Kumpi Bluesin putkista katkeaa?

LIIGA / Ennakko
Ilves-kasvatti Tommi Huhtala pelaa läpimurtokauttaan.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Blues ei ole voittanut Ilvestä Hakametsässä lähes kolmeen vuoteen. Liigan kuntopuntarin kärkijoukkue lähtee silti haastamaan kovaa vauhtia alaspäin putoavia tupsukorvia ennakkosuosikin viitta harteillaan.

Torstain ainoassa liigakamppailussa kohtaavat kaksi päinvastaisiin suuntiin matkalla olevaa joukkuetta. Ilves on hävinnyt edellisistä yhdeksästä ottelustaan kahdeksan. Vierailija Blues puolestaan on voittanut kymmenestä edellisestä ottelustaan samaisen kahdeksan peliä.

Viimeistely Ilveksen akilleen kantapäänä

Ilveksen ongelmana on viime aikoina ollut maalinteko. Joukkue ei ole tehnyt kahta maalia enempää ottelussa lähes kuukauteen. Ville Kolppanen on jatkanut alkukaudelta tuttuja huimia otteitaan, mutta ihmeisiin hänkään ei pysty. Edellisessä SaiPa-kamppailussa lauantaina Kolppanen päästi pari helppoa osumaa, ja hänet vaihdettiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella pois tolppien välistä.

Erityisen hiljaista on ollut Ilveksen kärkiketjujen suunnalla. Ykkösketjun kuiva kausi on jatkunut yhtä kauan kuin koko joukkueenkin taaperrus, eikä alkukaudesta loistanut kakkosketju Michael Keräsen johdolla ole myöskään onnistunut enää maalinteossa kuin harvakseltaan.

Ilveksen laukausmäärät ovat edelleen melko korkeita, ja laskennallisesti maalipaikkoja on suhteellisen paljon. Hyvät maalipaikat ovat kuitenkin jääneet todella vähiin, ja vetoja maalintekosektorista ei olla alkukauden tapaan nähty.

Sinisillä kulkee

Jos tupsukorvilla on ongelmana ollut maalinteko, niin torstain vierailla sillä saralla ei ole ollut ongelmaa. Blues on tehnyt viimeisessä viidessä ottelussaan yhteensä 20 maalia. Joukkueesta on löytynyt myös ratkaisijoita laajalta rintamalta.

Aiemmin kyseenalaisissakin tempauksissa mainetta niittänyt Tommi Huhtala on tällä kaudella kerännyt vain neljä jäähyminuuttia. Siihen kun lisätään Ilves-kasvatin maalisarakkeen lukema 12, voidaan puhua todellisesta läpimurtokaudesta. Myös Tapparasta lähtöpassit saanut Philip McRae on ollut vauhdissa. Edellisissä viidessä ottelussa amerikkalainen on kerännyt tehot 3+2.

Yksi Bluesin valttikorteista on myös joukkueen nelosvitja Eetu Pöysti - Siim Liivik - Ilmari Pitkänen. Kliseisesti Liigan parhaaksi nelosketjuksikin tituleerattu ryhmä on merkauttanut viimeisissä viidessä ottelussa yhteensä yhdeksän tehopistettä, eikä puolustuspääkään ole hyökkäysinnon lomassa unohtunut.

Historia kotijoukkueen puolella

Kaikki merkit viittaisivat vierailijoiden helppoon voittoon ja mukavaan bussimatkaan kolmostietä takaisin Espooseen. Historia on kuitenkin eri mieltä. Joukkueiden edellisistä yhdestätoista kohtaamisesta espoolaiset ovat poistuneet voittajina vain kerran. Bluesin edellinen voitto vierasottelusta Ilvestä vastaan on sekin niin ikään jo pitkäikäinen: lähes kolmevuotias.

Jos Ilves saa hyökkäyspelinsä toimimaan, mikä on nykytilanteessa aika iso jos, on Bluesilla tekemistä jatkaa voittoputkeaan. Todennäköisyydet ovat kuitenkin vierasvoiton puolella. Tiivistelmänä voidaan kuitenkin todeta, että Bluesin putki katkeaa joka tapauksessa: joko nykyinen voittoputki näkee päätepisteensä, tai Blues ottaa pitkästä aikaa tupsukorvien selkänahan Hakametsästä tuliaisiksi.

Seuraa Heitä

Daniel Corso #17 |

Keskushyökkääjä

Kahdeksan edellisen ottelun saldona tilastoissa merkinnät 0+0 ja -6. Ykkössentterin on herättävä, jos Ilves aikoo kääntää kurssinsa.

Jere Seppälä #16 |

Puolustaja

Lauantaina uransa ensimmäisen liigamaalin tehnyt Seppälä pelaa kovalla itseluottamuksella ja saa sitä myöten myös vastuuta.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Sami Sandell 0 3 3
2.Michael Keränen 0 2 2
3.Antti Kangasniemi 1 1 2
4.Turo Asplund 1 1 2
5.Ville Korhonen 0 1 1
Blues M S P
1.Miro Aaltonen 1 5 6
2.Tomi Sallinen 4 2 6
3.Jussi Makkonen 2 2 4
4.Eetu Pöysti 2 2 4
5.Tommi Huhtala 4 0 4

» Lähetä palautetta toimitukselle