Häntäpään kädenvääntö Hakametsässä

LIIGA / Ennakko
Johtaako Helminen Ilveksen voittoon tiistaina?
Kuva © Jarno Hietanen
Hakametsän tiistai-illassa kohtaavat villi kortti -kierroksen viivan alla 13. ja 11. sijalla sijaitsevat Ilves ja Lukko. Ilveksellä on allaan kolmen ottelun tappioputki, tosin yksi näistä vasta jatkoajalla. Lukko puolestaan voitti viime kierroksella TPS:n kärsittyään tälle tuplakierroksen aiemmassa osassa tappion.

Kummallakin joukkueella on ollut maalintekonsa kanssa ongelmia, sillä ainoastaan TPS on tehnyt sarjassa vähemmän maaleja, kuin Ilves ja Lukko. Maalien eteen joudutaan tekemään hurja määrä töitä ja se vie energiaa muusta pelaamisesta. Ilveksen ongelmana on myös luontaisten maalintekijätyyppien puute, sillä vain Matias Soinnulla ja Ville Korhosella voidaan katsoa olevan suoranaisia lahjoja siihen. Muut hyökkääjät ovat enemmänkin pelintekijä- tai röyhijäosastoa. Viime pelissä maalihanat aukesivat jo lupaavasti, joten nähtäväksi jää jatkuuko sama trendi. 

Ilveksellä puolustusmurheita, Lukolla ongelmia lopetuksen kanssa 

Yksi Ilveksen kauden ongelmista on myös ollut puolustuspään suuri loukkaantumisten määrä. Kun vakiokokoonpanosta puuttuu pahimmillaan kolme vakiopuolustajaa, tilanne ei voi olla optimi. Nuorista paikkaajista etenkin Miro Hovinen on pelannut lupaavasti, mutta esimerkiksi Konsta Mäkisellä on ollut välillä suuriakin vaikeuksia sijoittumisensa ja puolustuspelaamisensa kanssa hyökkäyssuuntaan pelaamisen ollessa paremmalla tasolla. Lisäksi avauspelaamisessa on ollut haasteita avausten kestäessä liian kauan tai painuessa epätarkkoina harakoille. Myös maalivahtiosastolla on ollut omat ongelmansa, mutta Miika Wiikman ja Ville Kolppanen ovat parantaneet otteitansa kauden edetessä.

Lukon ongelmana on ollut viime aikoina pelin hajoaminen otteluiden loppupuolella. Kaksi ensimmäistä erää on pelattu rohkeasti ja itseensä luottaen, mutta viimeistään kolmannessa erässä on iskenyt paniikki ja itseluottamuksen puute, jolla on ollut tuhoisa vaikutus pelin tasoon. Tuloksellisesti viisi viimeistä peliä on mennyt muutenkin mollivoittoisesti saldon ollessa kaksi voittoa ja kolme tappiota, joista yksi on tullut jatkoajalla. Kausi on ollut yleisesti ottaen melkoista vuoristorataa, johon päävalmentaja Risto Dufva valmennusjohtoineen yrittää löytää lääkkeitä. 

Poissaolijoita piisaa 

Ilveksen poissaolijoista löytyvät edelleen kapteeni Martti Järventie ja Kai Kantola, sekä pitkäaikaispotilaat Teemu Kesä ja Niko Peltola. Miika Wiikmanin pelaamisesta ei ole varmuutta.

Lukon sairaspoissaolijoita ovat Petri Koskinen, Kimmo Koskenkorva ja Lauri Tukonen. Heistä Tukonen ja Koskenkorva lähestyvät jo pelikuntoa. Lisäksi Justin Azevedo on pelikiellossa.

Seuraa Heitä

Jyrki Jokipakka #23 | Adler Mannheim

Puolustaja

Jatkuuko Jokipakan hyvä vire, vai aiheuttaako Lukon hyökkäys harmaita hiuksia?

Janne Keränen #91 | TUTO

Laitahyökkääjä

Herääkö alkukauden horroksesta viime ottelun onnistumisten kannustamana?

» Lähetä palautetta toimitukselle