Vieläkö Kerho puristaa mailaansa?

LIIGA / Ennakko
Saako Kai Rautio joukkueestaan tarpeeksi irti tällä kertaa?
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Viikon molemmat ottelunsa hävinnyt HPK isännöi kotiottelussaan SaiPaa. Tavoitteena joukkueella on onnistua maalinteossa kahta edellistä ottelua paremmin.

Hyvässä nosteessa ennen härkäviikkoa purjehtinut HPK on ajautunut pieneen maalinteko-ongelmaan. Viikon kahdessa ottelussa vain yhden osuman kummassakin tehnyt joukkue on kerännyt otteluista nolla pistettä, ja putki pitäisi saada katki lauantaina SaiPaa vastaan.

Ensin HPK:lle tuli takkiin kotona KalPaa vastaan. Kyseisessä taistossa HPK oli niskan päällä, mutta fiksummin kiekkoa omassa päässä liikuttanut KalPa pisti joukkueen tekemään suuren määrän turhaa työtä. Kerhon paikat kuivuivat kasaan ja homma meni mailan puristamiseksi.

Pelicansia vastaan joukkueen alku oli heikko. Lahtelaiset hankkiutuivat jo ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoon ja se riitti lopulta koko ottelun voittoon.

Vain ylivoima mättää

SaiPalle perjantai-ilta kotikentällä oli tyydyttävä. Vierasjoukkueena käynyt Jokerit tuli varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla tasoihin, mutta SaiPa onnistui nipistämään kamppailusta kaksi pinnaa voittomaalikisan jälkeen. Tulos oli joka tapauksessa makea kotijoukkueelle, sillä voitettujen kotiotteluiden putki kasvoi viiteen.

Myös heikosti alkukaudesta toiminut ylivoima kantoi hedelmää. Ryan Glenn onnistui tekemään maalin, joka jäi melkein ottelun voitto-osumaksi. Kovimmassa vireessä joukkueesta on ollut Patrick Davis, joka on osoittautunut mainioksi vahvistukseksi hyökkäyspäähän. Pohjoisamerikkalainen laituri pelaa aktiivisesti ja tehokkaasti myös alivoimalla. Kultakypärä ei ole päässä ansaitsematta.

Myös Jussi Markkasen koppi on tarttunut kiitettävästi. Veteraanin olemus auttaa nuorta joukkuetta henkisesti etenkin tiukoissa otteluissa, joissa maaleja syntyy niukasti ja tasaisesti.

HPK, lauma mailaa puristavia pelaajia?

Lauantain ottelussa päähuomio keskittyy HPK:n ykkösketjuun, joka on viikon otteluissa vielä ilman tehopisteitä. Keskiviikkona tahdin sotki Jere Sallisen ulosajo, eikä maalitili auennut myöskään Pelicansia vastaan. 

Mietinnän paikka onkin nyt siinä, missä vaiheessa päävalmentaja Kai Rautio lähtee kokeilemaan ykkösketjua muussa koostumuksessa. Ketju luo edelleen yksittäisiä paikkoja joka ottelussa, mutta ylivoima on tehotonta. Aiemmin maaleja latonut Joonas Vihko ei oikein pääse edes tekopaikkoihin, vaan on enemmän peliä tekevässä roolissa kuin puhtaana laukojana.

Pelicansia vastaan aktiivisin kolmikko oli nelosketju Tuomas Santavuori - Otto Paajanen - Ville Järveläinen. Lauantaina joukkueelta vaadittaisiin kerrankin onnistuminen aivan ottelun alussa.

Seuraa Heitä

Robert Leino #62 | Örebro

Keskushyökkääjä

Kakkoskentän keskellä pelaava nuorukainen näyttää ajoittain vielä keskentekoiselta suureen rooliin, mutta on kuitenkin onnistunut tasaisen vaihtelevasti luomaan paikkoja sekä viimeistelemään maaleja. Tiputus pienempään rooliin olisi tähän mennessä nähdyn perusteella pettymys.

Juuso Vainio #5 | JYP

Puolustaja

Nouseva puolustaja liikkuu hyvin. Hiipii välillä tekopaikoille myös pakin tontilta. On saanut kesän aikana voimaa ja jämäkkyyttä kroppaansa, vaikkei mikään jättiläinen olekaan.

Ryan Glenn #4 | Peliitat

Puolustaja

Kanadalaispuolustaja ei ole täydellinen pelaaja, mutta silti taitava ja yllätyksellinen isossa roolissaan SaiPan takalinjoilla. Juonii ja alustaa maaleja.

Janne Tavi #40 | Karlskoga

Laitahyökkääjä

Ei ole pisteiden valossa vielä räjäyttänyt pottia Lappeenrannassa, mutta on tehnyt lujasti töitä joukkueensa eteen. Aukeaako ketsuppipullo Hämeenlinnassa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HPK M S P
1.Juha Kiilholma 2 1 3
2.Jere Sallinen 1 1 2
3.Borna Rendulic 0 2 2
4.Joonas Vihko 0 2 2
5.Craig Schira 0 2 2
SaiPa M S P
1.Ryan Glenn 2 2 4
2.Olavi Vauhkonen 1 2 3
3.Jesse Mankinen 2 1 3
4.Stefano Giliati 1 2 3
5.Rony Ahonen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle