Tarttuuko Ilves tilaisuuteen?

LIIGA / Ennakko
Johdattaako kapteeni Tapio Laakso Ilveksen elintärkeään voittoon?
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Ilves ja Lukko kohtaavat toisensa kahdesti viikonlopun aikana, joista ensimmäinen osa pelataan perjantaina Tampereella. Pudotuspelipaikasta kiivaasti taistelevalle Ilvekselle jokainen ottelu on toistaiseksi kuin viimeinen mahdollisuus.

Edelliset ottelut

Perjantain kotijoukkue Ilves on päässyt hyvään iskuun, sillä viimeisestä viidestä ottelustaan tamperelaiset ovat voittaneet neljä.

Varsinkin keskiviikkoinen 2−1-voitto Vaasan Sportista oli äärimmäisen tärkeä minkäänlaisten pudotuspelimahdollisuuksien ylläpitämisen kannalta.

Lukon viime ajat ovat puolestaan olleet nihkeät. Edellisestä kolmen pisteen voitosta on jo yli kaksi viikkoa aikaa.

Keskiviikkona raumalaiset ylsivät kyllä voittoon, mutta sarjassa toiseksi viimeisenä majailevan HPK:n kaatuminen vasta jatkoajalla ei ollut esitys vakuuttavimmasta päästä.

Kohti kevättä

Ilves on tällä hetkellä yhdeksän pisteen päässä viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävästä Sportista. Vaasalaiset ovat tosin pelanneet peräti kolme ottelua tamperelaisia enemmän.

Mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat pienet, mutta paljon on vielä jaossa.

Tamperelaiset kohtaavat runkosarjassa vielä muun muassa Lukon heti perään lauantaina, sekä myöhemmissä vaiheissa Sportin, KooKoon ja Ässät. 

Viimeksi mainitun kolmikon väliset ottelut tulevat ratkaisemaan pudotuspelipaikkojen kohtalon lopullisesti ja Ilveksellä on vielä sanansa sanottavanaan.

Raumalaisten pudotuspelipaikka on käytännössä varma, mutta paikka kuuden parhaan sakissa uhkaa karata nykyisen kaltaisilla esityksillä.

Ylimääräisen pudotuspelikierroksen välttäminen on varmasti raumalaisten tavoite, sillä kotietu on jo käsistä karannut.

Tarkkana maalin edessä

Ilves on tehnyt viimeiseen kolmeen otteluun peräti 12 maalia, joten on selvää, että maalinteon tukkoisuus on ainakin toistaiseksi poissa.

Erityisen vahvoja tamperelaiset ovat olleet maalin välittömässä läheisyydessä. Edellä mainituista 12 osumasta peräti yhdeksän on syntynyt noin metrin kahden säteellä vastustajan maalista.

Lukolta pitää löytyä vaadittavaa vääntövoimaa, jotta hyvällä itseluottamuksella pelaavat ilveshyökkääjät saadaan kammettua pois kiekosta.

Raumalaisilla on Liigan paras ylivoima, mutta viime otteluissa se ei ole tuottanut tulosta.

Ilveksen on kuitenkin oltava alivoimalla tarkkana, sillä varsinkin Aaron Gagnonin ja Ville Vahalahden pyörittämät kuviot ovat monelle joukkueelle myrkkyä.

Seuraa Heitä

Tapio Laakso #71 |

Keskushyökkääjä

Kapteeni Laakson helmikuu on ollut vakuuttava. Tehokas sentteri onkin ollut yksi tamperelaisten noususuhdanteen kulmakivistä. Viimeiseen viiteen otteluun tehot 2+3.

Janne Lahti #47 |

Laitahyökkääjä

Kokeneen Lahden maalihana on pahasti tukossa. Viimeiseen 13 otteluun on syntynyt vain yksi täysosuma. Viime keväänä upeat pudotuspelit pelanneelta Lahdelta ei ole nähty tällä kaudella vastaavaa dominointia. Tulisiko Ilvestä vastaan onnistuminen?

» Lähetä palautetta toimitukselle