Pudotuspelitaistossa tarvitaan huippusuorituksia

LIIGA / Ennakko
Nähdäänkö keskiviikkona enemmän torjuntoja vai tehokkuutta?
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves ja HPK taistelevat viimeisestä paikasta pudotuspeleihin. Tiukassa kamppailussa jokaisella pisteellä on suuri merkitys. Kovan paineen alla punnitaan joukkueiden keskittyminen ja hermokontrolli.

Hakametsässä on jaossa tärkeät pisteet pudotuspelikamppailua ajatellen. Ilves ja HPK ovat reilun kymmenen pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Keskinäistä eroa on vain piste, mutta Ilveksellä on kaksi peliä vähemmän pelattuna.

Edelliset ottelut

Ilves saalisti tällä kaudella harvinaisen kolmen ottelun voittoputken, mutta viimeisimmässä pelissä JYP oli ylivoimainen vastus.

Kahdessa edellisessä ottelussa HPK on pystynyt nousemaan kahden maalin takaa-ajoasemasta rinnalle. Sportia vastaan kiri kantoi lopulta voittoon asti, mutta Pelicansia vastaan ei hyvistä paikoista huolimatta uponnut.

Ratkaisukohdat

Ilveksen voitto-otteluissa Kai Kantola, Markku Flinck, Aleksi Mustonen ja Joonas Riekkinen olivat isossa roolissa. Kahdessa viimeisimmässä pelissä Ilves on kuitenkin onnistunut tekemään vain kaksi pelitilannemaalia.

Kotiyleisön edessä pitäisi saavuttaa sopiva rentouden ja latauksen suhde. Mailaa puristamalla voitosta on turha haaveilla, mutta jokainen vaihto pitää pelata täysillä.

Pelicans-ottelussa HPK-valmentaja Olli Salo muokkasi ketjuja ja pudotti junioreita aikaisessa vaiheessa pois kokoonpanosta. Muutosten myötä Antti Miettisen ja Severi Sillanpään yhteispeli näytti toimivan ajoittain hyvin. HPK on Liigan heikoimpia vierasjoukkueita, joten hämeenlinnalaisten kärkipelaajilta odotetaan isoa venymistä.

Molemmat joukkueet pelaavat kovan paineen alla tällä hetkellä. Uskon, että voittajaksi selviytyy se joukkue, joka hallitsee hermonsa paremmin. Virheet ja jäähyt minimiin, yksinkertaisen peruspelin kautta voittoon.

Tilastopoiminta

Hämeen kilpakumppanit kaappasivat kuluvalle kaudelle toisiltaan kovat laitahyökkääjät. Tšekkihyökkääjä Vojtech Polak siirtyi Tampereelta Hämeenlinnaan, Joonas Vihko taas vaihtoi HPK-nutun Ilveksen pelipaitaan. 

Polak on ollut kaksikosta viiden pisteen verran tehokkaampi, mutta kaukana viime kauden tehoistaan. Taitava laituri takoi viime kaudella samassa ottelumäärässä 12 pistettä enemmän. Vihko sen sijaan on vain kahden pisteen päässä viime kauden kokonaissaldostaan.

Seuraa Heitä

Aleksi Mustonen #91 | HC Davos

Keskushyökkääjä

Nuoren keskushyökkääjän pelissä ei ole tällä kaudella näkynyt odotettua kehitystä. Viime peleissä pienikokoinen taituri on kuitenkin pelannut tehokkaammin.

Severi Sillanpää #67 |

Keskushyökkääjä

Kokenut keskushyökkääjä on saanut Hämeenlinnasta pelipaikan. Luotettava kahden suunnan hyökkääjä vaikuttaa löytäneen yhteisen sävelen taitavan laitahyökkääjän Antti Miettisen rinnalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle