Tarttuuko Chiodon koppi myös Tampereella?

LIIGA / Ennakko
Andy Chiodo, KalPa
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
Liigan runkosarja lähenee loppuaan, ja Hakametsän tiistai-illassa kohtaavat kaksi kynsin hampain omista sijoituksistaan taistelevaa joukkuetta. KalPa haluaa vakiinnuttaa paikkansa kuuden joukossa. Ilves puolestaan pyrkii välttämään viime kauden kaltaisen katastrofin selviytymällä pudotuspeleihin.

Ilves ja KalPa ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi aiemmin, ja aina ottelu on päättynyt vierasjoukkueen voittoon. Ensimmäisessä ottelussa kuopiolaiset tosin hakivat suuremman pistepotin vasta voittolaukauskisan jälkeen. 

Ilves on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan. Ensin se suli Bluesin käsittelyssä, ja toisessa ottelussa SaiPa oli sitä vahvempi. Tappioita edelsi murskavoitto Nordenskiöldinkadulla HIFK:sta. Joukkueen otteissa on paistanut läpi kauden suuri ailahtelevaisuus. Loppukauden menestys vaatii tasaisuuden löytymistä. Espoon ottelun kaltaisia tuloksellisia kömmähdyksiä ei saisi enää tulla. 

KalPa vaeltaa kolmen ottelun tappioputkessa, joten se varmasti halajaa kierteensä katkaisua tupsukorvien kustannuksella. 

Ilveksen ykkösketju Sami Sandell-Tapio Laakso-Vojtech Polak on ollut tamperelaisten pelin sielu jo pidemmän aikaan. Viime otteluissa ketjun jokainen lenkki on ollut sairastuvan puolella, mutta KalPa-otteluun ainakin osittaista helpotusta on luvassa. Ilves tarvitsee kärkihyökkääjiään kipeästi. Suuria uusia vastuunkantajia tehopisteiden valossa ei ole syntynyt.

KalPa on tehnyt kolmessa viime ottelussaan vain kaksi maalia. Savolaisten on löydettävä maalinteon siemen, ettei joukkueelle käy kalpaten kauden tärkeimmällä hetkellä. Toisaalta Andy Chiodo on torjunut vakuuttavasti ja antaa joukkueelleen mahdollisuuden voittaa jokainen ottelu. 

Ilveksellä ei ole suuria loukkaantumishuolia ykkösketjun lisäksi. Polakin ja Laakson pitäisi olla valmiita hyppäämään askiin jo KalPaa vastaan. KalPalla ei ole muutaman pitkäaikaispotilaansa lisäksi uusia loukkaantumishuolia. Jussi Timosen odotetaan palaavan askiin maaliskuun alkupäivinä.

Tiistaina Tampereella nähtäneen viime aikoihin peilaten varsin vähämaalinen ottelu. Kumpikaan joukkue ei tässä vaiheessa kautta halua hävitä, joten turhia riskejä ei varmasti oteta.

Seuraa Heitä

Kasperi Kapanen #42 | St. Louis

Laitahyökkääjä

Nuori laitahyökkääjä on ollut tuloksellisesti pimennossa viime aikoina. Joukkue tarvitsee nuoren lupauksen heräämistä kauden ratkaisuhetkillä.

Aleksi Mustonen #91 | HC Davos

Keskushyökkääjä

Ilveksen pikkumiesten osasto Mustosen johdolla oli tammikuussa Kuopiossa pelatussa ottelussa ilmiliekeissä. Viime aikoina on ollut vaikeampaa. Löytyvätkö tehot jälleen savolaisia vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle