Tuulolat valtaavat Rinkelinmäen

LIIGA / Ennakko
Marko Tuulolan paita nousee kattoon.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Hämeenlinnan lauantai-iltana kunnioitetaan toissa kauteen uransa lopettaneen Marko Tuulolan peliuraa paidanjäädytysseremonialla. Itse ottelussa kohtaavat HPK ja KalPa.

Kaksi kolmesta viimeisestä ottelusta hävinnyt HPK saa lauantaina vastaansa vierasreissulla olevan KalPan. Illan päähuomio on HPK:n pitkäaikaisen luottopelaajan Marko Tuulolan paitaseremoniassa. Tuulolan paita numero 36 nostetaan kattoon ennen ottelua.

Tuulola voitti uransa aikana yhteensä kymmenen liigamitalia, joista kaksi oli kultaisia - Jokerien paidassa voitetut mestaruudet vuosina 1996 ja 1997. Hänen 255 pistettään Kerhon paidassa ovat seuran sisäisen pistepörssin viidennellä sijalla. 617 runkosarjaottelua puolestaan on suurin HPK-paidassa pelattu ottelumäärä.

Eetu Tuulola nousee veljensä ja isänsä rinnalle perheen kolmantena liigapelaajana

Itse ottelussa nähdään lisää Tuulola-juhlaa. Kaukalossa luistelee toissa kaudella debyyttinsä tehnyt Markon vanhempi poika Joni. Nuorempi poika Eetu tekee puolestaan debyyttinsä nyt. 17-vuotias hyökkääjä nähtiin joukkueen mukana jo harjoituspeleissä, missä ahnaasti maalipaikkoihin hakeutunut Eetu iski kaksi maalia Ässien verkkoon.

188-senttinen ja 102-kiloinen Eetu iski viime kaudella Nuorten SM-liigan tulokkaana 21 maalia 33:ssa ottelussa. Ensi kesänä NHL-varauskelpoinen jässikkä pärjäsi kesällä mainiosti myös joukkueen kuntotesteissä.

− Ysikasien tasolla huomattavasti keskitasoa vahvempi, miesten tasolle kannattaa tehdä töitä vielä, luonnehtii HPK-valmentaja Vesa Viitakoski Eetun valmiutta Liiga-vääntöihin.

− Hieno aihio on, kehuu Viitakoski tiivistäen.

Mediatilaisuudessa oli mukana veljesparista Joni. Isän uralle nuorelta puolustajalta löytyy kehuja, ja myös veljen pääsy Liigaan on ylpeyden aihe.

− Koko kopla on koossa. Kentällä olemme vain pelikavereita, siviilissä emme ollenkaan, virnuilee Joni Eetusta.

Eetun vahvuutena on terävyys maalintekotilanteissa. Ässät-pelissä molemmat maalit syntyivät maalin läheisyydestä. Maalintekovoimaa HPK myös kaipaa, vaikka peli on tökkinyt eniten hyökkäysalueelle pääsemisessä. Syöttöjen laatu on ailahdellut, ja välillä HPK:lla on ollut suuria vaikeuksia päästä kontrolloidusti hyökkäysalueelle.

− Hyökkäyspelissä jäi eniten parannettavaa näissä kahdessa tappio-ottelussa. Kun asenne ei ollut tapissa, jäi hyökkäyspeli vajaaksi. Vaatii jämäkän tekemisen pelaamisen onnistumiseen. Meidät pidettiin enimmäkseen hyvin maalinedustalta pois. Piippuun jäi, kuvailee Viitakoski tappioita.

KalPa pyrkii kiekolliseen peliin myös tänä vuonna

Neljä ottelua pelanneen KalPan voittotili on vielä kokonaan avaamatta. Kasassa on kaksi jatkoaikatappioista saatua pistettä, mutta itse ottelut ovat olleet tiukkoja ja ratkenneet kaikki yhden maalin erolla vastustajalle.

Yksilöinä kiinnostavimmasta päästä ovat nuoret puolustajat Santeri Lukka sekä Joonas Lyytinen. Myös unkarilaisvahvistus Balasz Zebok on jo avannut maalitilinsä.

HPK:n riveissä ei todennäköisesti nähdä viime pelistä sivussa ollutta kapteeni Riku Hahlia. Sen sijaan puolustaja Henri Forsberg palaa kaukaloon.

HPK:n ottelu alkaa klo 17.00 ja Marko Tuulolan seremonia 20 minuuttia ennen ottelua.

Seuraa Heitä

Eetu Tuulola #82 | HPK

Laitahyökkääjä

17-vuotias jässikkä on ennakkoluuloton laituri, joka iskee yllättävän tehokkaasti näppärilla laukauksillaan. Ajautuu välillä pelitilanteiden ulkopuolelle, mutta myös löytää sinne varsin huomaamattomasti.

Joni Tuulola #63 | Tappara

Puolustaja

Jonin kausi ei ole lähtenyt mitenkään erityisen räväkästi liikkeelle, mutta nuorukainen on hieman parantanut kokonaispeliään sijoittumisen ja puolustuspään ratkaisujen suhteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle