HPK taistelee paikasta kympin joukkoon - "Itseluottamus on palannut"

LIIGA / Ennakko
Liigan maalitykki kohtaa tulikuuman maalivahdin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
HPK on ollut tällä kaudella kantona Tapparan kaskessa. Kaikissa tämän kauden kohtaamisissa on pistepotti kallistunut Kerhon suuntaan. Tappara hakee avausvoiton lisäksi kotietua pudotuspeleihin, HPK:lla tekeminen keskittyy kympin joukkoon pääsemiseen.

HPK jatkaa pudotuspelipaikan metsästystä perjantaina kotiyleisönsä edessä. Tällä kertaa joukkue taistelee pisteistä Tapparaa vastaan. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa, ja jokaisessa ottelussa HPK on vetänyt pidemmän korren.

HPK voitti edellisessä vierasottelussaan Sportin 0−4-lukemin Juuse Saroksen nollapelillä. Ottelu ei ollut HPK:lle läpihuutojuttu, vaikka numerot antavatkin niin ymmärtää. Joukkueen on kuitenkin helpompi lähteä Tapparan kaatoon, kun on voittopeli takana.

− Saimme Vaasassa itseluottamuksemme takaisin ja joukkueessa on hyvä fiilis, kaksi pistettä ottelussa tehtaillut Marek Viedensky kommentoi edellistä ottelua.

− Voitto on ainoa asia, joka on nyt mielessä. Pitää pelata yhtä hyvin kuin kolmannessa erässä Vaasassa.

Myös HPK:n valmennusryhmän Kari Lehtonen arvioi Sport-peliä.

− Ei se vielä sitä ollut, mihin olemme parhaimmillamme pystyneet. Tiedän, että jätkät pystyvät paljon parempaan. Saros on päässyt nyt pelaamaan tuoreena. Kaikki ulkopuolinen hälinä on loppunut. Ei tarvitse keskittyä kaksikymppisten peleihin tai Leijoniin.

Kerholla maalintekovastuu on jakautunut alkukautta tasaisemmin. Joukkue tarvitseekin pelaajia, jotka pystyvät ratkaisuihin tiukoissa paikoissa. Myös puolustukselta vaaditaan Lehtosen mukaan tarkkuutta.

− Puolustuspelaamista pitää tiivistää entisestään. Hyökkäyspelaamiseen pitää saada samanlaista draivia kuin mitä Vaasassa jo pilkisti. En tiedä ovatko Sport-ottelun loppuun tehdyt muutokset ketjukoostumuksiin pysyviä. Niitä pitää palaverissa miettiä.

Tappara taistelee suorasta pudotuspelipaikasta ja myös kotietu pudotuspeleihin on tällä hetkellä omissa käsissä. Runkosarjan neljän parhaan joukkoon on tällä hetkellä niin monta halukasta, että pisteet ovat kullan arvoisia.

Numeroiden valossa Tapparalla on kaikki mahdollisuudet. Joukkueesta löytyy maalipörssin kärkinimi Olli Palola, joka onnistui maalinteossa edellisessä ottelussa hattutempun arvoisesti. Puolustajien tehotilaston kärjessä porskuttaa puolestaan Teemu Aalto.

Juha Metsolan loistavat otteet tolppien välissä ovat olleet Lehtosen tarkkailun alla.

− Metsola pelaa paljon ulkona maalista. Hänet pitää saada epämukavuusalueelle. Viivalaukauksissa pitää tehdä hyvin maskia.

Tappara haki vielä lisää tulivoimaa pestaamalla Miika Heikkilän. HPK:ssa kiekko-oppinsa saanut hyökkääjä on takonut tällä kaudella Heinolan Peliitoissa 43 ottelussa tehot 17+15. Edellisessä ottelussa Heikkilä pääsi näyttäytymään Tappara-paidassa reilun neljän minuutin verran. 

Tappara saa lisäksi takaisin Josh Greenin, joka kärsi edellisessä ottelussa rangaistusta kymppitilin täyttymisestä.

Tapparalle tehtiin edellisessä ottelussaan ainoastaan yksi maali, kun se kaatoi kotonaan JYPin 7−1. Tappara oli ajoittain pinteessä ottelun alussa, mutta kun joukkue sai pelin kulkemaan, katseli JYP takavaloja todella kaukaa.

Vaikean alkukauden jälkeen tamperelaiset ovat saaneet maalihanat auki, eikä joukkueen pelikirjan sivuilta kahvitahroja löydy. Tapparan valmennusjohdolla on kuitenkin mietinnän paikka siinä, miten joukkue saisi perjantaina pidettyä vastustajan hyökkäyksiinlähdöt kurissa.

HPK on ollut vaikeuksissa niissä otteluissa, joissa vastustaja on onnistunut tukkimaan kentän keskialueen. Kerho on silloin vaarallinen, kun se päästetään pelaamaan vahvuuksillaan. Tämä on tullut Tapparallekin tällä kaudella selväksi.

Molempien joukkueiden maalivahdit ovat huippuvireessä. On paljon puolustajien harteilla, kuinka kauan vastustajan annetaan hakata paluukiekkoja maalin edessä.

Seuraa Heitä

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

Kaksi pistettä Vaasassa saalistanutta valmennuksen luottopelaajaa kannattaa pitää silmällä, sekä katsomossa että kentällä. Keskushyökkääjän tekemä työ ei aina näy tilastoissa, mutta pelaajat löytävät itsensä usein pleksiä halaamasta Paajasen toimesta.

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Tapparan ykkösketju tehtaili pisteitä edellisessä ottelussa. Kristian Kuuselalla oli neljän pisteen ilta ja joukkueen kultakypärä sai nauttia laitahyökkääjän tarjoamista lätyistä. Jatkuuko lento Hämeenlinnassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle