Ongelmien kanssa paininut HPK haastaa Ilveksen

LIIGA / Ennakko
Kerhon pelaajat luistelevat seuraavaksi Ilveksen kimppuun.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Maaottelutauko on vietetty ja on aika palata tositoimiin. Hämeenlinnassa kiekkoillaan tiistaina ottelu HPK-Ilves.

Marraskuinen maaottelutauko tuli varmasti hyvään saumaan ainakin tiistain kotijoukkueelle Hämeenlinnan Pallokerholle.

HPK:n kurssi on lokakuun alusta alkaen ollut selkeästi laskusuunnassa ja tauon aikana Kerholla on ollut mahdollisuus rauhassa hioa peliään parempaan kuosiin.

Tauon viettoon HPK lähti kolmen peräkkäisen pelin tappioputkessa. Taukoa edeltäneen viimeisen pelinsä Kerho hävisi rumin 7−0-lukemin Oulun Kärpille.

Pallokerhon kurssi on osoittanut roimasti alaspäin viime aikoina. Kerhon pelit alkoivat takkuamaan lokakuun alussa. HPK on loka- ja marraskuun aikana pelannut kaksitoista ottelua ja on onnistunut voittamaan pelaamistaan peleistään vain kaksi tiimellystä.

Sarjataulukossa Kerho on tällä hetkellä kahdentenatoista. HPK on myös Liigan toiseksi heikoin kotijoukkue. Pallokerho on otellut kymmenen kotikamppailua ja on kyennyt kotihallissaan voittamaan vain neljä kertaa.

Pahimmat ongelmat Kerholla on ollut hyökkäyspelissään. Oranssipaitaisten viimeistely on pahasti takunnut ja HPK onkin toiseksi vähiten maaleja niitannut liigajoukkue.

Kerhon hyökkäyspelin ongelmista kertoo karua kieltään sekin seikka, että HPK on loka- ja marraskuun aikana pelannut kaksitoista ottelua ja on näissä peleissä vain yhdessä ainoassa ottelussa saanut aikaiseksi enemmän kuin yhden häkin. Varsin usein Kerhon maalimääräksi on viime peleissä jäänytkin joko yksi tai ei yhtään osumaa.

Kerholla riittää alisuorittajia

Oranssipaitaisten hyökkäyspelin yhtenä ongelmana on ollut syöttöpelin heikkous. Syöttäminen ei ole Kerholta sujunut ja se on vaikeuttanut hämeenlinnalaisten hyökkäyspelaamista. Lisäksi HPK:n pitäisi hyökätä yksinkertaisemmin. Toimitettava kiekkoa maalille hanakammin ja mentävä ahkerammin maalin edustalle.

HPK:lla on myös yllättävän monta nimeä, jotka ovat alisuorittaneet. Esimerkiksi Kerhon ykkösketjun pelureilta Ville Viitaluomalta ja Joonas Vihkolta voi odottaa selkeästi nähtyä enemmän. Vihko ei ole vielä kertaakaan onnistunut maalinteossa vaikka laituri hankittiin Hämeenlinnaan maalintekijän rooliin.

Melkein koko HPK:n miehistöltä voi myös odottaa niskasta kiinni ottamista ja selkeää tason nostoa. Pallokerho kaipaa pelaajiltaan parempaa ja kovempaa asennetta sekä vahvempaa sitoutumista joukkueen eteen.

Kerho on myös vahvistanut maaottelutauon aikana miehistöään. KalPassa alkukauden pelannut Antti Kerälä liittyi Pallokerhon rivistöön. KalPassa Kerälä pelasi kaksitoista ottelua ja merkkautti tililleen kaksi syöttöpistettä. Kerälä pukeutuu HPK-nuttuun jo Ilves-pelissä. Kerälä viilettää samassa ketjussa Borna Rendulicin ja Jesse Saarisen kanssa.

Kerho saa Ilves-peliin mukaan myös konkaripuolustaja Marko Tuulolan. Tuulola liittyi hämeenlinnalaisten vahvuuteen lokakuun puolivälissä ja nyt peräpään luutija on vihdoin tervehtynyt myös pelikuntoon.

Ilves on yksi syksyn yllättäjistä

Kerhoa vastaan asettuva Tampereen Ilves on yksi kiekkosyksyn yllättäjäjoukkueista. Ilves on aloittanut kautensa pirteästi ja joukkue majailee Liigan sarjataulukon seitsemännellä sijalla.

Ilveksen parhaimmistoa on ollut Turo Asplundin ja Michael Keräsen varaan rakennettu kakkosketju. Keränen on Ilveksen paras pistemies 16 tehopisteellään. Loistavaa syksyä on myös pelannut tamperelaisten maalivahti Ville Kolppanen, Kolppanen on Liigan maalivahtien torjuntaprosenttitilaston kakkonen lukemallaan 94,79.

Tosin alavireisyyttäkin on ruvennut näkymään tupsukorvien mainiossa syyslennossa. Edellisestä kuudesta ottelustaan Ilves on hävinnyt peräti viisi kamppailua.

Alavireisyyden yhtenä syynä on ollut se, että Ilveksen pelaajat ovat vaikuttaneet edellisissä otteluissaan väsähtäneiltä. Tamperelaisten pelityyli on varsin liikkuva ja sen vuoksi kuluttava. Tämä on aiheuttanut väsymistä Ilveksen pelaajille.

Vieraskaukaloissa tamperelaisjoukkue on esiintynyt mallikkaasti. Ilves on pelaamistaan kymmenestä vieraspelistään onnistunut voittamaan viisi kamppailua. Ilves onkin Liigan kolmanneksi paras vierasjoukkue.

Seuraa Heitä

Joonas Vihko #20 |

Laitahyökkääjä

HPK:n ykkkösketjun laituri on toistaiseksi pelannut alakanttiin. Vihko ei ole 20 ensimmäisessä pelissä saanut tehtyä maalin maalia ja syöttöpisteitäkin on kertynyt ainoastaan neljä. Parempaa olisi lupa odottaa. Joko vihdoin lähtisi luistin kulkemaan parempaan tahtiin?

Ville Kolppanen #30 | Jokerit

Maalivahti

Ville Kolppanen on ollut parisssa aiemmassa pelissä Ilveksen parhaimmistoa. Ilves-vahti on myös Liigan maalivahtitilastojen kärkinimiä. Jatkaako Kolppasen erinomaiset esitykset Kerhoakin vastaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HPK M S P
1.Juha Kiilholma 2 2 4
2.Jesse Saarinen 0 3 3
3.Teemu Rinkinen 1 1 2
4.Ville Viitaluoma 2 0 2
5.Tuomas Vänttinen 0 1 1
Ilves M S P
1.Juuso Rajala 0 2 2
2.Tommi Kivistö 0 2 2
3.Michael Keränen 0 2 2
4.Antti Hölli 1 1 2
5.Antti Kangasniemi 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle