Odotettavissa vähämaalinen voimainkoetus?

LIIGA / Ennakko
Jatkuuko Ilves-nousu tiistaina kannattajien voimin myös KalPaa vastaan?
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Nähdäänkö Tampereella tarkkaa puolustuspelaamista? Vai jatkaako Ilves Hämeenlinnassa alkanutta maalikarkelointiaan? Entä joko KalPa saisi viimeinkin hyökkäyskuvionsa päättymään maalien arvoisesti?

Tiistai-illan otteluun luistelee kaksi hyvin erilaisessa tilanteessa olevaa joukkuetta. Kotijoukkue Ilves etenee voittojen tiellä voittoputkiennätyksiään rikkoen ja koko ajan täydemmille katsomoille esiintyen. Eikä tuolle menestykselle tunnu tulevan loppua, viimeksi kaatui HPK kotiluolassaan lopulta kovin selvin 1-5 numeroin.

Siinä, missä kotijoukkue on positiivisessa nousussa, niin vieraileva KalPa Kuopiosta kulkee mollivoittoisten sävelten tahdissa. Kausi on lähtenyt liikkeelle alle kannattajien ja asiantuntijoiden odotusten, ja nyt kun kautta on takana 12 ottelua, on pisteitä kertynyt 13, mikä antaa sijoituksen sarjataulukon alariveille. Eikä helpostusta ole tullut viime kierroksiltakaan, niiltä kun tuloksena on tappiot niin JYP:ille kuin SaiPallekin.

Odotettavissa tarkkaa ja tuloksekasta joukkuepuolustusta?

Vaikka illan joukkueet ovatkin lähtemässä tähän kamppailuun kovin erilaisista asemista, niin kuitenkin molempien joukkueiden voidaan sanoa onnistuneen alkukauden aikana puolustustyöskentelyssään. Tiivis joukkuepelaaminen ja oman pään puhtaana pitäminen ovat olleet molempien joukkueiden tavaramerkkinä alkukauden otteluissa. Tosin vain Ilves on päässyt nauttimaan näistä tuloksista. Vierasjoukkue KalPa, sen sijaan, on kärsinyt hyökkäyspään tehottomuudesta. Siksi joukkueet ovatkin sijoittuneet vastakkaisiin päihin Liigan sarjataulukossa.  Siinä, missä Ilves on sijalla kaksi, niin KalPa on sijoittunut toiseksi viimeiseksi, eli sijalla 13.

Toinen joukkueita yhdistävä tekijä, monien puolustuspään pelaajien loukkaantuminen, ei ole huonontanut puolustuksen peliesitystä. Sarjataulukossa molempien joukkueiden päästettyjen maalien saraketta koristaa luku 23, joka on Liigan huippua. Toki on muistettava, että molempien joukkueiden veräjänvartijat, Ilveksen Ville Kolppanen, kuten myös hänen kuopiolainen virkaveljensä, Pekka Tuokkola KalPasta ovat esittäneet erinomaisia otteita koko kauden ajan.

Vai joko niitä maaleja alkaisi syntyä?

Maalinteon vaikeus on ollut aiemmilla kausilla ainakin Ilveksen perisynti. Se on pyörinyt ja pitänyt kiekkoa näyttävästi itsellään, mutta maalitekoon – tai edes todellisille maalintekopaikoille – ei tamperelaisjoukkue ole päässyt. Hyvin usein, esimerkiksi viime kaudella, Ilves on tehnyt vastustajansa maalivahdista sankarin suurilla torjuntamäärillä.

Tällä kaudella on tahti ollut tiistai-illan isäntäjoukkueella toinen. Laukaukset ovat lähteneet aiempia vuosia hanakammin, mutta myös tarkemmin. Ja kun vanha sääntö puhuu vetojen määrän merkityksestä, niin se on käynyt Ilveksenkin kohdalla toteen. Voittojen myötä ovat niin itsetunto kuin uskallus kohonneet, ja näin on saatu aikaan laukauksia. Toki hakeutuminen maalintekopaikoille, samoin kuin pelirohkeuden selvä lisääntyminen, ovat luoneet paikkoja noille onnistumisille. Ja näitä onnistumisia on tullut melko tasaisesti kaikille kentällisille.

Vierasjoukkue KalPa lähtee siis illan otteluun sijalta 13 takanaan vain Blues Espoosta. Vaikka joukkueen loukkaantumistilanne onkin ollut vaikea, niin jotain on joukkueen hyökkäyspelaamisessa vialla. Hyökkäys on vastustajan siniviivalle saakka jotakuinkin kunnossa, mutta sitten nousee seinä vastaan. Hyökkäyspeliin kaivattaisiinkin uusia kuvioita viemään tilanteet loppuun saakka. Erityinen ongelma on maalipaikoille pääseminen, ja kun niihin sitten lopulta päästään, niin maalinteko ei onnistukaan. Joukkue tuntuu kaipaavan lisää niin maalitekijöitä kuin paluumiekkojen sisäänlyöjiä maalinedustilanteisiin.

Sekoittaako omistajauutisointi Ilveksen pelin?

Viikon uutispommin, vaikkakin jossain määrin odotetun ja Hakametsän käytävillä keskustelluissa olleen omistajakysymyksen, räjäytti Ilves tiedotteellaan ilmoille maanantaina. Liigakauden ensimmäinen jymyuutinen ei siis tullutkaan Hämeenlinnasta tai Pasilasta, vaan Tampereelta. Yksi tiistai-illan kysymyksiä onkin, kuinka hyvin Ilves-pelaajat pystyvät nollaamaan ajatuksensa näiltä asioilta. Joukkueen johto lienee (tietenkin) perinteisillä linjoilla – ei vaikutusta. Eri asia sitten on, mikä tilanne todellisuudessa on. Voisi olettaa KalPan saavan tästä pientä etua itselleen.

Oma lukunsa sitten on, kuinka Ilveksen kannattajat näiden asioiden käsittelyyn suhtautuvat. Mielipiteet varmasti vaihtelevat laidasta laitaan, osa on puolesta, osa vastaan, osalle taas omistuksella ei ole minkäänlaista merkitystä. Varmaa lienee kuitenkin se, että menestystä joukkueelta odotetaan nyt, kun siihen on jo totuttu alkukauden aikana. Varaa otteen herpaantumiseen ei joukkueella ja erityisesti sen johdolla ole. Tulosten vertaaminen alkukauteen on liian helppoa.


Seuraa Heitä

Tommi Välimaa #72 |

Laitahyökkääjä

Kovin vaikea pideltävä vastustajille varsinkin maalinedustatilanteissa. Sen sai HPK-puolustuskin kokea taannoin.

Sami Kapanen #24 |

Laitahyökkääjä

Ammattimies onnistuu aina, oli pelipaikka mikä tahansa? Vaikka puolustajana.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Sami Sandell 2 3 5
2.Jarkko Näppilä 1 4 5
3.Michael Keränen 3 2 5
4.Simon Gysbers 1 3 4
5.Antti Kangasniemi 2 1 3
KalPa M S P
1.Luke Pither 2 1 3
2.Adam Masuhr 0 2 2
3.Artturi Lehkonen 0 2 2
4.Ossi Saarinen 1 1 2
5.Saku Kinnunen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle