HPK:n sairaslista synkkeni Somervuoren uutisista - pudotuspelit yhä Ilveksen tähtäimessä

LIIGA / Ennakko
Ilves sai tuulettaa joukkueiden edellisen kohtaamisen päätteeksi.
Kuva © Jarno Hietanen
HPK:n pelaajatilanne vaatii jälleen lisää nostoja A-junioreista. Ilveksellä sairaslista on lyhyempi. Joukkueiden valmentajat Marko Tuulola ja Sami Hirvonen kommentoivat tulevaa kohtaamista.

HPK:n valmennusjohto joutui käymään kriittisesti joukkueen tekemisiä läpi HIFK-ottelun jälkeen. Kolmannen erän lepsuilu pilasi hyvin kulkeneen ottelun. Marko Tuulola pohti tiistaina myös tulevaa Ilves-ottelua.

− Jouduttiin jonkin verran keräilemään itseämme ja aika tuskaista se oli. Kuitenkin 40 minuuttia hyvää peliä ja sitten 20 minuuttia sakattiin.

− Nuorilla oli A-junioreiden ottelu sunnuntaina ja siksi emme harjoitellut joukkueena maanantaina. Kokeneempi kaarti sai hikoilla silloin enemmän. Tänään lähdimme sitten rakentamaan peliä Ilvestä vastaan.

Loukkaantumiset tuovat muutoksia ohuella materiaalilla toimivaan joukkueeseen.

Petteri Nikkilä on mukana kokoonpanossa ja Tommi Harainen tulee mukaan A-junioreista. Eli yksi pelaaja tulee lisää kokoonpanoon ja Teemu Kaislehto pelaa seitsemäntenä puolustajana näillä näkymin.

Eero Somervuori on loppukauden pois operaatiota vaativan polvivamman vuoksi. Otto Honkaheimoa odoteltiin jo mukaan, mutta hänen kanssaan katsellaan päivä kerrallaan. Lukko-peli kävi aika raskaaksi, kun pari miestä putosi taas pois.

Peter LeBlancin sopimuksen purun jälkeen nuoria ajetaan lisää mukaan joukkueeseen.

− Nuoret pelaajat ovat suoriutuneet hyvin. Miro Ruokonen on ollut todella positiivinen ja pystynyt keskittymään hyvin joka peliin. Samoin Julius Valtonen, joka on pelannut Antti Miettisen kanssa ja ketju on toiminut hyvin. Harainen tulee mukaan ja Santeri Vuoti on onnistunut Severi Sillanpään parina. Joona Monto on myös pelannut hyvin, vaikka pelipaikka ei varmasti toiveita vastaakkaan.

− Sehän nuorilla yleensä tulee eteen, että rutiinitaso ei riitä peleihin valmistautumiseen. Fyysisesti nuoret ovat jo riittävän valmiita Liigaan. Nykyään aloitetaan jo niin paljon nuorempana systemaattinen harjoittelu. Energiaa ja tekemisen meininkiä nuorilla riittää ja tulevaisuus on heillä vielä edessä. Ensi vuonna on uusi kausi.

Henrik Forsberg ei odota keskiviikon pelistä helppoa. Pelipaikka on vaihdellut hyökkäyksen ja puolustuksen välillä.

− Ilves pelasi hyvin viime kerralla meitä vastaan, vaikka lopussa peli oli vielä käännettävissä meidän voitoksi. Ei varmasti ole tulossa helppo peli.

− Pelaaminen on kivaa ja puolustajana sitä saa tehdä enemmän, joten puolustajana tykkään pelata. Ylivoima-aikaa on tullut mukavasti, mutta sen myötä toki tulostakin saisi tulla enemmän.

Ilveksellä on vain yksi tavoite - pudotuspelit

Ilveksen valmentaja Sami Hirvonen kommentoi joukkueiden tulevaa kohtaamista ja siihen valmistautumista.

− HPK:n edellisen ottelun purkaminen on menossa ja siitä tehdään pelaajille lyhyt kooste. Ennen aamujäitä katsellaan läpi ja nokka kohti Hämeenlinnaa.

Jyri Niemi ei vielä ole pelikunnossa. Menee tämä viikko ja varmaan vielä ensiviikkokin ennen kuin pelaa. Jarkko Näppilä sen sijaan palaa kokoonpanoon lyhyen loukkaantumisen jälkeen.

Ilveksen pelaajamateriaali on sen verran hyvässä kuosissa, ettei HPK:n kaltaisia nuorison ylösnostoja ole tulossa.

− Meillä on Eemeli Suomi pelannyt käytännössä koko kauden, eikä muuhun nyt ole tarvetta. Samoilla pelaajilla mennään loppuun asti.

Joukkue pelaa pudotuspelipaikasta aina siihen asti, kun se on edes teoriassa mahdollista.

− Niin kauan kun on mahdollisuuksia, niin tähtäin on tietysti pudotuspeleissä. Peli kerrallaan mennään ja parhaamme tehdään. Muiden tekemisiin ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan, joten tärkeintä on vaan keskittyä omaan tekemiseen.

Joukkueen edellinen kohtaaminen huomioidaan, mutta katse on kuitenkin eteenpäin.

− Edellisellä kohtaamisella on aina tietysti merkityksensä. Siitä on tosin jo sen verran paljon aikaa ja HPK:ssa on tullut niin paljon muutoksia, että parempi pitää vaan katse huomisessa tekemisessä.

Seuraa Heitä

Waltteri Hopponen #17 |

Hyökkääjä

Edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan kaksi pistettä tehtaillut Hopponen kannattaa pitää seurannassa. HPK tarvitsee ratkaisijoita ja esimerkin näyttäjiä, kun joukkueeseen nostetaan nuoria tulevaisuudenlupauksia.

Marcus Fagerudd #77 | Djurgården

Puolustaja

Fagerudd oli yksi joukkueensa onnistujista tappiollisissa otteluissa Lukkoa vastaan. Pystyykö puolustaja tekemään maalin kolmessa peräkkäisessä ottelussaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle