Kuka torjuu TPS:n maalilla? Kunhan ei vaan sattuisi mitään

LIIGA / Ennakko
Kumpi torjuu TPS:n maalilla keskiviikkona?
Kuva © Timo Savela
HPK ja TPS kohtaavat jo kolmannen kerran tällä kaudella. TPS on ollut aiemmissa kohtaamisissa vahvempi. Molemmat joukkueet saavat myös pelaajia takaisin kokoonpanoonsa.

Kotijoukkue HPK on saanut puolustuspeliään uomiinsa viime aikoina. Maalivahti Eetu Laurikaisen varmat otteet ovat rauhoittaneet puolustusta, eikä alkukaudesta tuttua höntyilyä ole niin usein havaittavissa. Erityisesti oman maalin edustalla HPK-puolustus operoi jämäkästi.

Joukkue nappasi itseluottamusta kasvattavat voitot SaiPasta ja Lukosta, mutta toisaalta romahti Kouvolassa KooKoon käsittelyssä. Kuuden ottelun tappioputken jälkeen pelaamisessa on kuitenkin ollut pilkahduksia paremmasta.

Turkulaisvieraiden otteet ovat ailahdelleet. Edellisestä viidestä ottelusta joukkue on voittanut kaksi. TPS saapuu Hämeenlinnaan niskassaan 5−2-tappio HIFK:ta vastaan. Maalivahti Oskari Setänen joutui jättämään leikin kesken torjuttuaan laukauksen päällään.

Raportit joukkueen sisältä kertovat kuumavireisen maalivahdin olevan kuitenkin kunnossa. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuka turkulaisten maalilla torjuu, sillä Teemu Lassila on kärsinyt Josh Grattonin huitomisesta saamansa seitsemän ottelun pelikiellon.

HPK ja TPS ovat kohdanneet syksyn aikana jo kahdesti. Kummallakin kerralla kolme sarjapistettä on jäänyt Turkuun. Edellisessä kohtaamisessa Hämeenlinnassa TPS hyödynsi HPK:n virheet tehokkaasti ja takoi maalivahti Kristian Järvisen selän taakse viisi osumaa.

Kotijoukkueen takalinjoille tekee paluun myös alunperin pätkäsopimuksella HPK:hon saapunut Otto Honkaheimo. Ensimmäisessä ottelussaan HPK:n paidassa loukkaantunut puolustaja solmi tiistaina loppukauden mittaisen jatkosopimuksen Kerhon kanssa. Puolustajan on kaavailtu ottavan alle 20-vuotiaiden MM-leiritykselle lähteneen Joni Tuulolan paikan HPK:n takalinjoilla

Seuraa Heitä

Ilkka Pikkarainen #84 |

Laitahyökkääjä

Herättää aina tunteita vastustajan leirissä. Ollut syksyn ajan hyvässä vireessä. Nakutteli edellisessä kohtaamisessa tehopisteet 1+2.

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

Maalipörssin kärkikahinoihin syksyn aikana noussut sentteri katkaisi maalittoman putkensa HIFK:ta vastaan vieraissa ja oli kotikaukalossa Lukkoa vastaan pitelemätön tehopistein 2+1.

» Lähetä palautetta toimitukselle