Keränen vai Sopanen? Kolppanen vai Myllyniemi?

LIIGA / Ennakko
Tiukkoja tilanteita nähdään edellisten kohtaamisten tapaan molemmissa kenttäpäädyissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Takaako sairauslomalta palaava Michael Keränen tamperelaisille tälläkin kertaa pisteet? Vai jatkaako Vili Sopanen tehoillaan lahtelaisten nousua kohti Liigan kärkeä? Tai olisiko ottelun ratkaisijaksi nousemassa Ville Kolppanen tai Jere Myllyniemi joukkueidensa maalinsuun tukkien?

Ilves ja Pelicans jatkavat nousujohtoista taivallustaan kohti Liigan suorien pudotuspelien sarjaa. Molemmat joukkueet innostuivat ennen olympiataukoa kokoamaan pisteitä koko joukon, Ilveksen saalistaessa voiton mm. Jokereista Helsingissä, kun taas lahtelaiset saivat aikaan tammikuun loppupuolelta nousujohtoisen, peräkkäisiä voittoja sisältävän sarjan. Ainoastaan niukka tappio HIFK:lle juuri ennen taukoa muodostaa pienen tahran Pelicansien nousussa kohti kuuden parhaan joukkoa Liigassa.

Keskinäisten kohtaamisten tilastoykkönen, Ilves Tampereelta

Joukkueiden aiemmat ottelut tällä kaudella on käyty kaikki tiukkojen taisteluiden merkeissä. Joukkueet ovat kohdanneet neljästi, ja jokaisella kerralla on paremmuus ratkennut yhden maalin erolla. Tosin tiistain kotijoukkue, Ilves, on ollut joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa pisteiden perusteella niskan päällä. Se on kuitannut täydet kolme pistettä kolmasti, kerran ei voittajaa saatu selville ilman lisäaikaa. Tällöin voittopisteet matkasivat Lahteen voittomaalikilpailun jälkeen.

Keränen vai Sopanen?

Tiistai-illan kamppailu käydään useammassa taisteluparissa. Näistä ensimmäinen nähdään, kun joukkueiden kultakypärinä Hakametsän jäälle luistelevat oikeat laitahyökkääjät, Ilveksen Michael Keränen ja Pelicansien Vili Sopanen. Näistä edellinen palaa tamperelaisfanien riemuksi paljon pahimpia arvioita aiemmin työpaikalleen. Nähtäväksi jää, jatkuuko pistetehtailu yhdessä niin ikään kaukaloon palaavan Sami Sandellin kanssa vanhaan malliin. Keränen on nimittäin onnistunut Pelicanseja vastaan hienosti tällä kaudella, sillä tehotilastoihin on aiemmassa neljässä kohtaamisessa merkitty lukemat 2+3.

Lahtelaisten kultakypärä, Vili Sopanen, oli ennen olympiataukoa varsin hyvässä vedossa. Niin KalPaa kuin SaiPaakin vastaan lahtelainen merkkautti tehosarakkeeseensa kaksi merkintää, ja vaikka HIFK-ottelussa ei tehopisteille päässytkään, niin varsin onnistuneena voidaan Sopasen koko kauden esityksiä pitää. Tosin Ilvestä vastaan ei lahtelaislaituri ole onnistunut, sillä ainoastaan ensimmäinen joukkueiden välinen ottelu on tuottanut tehopisteitä kahden syötön merkeissä. Muut kolme kohtaamista näyttävät kukin nollasaldoa.

Kolppanen vai Myllyniemi – vai ehkäpä Korpisalo?

Ottelun toiseksi taistelupariksi pitää nimetä ehdottomasti kaksikko joukkueiden maalivahtiosastolta. Sekä Ilves että Pelicans ovat voineet koko kauden perustaa pelitaktiikkansa tarkkaan maalivahtipelaamiseen, niin tiistainakin. Varsinkin Ilveksen Ville Kolppanen on tukkinut maalinsuunsa tehokkaasti, paikaten väliin torjunnoillaan puolustuksen virheitä. Siitä osoituksena on torjuntatilaston pysyvä kakkossija lukemin 93.26 %. Tosin aivan varmaa ei Kolppasen pelaaminen aina ole, hänen kanssaan torjumaan kun joukkue sai Helsingistä Joonas Korpisalon. Tämä viimeksi masensi Jokerit kotiareenallaan täysin torjuen uskomattomat 56 laukausta. Vähäisestä ottelumäärästään johtuen Korpisaloa ei tosin hyväksytä tilastomiesten virallisille listoille, mutta torjuntalukemat 247.43 minuutin peliajalle ovat niin ikään uskomattomat 97.28 %.

Lahtelaisten ykköstorjuja, Jere Myllyniemi, ei Liigan tilastoissa nouse kärkikymmenikköön, tilastolukema on tällä hetkellä 91.05 %, joka antaa sijoituksen numero 11. Mutta vaikka sijoitus ei olekaan aivan terävintä kärkeä, niin joukkueensa menestyksen takana on lahtelainen usein ollut. Viimeksi Myllyniemi keräsi kiitosta mm. voittoisan SaiPa-ottelun torjunnoillaan.

Tuokkola vai Aravirta?

Molempien joukkueiden valmentajat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan kauden aikana. Kumpaakaan joukkuetta ei nimittäin nostettu kauden alun arvioinneissa lähellekään niitä sijoja, joita ne tällä hetkellä miehittävät – puhumattakaan niistä sijoista, joita joukkueet voisivat tällä hetkellä tavoitella. Valmennuksella lienee oma osuutensa tässä joukkueiden menestyksessä. Tiistai-ilta Tampereella näyttää, jatkuuko Tuomas Tuokkolan valtakausi Hannu Aravirtaa vastaan. Tällä hetkellä johtopaikka on Tampereen suunnalla selkein 3-1-lukemin.

Seuraa Heitä

Michael Keränen #71 | Bietigheim

Laitahyökkääjä

Kultakypärän paluuta kotikaukaloon kannattaa kaikkien seurata – myös muidenkin kuin Ilves-fanien.

Jesse Niinimäki #10 |

Oikea laitahyökkääjä

Onnistuminen vanhaa seuraa vastaan ei ole koskaan helppoa. Jokohan tiistaina tämän kauden pistetili Ilvestä vastaan aukeaisi?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Mikko Kukkonen 0 3 3
2.Kai Kantola 3 0 3
3.Tommi Kivistö 0 2 2
4.Simon Gysbers 0 2 2
5.Eero Savilahti 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle