberts Jekimovs 2 3 5
5.Simon Gysbers 1 3 4
SaiPa M S P
1.Ville Koho 3 2 5
2.Janne Tavi 1 3 4
3.Stefano Giliati 3 1 4
4.Ryan Glenn 1 2 3
5.Per Savilahti-Nagander 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle